lauantai 5. toukokuuta 2012

Suuri leikkikaluryöstö


Ei-amerikkalaisia lännenanimaatioita esittelevässä juttusarjassa Draw, stranger! ilmestynyt juttu; sarjaa piti Sauli Pesonen, tämän kirjoitti poikkeuksellisesti päätoimittaja Nummelin.

Suuri leikkikaluryöstö

Kanadassa televisio esittää joka joulukuu Jeff Halen ohjaaman seitsemän minuuttia pitkän animaatioelokuvan Suuri leikkikaluryöstö (1963). Se kuuluu kanadalaiseen jouluun yhtä oleellisesti kuin Frank Capran Ihmeellinen on elämä tai Dianne Jacksonin Lumiukko. Internet Movie Databasen käyttäjä kertoo nähneensä Halen piirretyn Air Canadan lennolla! Tämä kertoo hyvin siitä, että animaatioelokuva on Kanadassa erityisessä suojeluksessa ja maassa hyvin suosittua.
Suuri leikkikaluryöstö olikin National Film Board of Canadan tuotanto – valtiollinen elokuvayhtiö oli erikoistunut lyhyiden piirrettyihin ja dokumenttielokuviin, mikä takasi monille kokeellisille tekijöille vapaat kädet. Kanadalainen animaatioelokuva olikin 1960- ja 1970-luvuilla maailman huippua, mikä ei ehkä olisi välttämättä onnistunut, jos tuotanto olisi pitänyt taata yksityisin varoin.
Suuri leikkikaluryöstö ei kuitenkaan ole kokeellinen elokuva, vaan se muistuttaa enemmän vanhempia pitkän elokuvan alkupätkinä nähtyjä piirrettyjä. Piirrostyyli vain on vapaampi ja tyylitellympi kuin esimerkiksi MGM:n tai Hanna-Barberan piirretyissä.
Elokuva viittaa luonnollisesti Edwin S. Porterin tekemään maailman ”ensimmäiseen” lännenelokuvaan, Suureen junaryöstöön (1903). Halen leffassa lännenmaisema on kuitenkin jo oleellisemmin mukana kuin Porterin pioneerityössä: Naamioidut rosvot kaappaavat erämaassa kulkevan joulupukin ja ottavat tämän lahjakassin. Rosvot linnoittautuvat saluunaan ja ampuvat kaikki muut asiakkaat pakoon – ja alkavat leikkiä lahjakassin leluilla. Kaikki olisi menetetty eivätkä lapset saisi lelujaan, jos paikalle ei osuisi yksinkertainen laulava cowboy, joka pysäyttää laiskantyhmän hevosensa kajauttamalla tätä kitaralla päähän.
Jeff Halen elokuva on yksinkertainen, mutta kekseliäs ja viihdyttävä pätkä, josta ei voi olla tulematta hyvälle mielelle. Industrial Light & Magicin animaattori Steve Williams on valinnut sen yhdeksi elokuvaksi otettavaksi mukaan autiolle saarelle (ks. http://www.awn.com/mag/issue2.5/2.5pages/2.5desert.html).
Halen filmografiassa muita lännenaiheisia elokuvia on stand up -koomikko Lenny Brucen kanssa tehty Thank You Mask Man (1971), jonka ääniraidalla Bruce esittää homofobista Yksinäistä Ratsastajaa. Sittemmin Hale on siirtynyt televisiotuotantojen animaattoriksi ja on tehnyt mm. Jaska Jokusta ja Transformersia. Elokuva oli Derek Lambin käsikirjoittama – tämä on ollut kanadalaisen lyhytelokuvan tärkeitä tekijöitä.
Suomessakin Suuri leikkikaluryöstö on ollut kohtuullisen suosittu, koska se oli saatavilla kerhoesityksiin muun muassa Suomen kirkon sisälähetysseuran (!) kautta. Tällaisten esitysten kadottua Suomesta melkein tyystin voi vain toivoa, että televisio joskus esittäisi sen.
Juri Nummelin
Jeff Hale: Suuri leikkikaluryöstö (The Great Toy Robbery, Kanada 1963). Kesto 7 min.
Valitettavasti elokuvasta ei löytynyt kuvaa. [Mutta nyt se on kokonaan katsottavissa YouTubessa! Maailma on muuttunut huimasti reilussa viidessä vuodessa, joka on jutun ilmestymisestä kestänyt.]



Marcia Mullerin lännenjuttuja


Ruudinsavussa jo melkein kymmenen vuotta sitten julkaistu pitkä arvio dekkarikirjailija Marcia Mullerin kootuista lännenaiheisista novelleista.

