Siirry pääsisältöön

Elokuva-arvostelu: In a Valley of Violence

Väkivallan alhossa

In a Valley of Violence (USA 2016). Ohjaus ja käsikirjoitus: Ti West. Pääosissa: Ethan Hawke, John Travolta, Taissa Farmiga. 

Ohjaaja-käsikirjoittaja Ti Westin filmografiassa pääpaino on kauhuleffoissa. Hyppy In a Valley of Violence -elokuvan maailmaan on hänelle siis samalla genren vaihdos. Tarinassa yksinäinen mies, Paul (Ethan Hawke), koirineen on matkalla Meksikoon, kun hän törmää pikkukaupungin läpi kulkiessaan rettelöitsijään, paikallisen sheriffin (John Travolta) Gilly-poikaan (James Ransone). Paul ei provosoidu pahemmin, vaan päätyy vain tinttaamaan uhittelijaa nenään, kylpee pikaisesti paljussa ja poistuu paikalta. Gilly ei tyydy tähän, vaan lähtee seuraamaan Paulia ja hyökkää apureineen tämän kimppuun yön pimeydessä. Miehen koira tapetaan, ja hänet itsensä työnnetään alas rotkoon. Aamulla Paul kuitenkin tointuu kivikolta ja lähtee lähes vahingoittumattomana kostoretkelle.
Kyse on siis varsin yksinkertaisesta, tavanomaisesta ja tyylipuhtaasta kertomuksesta, joka istuu lännenkonventioihin kuin mies satulaan. Ti West ei ole lähtenytkään hakemaan mitään isoa tarinaa tahi syvällistä allegoriaa maailmantilasta. Hän on pyrkinyt tekemään viihteellisen sadun ja on sen tehnytkin.
Elokuva kumartaa suoraan 1960-luvun italowesternien suuntaan. Se näkyy heti alun tyylilajista, siluettimaisen animoiduista alkuteksteistä ja kuvakulmista sekä kuuluu pieteettisestä musiikista. Onpa kuvallisena kikkana keksitty käyttää paria vanhanaikaista zoomaustakin. Koska kysessä on kuitenkin pienen budjetin elokuva, niin komeimmat maisemakuvat kuin myös lähikuvilla leikittely puuttuvat.
Lopulta päätyy aprikoimaan tekijän perimmäisiä motiiveja. Onko kyse pastissista, kunnianosoituksesta, rakkaudentunnustuksesta vai mistä? Eniten hämmennystä aiheuttaa koko elokuvan ajan alla kupliva huumori, joka hulluimmillaan saa nauramaan ääneen. Ihmiset koheltavat ja vetävät näyttelijäntyön kirkumisineen, sätkimisineen ja kliseisine repliikkeineen överiksi. Travoltan sheriffillä on puujalka, ja hän joutuu pitämään tähteään taskussa, koska siitä on neula katkennut. Miehet läkähtyvät tappelun tuoksinassa. Paljon pieniä, jatkuvia juttuja. Elokuva voisi mennä melkein lännenkomedia-kategoriaan.
Ajoittaisen toiminnan ohella In a Valley of Violence on myös loputtoman puhelias elokuva. Tuiminta siinä on nimi ja mainiointa Paulin koira. Ei erityisen suuri elokuva mutta viihdyttävän katsottava.
Jyri Kontturi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan tun

Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood

  Tarantinon romaani on osittain länkkäri Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood. Suom. Juha Ahokas. 392 s. Like 2021. Kulttiohjaaja Quentin Tarantinon romaanista Once Upon a Time in Hollywood puhuttiin etukäteen paljon enemmän kuin sen lopulta ilmestyttyä. Ilmeisesti kirja oli lähes kaikille jonkin sortin pettymys, vaikka varmasti moni suhtautui siihen jo etukäteenkin epäillen. Tarantino on parhaimmillaan loistava elokuvantekijä, mutta hänen uransa on ollut epätasainen. Lisäksi Tarantinon tapa rakentaa pitkä dialogi on nimenomaan elokuvallista, ei proosallista. Once Upon A Time in Hollywood -elokuva, johon romaani perustuu, oli tietysti luonnollista jatketta Tarantinon aiemmalle työlle. Hän on elokuvissaan aina kierrättänyt ideoita ja kohtauksia vanhoista suttuisista sivukatujen leffateattereissa pyörineistä leffoista: länkkäreistä, sotaelokuvista, kaahausta ja tissejä tarjoilevista rikosfilmeistä... Ylipäätään häntä on innoittanut eksploitaatioryönä, ja hän on harvoista 1