Siirry pääsisältöön

Salama-Santeri

Salama-Santerin kiva Villi Länsi (ote artikkelista)

Sarjakuvatarjonta Suomessa oli 1960-luvun jo varsin runsasta. Erilaisten seikkailusarjojen lisäksi oli lapsille tarjolla kolme kilpailevaa lehteä: Aku Ankka, Nakke sekä Retu ja kumppanit, jotka olivat juuri tuolloin varsin hyvässä iskussa.
Retu ja kumppanit -lehti syntyi vuonna 1965, kun pari vuotta ilmestyneet Jetsonit ja Kiviset ja Soraset -lehdet yhdistyivät kesken sesongin uudeksi Retu ja kumppanit -lehdeksi. Kyse oli Hanna & Barberan moninaisiin hahmoihin perustuvasta lehdestä.
Itselleni Retu ja kumppanit -lehti tuli kaksi vuotta, vuosina 1966 ja 1967. Näistä lehdistä hyllyssäni on yhä iso osa huolimatta lukuisista muutoista ja kuluneesta viidestäkymmenestä vuodesta! Itse asiassa, paksuine kiiltopaperikansineen ja laajoine henkilögallerioineen Retu oli hetken aikaa melko varteenotettava vaihtoehto tämäntyyppiselle sarjakuvalle, ennen lehden tason äkillistä romahdusta.

Hyväntahtoinen polle sheriffinä

Salama-Santerissa keskitytään vanhaan Villiin Länteen, jossa kaupungin sheriffinä toimii valkoinen hevonen nimeltä Salama-Santeri. Hän on sonnustautunut punaiseen lännenhattuun ja siniseen huiviin, sheriffintähteen sekä asevyöhön. Yhdessä pienen meksikolaisen apulaisensa, sombreropäisen aasi Baba Looeyn kanssa hän yrittää suojella kaupunkiaan lainsuojattomilta. Useimmiten Baba joutuu toimimaan sekä kaksikon aivoina että käsinä.
Salama-Santeri itse on kyllä hyväntahtoinen, mutta jossakin määrin hidasälyinen polle, joka onnistuu kömpelyyttään ampumaan omaan jalkaansa tai räjäyttämään itsensä dynamiittipötköllä. Salama-Santeri saattaa myös pitää halussaan naamaan ammutuksi tulemisen piiriennätystä, ellei se sitten ole yhä Repe Sorsalla hallussaan? Kaikki television Salama-Santeri -jaksot kirjoitti Michael Maltese.
Tv-sarjassa Salama-Santeri muuntautuu välillä naamiokasvoiseksi El Kapong -nimiseksi alter egokseen, joka on eräänlainen Zorro-muunnelma mustine hattuineen ja viittoineen. "Of all the heroes in legend and song, theres none as brave as El Kabong”. El Kabong yllättää vastustajansa aina roikkuen köydestä, huutaen "OLAYYYYEEEE!" ja iskien sitten vihulaista kitaralla päähän "KABOOOOOONG!" -huudon höystämänä . Selvittämättömäksi mysteeriksi jää, mihin köyden toinen pää on kiinnitetty.
Jyri Kontturi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama

Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa. 

Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään (Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa.
Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles. On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla.
Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan tunnettu rat…

Pääkirjoitus: Länkkäreistä ja sensuurista

Jollain tavalla länkkäreihin liittyvät asiat olivat pinnalla viime keväänä, jolloin tämänkin Ruudinsavun tekemistä jo aloiteltiin. Ensiksi Herra Heinämäki intiaanihahmoineen heivattiin pois Yle Areenasta, ja sitten Laura Ingalls Wilderin nimeä kantavan palkinnon nimeä muutettiin.
Kummatkin asiat – tai "kohut", jos niin halua sanoa – liittyivät siihen, että niin sanottujen rodullistettujen (toisin sanoen ihmisten, joiden valkoinen valtaväestö väittää edustavan toista rotua, vaikka he ovatkin ihmisiä kaikki) kuvaukseen on viime vuosina kiinnitetty aivan poikkeuksellista huomiota.
On herätty vastustamaan kulttuurista omimista, esimerkiksi sitä, että valtaväestön edustaja esittää alkuperäisväestön edustajaa, suomalainen saamelaista tai valkoihoinen intiaania. Tämä tuntuu ihan järkevältä vaatimukselta, nythän jo nauramme elokuville, joissa Charles Bronsonin tai Chuck Connorsin kaltaiset näyttelijät esittävät intiaanipäälliköitä, puhumattakaan elokuvista, joissa valkoinen mies maa…

”Luoja, mitä mä voisinkaan antaa mun omasta puukosta”

Michael Punke: The Revenant –  Kostaja. Suom. Arto Konttinen. 286 s. Scanria 2016.

Vuoden 2016 vuodenvaihteessa tuli elokuviin Alejandro G. Iñarritun The Revenant, jonka pääosaa esitti Leonardo di Caprio. Elokuva osoittautui todella suosituksi: se sai kolme Oscar-palkintoa sekä useita Golden Globe-, BAFTA- ja muitakin palkintoja.
Kyseinen elokuva perustui yli kymmenen vuotta aiemmin julkaistuun romaaniin, mutta vapaamuotoisesti. Romaanin kirjoittaja oli Michael Punke, joka on historian alaan erikoistunut asiantuntija. Hän on toiminut Montanan yliopiston määräaikaisena professorina ja Montana Quarterly ‑historialehden kirjeenvaihtajana, mutta myös Yhdysvaltain kansallisessa turvallisuusneuvostossa ja kongressissa sekä Maailman kauppajärjestössä Yhdysvaltain lähettiläänä. The Revenant (2002) on hänen ainoa fiktioteoksensa, mutta sen lisäksi hän on julkaissut kaksi historiateosta, joista toisessa (Fire and Brimstone, 2006) käsitellään vuoden 1917 kaivosonnettomuutta Montanassa ja toisess…