Marcia Mullerin kootut lännenjutut
Naisdekkaristin länkkäreissä on lämpöä

Marcia Muller on Suomessa tunnettu Sharon McCone -dekkareistaan. McCone oli ensimmäisiä naisyksityisetsiviä ja hahmoa on tituleerattu esimerkiksi Sara Paretskyn sankarin, V. I. Warshawskin esikuvaksi. Ensimmäinen McCone-romaani Edwin of the Iron Shoes ilmestyi 1977; sen jälkeen on ilmestynyt yli 20 McCone-romaania, joista on suomennettu neljä.
Muller on kirjoittanut myös lännenjuttuja, jotka on melko vastikään koottu yhdeksi kirjaksi, Time of the Wolves (Five Star 2003). Kirja kokoaa yhteen juttuja vuosilta 1982-2001.
Muller on ollut jo pitkään rikoskirjailija Bill Pronzinin vaimo ja he ovat tehneet yhteistyötä. Pronzini taas on dekkareidensa lisäksi kirjoittanut monia lännenromaaneja ja koonnut useita länkkäriantologioita – katso Pronzinista oma juttu sivuilla xx-xx. Voi veikata, että Pronzini on alun perin ehdottanut antologian kokoamista. Kustantamo Five Star on nimittäin julkaissut monia Pronzinin toimittamista kirjoista – esimerkiksi taannoin Ruudinsavussakin arvioitu Will Cookin novellien kokoelma oli Pronzinin alullesaattama. Monet Mullerin lännenjutuista ovat alun perin ilmestyneet Pronzinin toimittamissa antologioissa.
Mullerin novellit toimivat kyllä omillaankin. Vaikka Muller ei ole leimallisesti lännenkirjailija eikä kaikkia Time of the Wolves -kirjan tarinoita voi pitää puhtaina lännentarinoina, hänellä on tuntu aiheeseen ja hän osaa tehdä perinteisistä aineksista kiinnostavia ja uudentuntuisia juttuja.
Joskus Mullerin pehmeä feminismi aiheuttaa sen, että tarinat tuntuvat hiukan pliisuilta. On vaikea kuvitella, että naisten välinen ystävyys villillä rajaseudulla oli niin yleistä ja avointa kuin Muller antaa ymmärtää. Monissa Mullerin lännennovelleissa päähenkilönä on nainen ja kirjailija kuvaa usein sankariensa arkipäivää ja ruoanlaittoa. Näitä ei miesten kirjoittamissa länkkäreissä useinkaan edes mainita. Muller, monen muun naislännenkirjailijan tavoin, haluaa korostaa naisten roolia Villin lännen valloituksessa. Muller kuvaa lännen valloituksen mikrohistoriaa, kuten on tapana sanoa.

Kaktusviiniä ja syanidia

Valikoiman ensimmäinen tarina, ”Sweet Cactus Wine” (1982), on hauska anekdootinomainen juttu Arizonassa 1870-luvulla asuvasta naisesta, joka elää kaktusviiniä tekemällä. Häntä kurtiseeraa naapurin tylsä mies, joka pakit saatuaan uhkaa kaataa kaktukset. Tähän nainen ei tietenkään suostu. Lopetusta voi pitää joko nerokkaana tai mauttomana, riippuen ehkä lukijan sukupuolesta. Samantyyppistä meininkiä on kokoelman päättävässä alkuperäistarinassa ”The Cyaniders”, jossa kaivosryhmän jäsenenä toimiva nainen paljastaa, kuka tappoi kaivosta vastustavan kaupungin öykkärin.
Naisten välistä solidaarisuutta on myös novellissa ”Sisters” (1989), jossa aluksi mykältä vaikuttava intiaaninainen Curious Cat ystävystyy yksinäisen, keskelle preeriaa naidun valkoisen naisen, Lydia Whitesidesin, kanssa. Intiaaninainen on pudonnut päähenkilön tavoin ei-kenenkään-maalle: hän on oman heimonsa hylkäämä ja hänet on otettu vastahakoisesti vastaan toisessa heimossa. Valkoiset hyljeksivät Curious Catia, ja Lydia Whitesidesin ystävyys on niin poikkeuksellista kuin vieraanvaraistakin. Kun intiaanit aikovat hyökätä valkoisten kimppuun, Curious Catin on päätettävä, kenen puolella hän on. Intiaanien karu kohtalo on nähtävillä myös tarinassa ”The Indian Witch” (2001), jossa intiaaninainen jää yksin, kun hänen rikas ja valkoinen miehensä kuolee.
Kokoelma niminovelli ”Time of the Wolves” (1988) on sikäli kiinnostava, että se päätyi osaksi epäonnistunutta televisioelokuvaa Into the Badlands (1991), jossa pyrittiin yhdistelemään kauhua ja länkkäreitä. Mullerin novellissa jännitys tiivistyy, kun sudet käyvät yksinäisen talon kimppuun, mutta elokuvassa olevaa yliluonnollista ainesta siinä ei ole.
Yhdessä aviomies Bill Pronzinin kanssa kirjoitettu ”Cave of Ice” (1986) on ihan sympaattinen, mutta lopultakin vaatimaton juttu pojasta, jonka isä löytää aavikolta jääluolan ja näyttää haluavan pitää koko jutun salaisuutena. Jutun vaatimattomuus selittynee sillä, että se ilmestyi alun perin Boy’s Life –nimisessä nuortenlehdessä. Novelli oli Mullerin ja Pronzinin ensimmäinen yhteistyö.

