Siirry pääsisältöön

Pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita


Tässä Rami Nummen kirjoittama arvio yhdestä Länkkäriseuran ponnistuksesta, suurelta osin seuran aktiivien voimin tehdystä teoksesta Pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita, jonka toimitti Ruudinsavun päätoimittaja Juri Nummelin. Kirja ei oikein löytänyt lukijoita, mutta on silti onni, että BTJ:n tuolloinen kustannuspäällikkö Liisa Korhonen otti sen kustannusohjelmaansa. Ramin lopussa mainitsemat ajatukset eurooppalaisista ja australialaista sekä nuorten länkkäreistä eivät totisesti ole toteutuneet, valitettavasti. 

Käyttökelpoinen hakuteos länkkäreistä

Aiemmin amerikkalaista kioskikirjallisuutta niin rikoksen kuin länkkärienkin osalta Suomessa kartoittanut Juri Nummelin on toimittanut teoksen Pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita. Kirjan on kustantanut BTJ kirjastopalvelu. Tällä kertaa esittelyn kohteena ovat useamman kirjoittajan voimin kovakantisina Suomessa julkaistut lännenkirjat eli niin sanottu vakava lännenkirjallisuus. Kuten tiedetään, ei luonnehdinta välttämättä ole yhteydessä tasoon. Kovakantisina on julkaistu melko mitättömiäkin tekstejä, joilla on lähinnä kuriositeettiarvoa, kun kioskipokkareista (jotka tosin ovat usein harmittavasti lyhennettyjä tai huolimattomasti suomennettuja) voi löytyä todellisia helmiä. Luokitusperiaate ei siis sinänsä ole mielekäs muuten kuin siltä kannalta, että laajaa aluetta on saatu jaettua useampaan kirjaan. Toisaalta "vakavan" lännenkirjallisuuden esittelyjen kautta saadaan mukaan sellaisia sävyjä, tunnelmia ja aihepiirejä, jotka ovat olennaisia aiheelle sekä tasollisesti että muuten, mutta joita olisi vaikea luontevasti mahduttaa mukaan pokkaritekstejä käsittelevään teokseen. Tällaisia ovat rajaseudulle sijoittuvat tekstit, luontokirjallisuus, nykyaikaan sijoittuvat tarinat, jotka jotenkin ovat kytköksissä perinteeseen, sekä intiaanikirjat.
On huomattava, että rajaseutumyytti, siis ajatus villien ja hedelmättömien alueiden valloittamisesta sivilisaatiolle ja asutukselle, sekä toisaalta haikeus tuon luonnon alkutilan menetyksestä on keskeisiä yhdysvaltalaisia aiheita populaariviihteessä ja kirjallisuudessa. Tältä osin vaikkapa Edward Abbeyn edustama luontokirjallisuus sopii osuvasti mukaan. Luontokirjallisuudessa käydään jatkuvaa rajankäyntiä sivilisaation ja siitä poistumisen välillä ja etsitään melkein myyttistä suhdetta luontoon. Huomattavista elokuvantekijöistä mieleen tulee Terrence Malick. Hän ei suoranaisesti noudata luontokirjallisuuden kaavaa, mutta palvoo lyyrisesti amerikkalaista luontoa vaikkapa filmissä Onnellisten aika, joka tarinassaan käsittelee viattomuuden menetystä.
 Rajaseutu ei välttämättä ole sijoittunut länteen, vaan esimerkiksi pohjoiseen, kuten Jack Londonin tuotannossa. Myös joissakin Floridaan sijoittuvissa kirjoissa voi olla karjanajoa tai muuta lännen ikonografiaan kuuluvaa. Myös Yhdysvaltain sisällissotaa käsittelevät kirjat voidaan laskea lännenkirjallisuuteen, vaikka aina näin ei tehdä.
Mielestäni Suomessa on julkaistu lännenkirjallisuutta yllättävän paljon siihen nähden, että sen kustannustoiminta on täällä aina ollut jotenkin vasenkätistä. Tietty johdonmukaisuus on puuttunut harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.
Lännenkirjallisuuden määritelmä on siis tarkoituksella pidetty laveana. Se on mielestäni onnistunut ratkaisu. Mukana ovat itsestäänselvien klassikoiden (James Fenimore Cooper, Zane Grey, James Oliver Curwood) lisäksi esimerkiksi Tarzanin luoja Edgar Rice Burroughs, Jättiläisen kirjoittaja Edna Ferber (kuvassa), Pieni talo preerialla -sarjan luoja Laura Ingalls Wilder ja nykypäivän klassikko Paul Auster. Hän kommentoi teoksissaan usein rajaseutumyytin mahdottomuutta todellisessa elämässä.
Jokaisen kirjailijaesittelyalkuun on laadittu lyhyt luonnehdinta käsiteltävän kirjailijan tuotannon olemuksesta. Se parantaa selkeästi kirjan käytettävyyttä nopeaan selailuun tai tietojen etsintään. Ennen kuin varsinaiset kirjailijaesittelyt alkavat, on Nummelin laatinut lyhyen lännenkirjallisuuden historiikin ja kertoo sen jälkeen länkkärien suomennoksista. Julkaisutoiminnan linjattomuus tuli jo mainittua. Seurauksena on ollut, että paljon hyviä juttuja on jäänyt kääntämättä.
Mukaan olisi ehkä voinut laittaa vielä jonkinlaisen lännenkirjallisuuden keskeiset teemat -osion aivan lyhyesti, vaikka Nummelin aihetta käsitteleekin. Se olisi palvellut oivallisesti ainakin asiaan tutustuvia lukijoita. Tällaisen hakuteoksen oleellisin arvo on tietenkin siinä, että sen avulla saa tietoa harvinaisemmista suomennoksista ja tuntemattomammista kirjailijoista. Ainakin itselleni uutta ja tuntematonta löytyi paljon ja samalla sormet alkoivat syyhytä etsimään kadotettuja helmiä.
Kirjailijaesittelyt tasapainoilevat juoniselostuksia ja lyhyitä luonnehdintoja tarjoavan tyylin ja analyyttisemman lähestymistavan välillä. Itse pidän analyyttisestä tavasta, mutta toisaalta lyhyet selostukset kirjoista ovat enemmän paikallaan tällaisessa hakuteoksessa. Mielestäni kirjan käytettävyyttä olisi vielä parantanut, jos siinä olisi ollut henkilöhakemisto. Näin ainakin sellaisten henkilöiden osalta, joista ei ole omaa hakusana-artikkelia.
Kaikkiaan pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita antaa länkkärien kehityksestä ja niiden sijoittumisesta osaksi muuta kirjallisuutta ja yhteiskuntaa monipuolisen kuvan. Se on asiasta kiinnostuneille välttämätön tietopaketti.
Kannattaa tietysti muistaa, että lännenkirjallisuuden historiaa ei ole suomeksi vielä tyhjentävästi käsitelty. Eurooppalaiset ja australialaiset kirjailijat (kuten Jose Mallorqui ja Marshall Grover), sekä nuorten länkkärit ovat vielä käsittelemättä. Kirjan esipuheessa viitataankin mahdollisuuteen julkaista nuorille tarkoitettuun lännenkirjallisuuteen keskittynyt hakuteos.
Rami Nummi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…