Siirry pääsisältöön

Ruudinsavun klassikkoelokuva: Armoton ase (3.10 to Yuma, 1957)

"It seems terrible that something bad can happen and all anybody can do is stand by and watch."

Delmer Davesin ohjaama Armoton ase on 50-luvun lännenelokuvien parhaimmistoa: taloudellisesti, suorastaan lakonisesti kerrottu tarina lainsuojatonta telkien taakse saattavasta pientilallisesta tiukentaa otettaan katsojasta minuutti minuutilta. Lähin vertailukohta elokuvalle on Zinnemanin Sheriffi (High Noon, 1952), jossa myös kamppaillaan aikaa vastaan ja jossa kaupunkilaiset kääntävät yksi toisensa jälkeen selkänsä tiukassa tilanteessa olevalle lainvartijalle. Armoton ase on kuitenkin vielä Sheriffiäkin terävämpi leffa, joka muistuttaa osiltaan myös samoihin aikoihin tehtyjä Boetticher-Scott -westernejä; lähimpänä esimerkkinä kenties Pettämätön pistooli (The Tall T, 1957). Niin Armoton ase kuin Pettämätön pistoolikin perustuvat Elmore Leonardin tarinoihin; molemmat elokuvat myös kuvasi mestarillisesti Charles Lawton Jr. Kuvauspaikatkin olivat osittain samat Arizonan maisemat.
Leonardin tarinasta elokuvakäsikirjoituksen muokkasi enimmäkseen TV-töistään tunnettu Halsted Welles, jonka toinen merkittävä länkkärikäsikirjoitus oli myöskin Davesin ohjaama Hirsipuu (The Hanging Tree, 1959). Itse ohjaaja Davesilla oli tiettävästi sormensa pelissä myös kirjoituspuolella; hän olikin Hollywood-uransa alkupuolella nimenomaan käsikirjoittaja. Hänen ohjauksiinsa kuuluu niin film noir -klassikoita ja sotaelokuvia kuin romanttisia draamojakin, mutta erityisen läheisiä hänelle olivat lännenelokuvat.
Glenn Fordin esittämä Ben Wade on elokuvan keskipiste. Yleensä sankarina tai kunnon perheenisänä nähty Ford on (1950-luvun farkkutakistaan huolimatta!) uskottavan oloinen konna, joka voi olla yhtä lailla brutaali kuin miellyttäväkin. Hänelle tarjottiin tiettävästi ensin rancheri Dan Evansin roolia, mutta onneksi rooliin otettiin Van Heflin. 50 vuotta elokuvan valmistumisen jälkeen tehdyssä uusintaversiossa Fordin roolin teki Russell Crowe. Crowe onnistui myös roolissaan, eikä mielestäni ole pahitteeksi, että hän muistutti siinä Glenn Fordia.
Sivuosien esittäjistä nousevat erityisesti esiin Waden adjutantti Charlie Princeä näyttelevä kylmäsilmäinen Richard Jaeckel ja Henry Jones juoppona Alex Potterina. Kaupunkilaisten pilkan kohde osoittautuu loppujen lopuksi suoraselkäisemmäksi kuin moni muu.
50-luvun tapaan elokuvan alkutekstien päälle ympättiin löyhästi elokuvan teemoista kertova laulu. Balladin "3:10 to Yuma" esitti Frankie Laine, ja se menestyi itse elokuvan lailla melko hyvin. Laine levytti laulusta myös toisen version, jonka sanat eivät liittyneet suoraan elokuvan sielunmaisemaan.
James Mangold ohjasi elokuvasta uusintaversion vuonna 2007. Mukiinmenevä elokuva seurasi alkuperäistä melko uskollisesti; ainoastaan loppuratkaisu oli muutettu, ja keskivaiheille oli lisätty ryminää ja räiskettä ilmeisesti nykykatsojia puhuttelemaan. Kun elokuvat katsoo peräkkäin, huomaa viimeistään, miten tiukka paketti Davesin alkuperäinen elokuva on.
Anssi Hynynen
Ensi-ilta 7.8. 1957 (USA), 1.11. 1957 (Suomi)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama

Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa. 

Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään (Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa.
Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles. On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla.
Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan tunnettu rat…

Elokuva-arvostelu: Slow West

Kulttibändin nokkamiehen yliyritteliäs länkkäri

Lännenfilmien luuloteltua kuolemaa ilmeisesti mainostetaan niin paljon, että joidenkin ilmiselvien, laadukkaidenkin lännenelokuvien ensi-iltaa ei tule huomanneeksi. Näin kävi Slow West -nimiselle elokuvalle, joka on ehtinyt nousta jo pieneksi kulttielokuvaksi. Suomessa se julkaistiin dvd:nä; lisäksi se on ollut vuokrattavana viihdepalveluissa. Minkäänlaisia juttuja elokuvasta ei suomalaisissa medioissa ole ollut.
Slow West on kuitenkin ajatuksella tehty ja huolellisesti toteutettu omaperäinen lännenelokuva, joka vertautuu helposti vaikkapa Monte Hellmanin Hän ampui ensin -elokuvaan tai uudemmista Tommy Lee Jonesin The Homesmaniin. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut 1990-luvulla kulttimainetta nauttineen The Beta Bandin nokkamies John Maclean. Joku voi muistaa bändin High Fidelity -elokuvasta, jonka yhdessä kohtauksessa koko levykaupallinen yleisöä innostuu bändin biisistä.
Maclean oli Slow Westiä ennen ohjannut vain pari lyhytelokuva…

Pääkirjoitus: Länkkäreistä ja sensuurista

Jollain tavalla länkkäreihin liittyvät asiat olivat pinnalla viime keväänä, jolloin tämänkin Ruudinsavun tekemistä jo aloiteltiin. Ensiksi Herra Heinämäki intiaanihahmoineen heivattiin pois Yle Areenasta, ja sitten Laura Ingalls Wilderin nimeä kantavan palkinnon nimeä muutettiin.
Kummatkin asiat – tai "kohut", jos niin halua sanoa – liittyivät siihen, että niin sanottujen rodullistettujen (toisin sanoen ihmisten, joiden valkoinen valtaväestö väittää edustavan toista rotua, vaikka he ovatkin ihmisiä kaikki) kuvaukseen on viime vuosina kiinnitetty aivan poikkeuksellista huomiota.
On herätty vastustamaan kulttuurista omimista, esimerkiksi sitä, että valtaväestön edustaja esittää alkuperäisväestön edustajaa, suomalainen saamelaista tai valkoihoinen intiaania. Tämä tuntuu ihan järkevältä vaatimukselta, nythän jo nauramme elokuville, joissa Charles Bronsonin tai Chuck Connorsin kaltaiset näyttelijät esittävät intiaanipäälliköitä, puhumattakaan elokuvista, joissa valkoinen mies maa…