Länkkäreitäkö kaikki

Muut kokoelman novellit ovatkin sitten hiukan ongelmallisempia. Sharon McCone esiintyy kahdessa tarinassa, ensiksi novellissa ”The Lost Coast” (1994) ja sitten tarinassa ”Knives at Midnight” (1996). [Edellinen on julkaistu suomeksiksin, nimellä ---, kokoelmassa sejase. - Jäänyt näköjään tarkistaminen kesken, voi olla, että tiedot on tarkistettu taittoon.] Jutut ovat kummatkin ihan hyviä, mutta lännenjuttuja ne ovat vain siinä mielessä, että ne sijoittuvat Amerikan länteen, edellinen Kalifornian pohjoisosiin, jälkimmäinen Meksikoon. ”The Sanchez Sacraments” (1985) taas esittelee meksikolaisen taiteentutkijan Elena Oliverezin, joka tutkii meksikolaisen taiteilijan mysteeriä. Sijaintia lukuun ottamatta tarinassa ei juuri ole lännenelementtejä.
Sama on myös tarinan ”Forbidden Things” (1994) kanssa. Siinä nuori nainen vanhempiensa kuoltua päättää etsiä vanhempiensa olinpaikan ja paljastaa samalla sukuansa koskevan salaisuuden. Tässäkin liikutaan Pohjois-Kaliforniassa, mutta mitään varsinaista länkkäritunnelmaa tässä ei oikein ole. Novellissa Mullerin halu korostaa naisten ystävyyttä vaikka väkisin tuntuu hiukan päälleliimatulta.
Mainitut novellit ovat mukana todennäköisesti sen takia, että kirjasta saataisiin paksumpi. Ne eivät ole missään nimessä huonoja, mutta eivät tunnu kuuluvan tähän kirjaan.  
Juri Nummelin

Pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita


Tässä Rami Nummen kirjoittama arvio yhdestä Länkkäriseuran ponnistuksesta, suurelta osin seuran aktiivien voimin tehdystä teoksesta Pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita, jonka toimitti Ruudinsavun päätoimittaja Juri Nummelin. Kirja ei oikein löytänyt lukijoita, mutta on silti onni, että BTJ:n tuolloinen kustannuspäällikkö Liisa Korhonen otti sen kustannusohjelmaansa. Ramin lopussa mainitsemat ajatukset eurooppalaisista ja australialaista sekä nuorten länkkäreistä eivät totisesti ole toteutuneet, valitettavasti. 

Käyttökelpoinen hakuteos länkkäreistä

Aiemmin amerikkalaista kioskikirjallisuutta niin rikoksen kuin länkkärienkin osalta Suomessa kartoittanut Juri Nummelin on toimittanut teoksen Pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita. Kirjan on kustantanut BTJ kirjastopalvelu. Tällä kertaa esittelyn kohteena ovat useamman kirjoittajan voimin kovakantisina Suomessa julkaistut lännenkirjat eli niin sanottu vakava lännenkirjallisuus. Kuten tiedetään, ei luonnehdinta välttämättä ole yhteydessä tasoon. Kovakantisina on julkaistu melko mitättömiäkin tekstejä, joilla on lähinnä kuriositeettiarvoa, kun kioskipokkareista (jotka tosin ovat usein harmittavasti lyhennettyjä tai huolimattomasti suomennettuja) voi löytyä todellisia helmiä. Luokitusperiaate ei siis sinänsä ole mielekäs muuten kuin siltä kannalta, että laajaa aluetta on saatu jaettua useampaan kirjaan. Toisaalta "vakavan" lännenkirjallisuuden esittelyjen kautta saadaan mukaan sellaisia sävyjä, tunnelmia ja aihepiirejä, jotka ovat olennaisia aiheelle sekä tasollisesti että muuten, mutta joita olisi vaikea luontevasti mahduttaa mukaan pokkaritekstejä käsittelevään teokseen. Tällaisia ovat rajaseudulle sijoittuvat tekstit, luontokirjallisuus, nykyaikaan sijoittuvat tarinat, jotka jotenkin ovat kytköksissä perinteeseen, sekä intiaanikirjat.
On huomattava, että rajaseutumyytti, siis ajatus villien ja hedelmättömien alueiden valloittamisesta sivilisaatiolle ja asutukselle, sekä toisaalta haikeus tuon luonnon alkutilan menetyksestä on keskeisiä yhdysvaltalaisia aiheita populaariviihteessä ja kirjallisuudessa. Tältä osin vaikkapa Edward Abbeyn edustama luontokirjallisuus sopii osuvasti mukaan. Luontokirjallisuudessa käydään jatkuvaa rajankäyntiä sivilisaation ja siitä poistumisen välillä ja etsitään melkein myyttistä suhdetta luontoon. Huomattavista elokuvantekijöistä mieleen tulee Terrence Malick. Hän ei suoranaisesti noudata luontokirjallisuuden kaavaa, mutta palvoo lyyrisesti amerikkalaista luontoa vaikkapa filmissä Onnellisten aika, joka tarinassaan käsittelee viattomuuden menetystä.
 Rajaseutu ei välttämättä ole sijoittunut länteen, vaan esimerkiksi pohjoiseen, kuten Jack Londonin tuotannossa. Myös joissakin Floridaan sijoittuvissa kirjoissa voi olla karjanajoa tai muuta lännen ikonografiaan kuuluvaa. Myös Yhdysvaltain sisällissotaa käsittelevät kirjat voidaan laskea lännenkirjallisuuteen, vaikka aina näin ei tehdä.
Mielestäni Suomessa on julkaistu lännenkirjallisuutta yllättävän paljon siihen nähden, että sen kustannustoiminta on täällä aina ollut jotenkin vasenkätistä. Tietty johdonmukaisuus on puuttunut harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.
Lännenkirjallisuuden määritelmä on siis tarkoituksella pidetty laveana. Se on mielestäni onnistunut ratkaisu. Mukana ovat itsestäänselvien klassikoiden (James Fenimore Cooper, Zane Grey, James Oliver Curwood) lisäksi esimerkiksi Tarzanin luoja Edgar Rice Burroughs, Jättiläisen kirjoittaja Edna Ferber (kuvassa), Pieni talo preerialla -sarjan luoja Laura Ingalls Wilder ja nykypäivän klassikko Paul Auster. Hän kommentoi teoksissaan usein rajaseutumyytin mahdottomuutta todellisessa elämässä.
Jokaisen kirjailijaesittelyalkuun on laadittu lyhyt luonnehdinta käsiteltävän kirjailijan tuotannon olemuksesta. Se parantaa selkeästi kirjan käytettävyyttä nopeaan selailuun tai tietojen etsintään. Ennen kuin varsinaiset kirjailijaesittelyt alkavat, on Nummelin laatinut lyhyen lännenkirjallisuuden historiikin ja kertoo sen jälkeen länkkärien suomennoksista. Julkaisutoiminnan linjattomuus tuli jo mainittua. Seurauksena on ollut, että paljon hyviä juttuja on jäänyt kääntämättä.
Mukaan olisi ehkä voinut laittaa vielä jonkinlaisen lännenkirjallisuuden keskeiset teemat -osion aivan lyhyesti, vaikka Nummelin aihetta käsitteleekin. Se olisi palvellut oivallisesti ainakin asiaan tutustuvia lukijoita. Tällaisen hakuteoksen oleellisin arvo on tietenkin siinä, että sen avulla saa tietoa harvinaisemmista suomennoksista ja tuntemattomammista kirjailijoista. Ainakin itselleni uutta ja tuntematonta löytyi paljon ja samalla sormet alkoivat syyhytä etsimään kadotettuja helmiä.
Kirjailijaesittelyt tasapainoilevat juoniselostuksia ja lyhyitä luonnehdintoja tarjoavan tyylin ja analyyttisemman lähestymistavan välillä. Itse pidän analyyttisestä tavasta, mutta toisaalta lyhyet selostukset kirjoista ovat enemmän paikallaan tällaisessa hakuteoksessa. Mielestäni kirjan käytettävyyttä olisi vielä parantanut, jos siinä olisi ollut henkilöhakemisto. Näin ainakin sellaisten henkilöiden osalta, joista ei ole omaa hakusana-artikkelia.
Kaikkiaan pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita antaa länkkärien kehityksestä ja niiden sijoittumisesta osaksi muuta kirjallisuutta ja yhteiskuntaa monipuolisen kuvan. Se on asiasta kiinnostuneille välttämätön tietopaketti.
Kannattaa tietysti muistaa, että lännenkirjallisuuden historiaa ei ole suomeksi vielä tyhjentävästi käsitelty. Eurooppalaiset ja australialaiset kirjailijat (kuten Jose Mallorqui ja Marshall Grover), sekä nuorten länkkärit ovat vielä käsittelemättä. Kirjan esipuheessa viitataankin mahdollisuuteen julkaista nuorille tarkoitettuun lännenkirjallisuuteen keskittynyt hakuteos.
Rami Nummi