Siirry pääsisältöön

Sarjakuva-arvostelu: Sinitakit: Nukketeatteri

Ratsuväkikomedian paluu

Sinitakit: Nukketeatteri (Puppet Blues, 1997). Zoom Teufel 2017. Käsikirjoitus: Raoul Cauvin. Piirros: Willy Lambil. Värit: Leonardo. Suomennos: Anssi Rauhala. Tekstaus: Rasmus Brink Kronholm.

Zoon Teufel on turkulaisen Zun Teufelin ja tanskalaisen Zoomin yhteisyritys, joka tuo Suomeen keskieurooppalaista seikkailusarjakuvaa. Yhdeksi avaussarjaksi on valittu Sinitakit, jota Semic julkaisi aikoinaaN yhden suomennoksen Trumf-sarjassa 1973 ja toisen omassa sarjassaan viisitoista vuotta myöhemmin. Kummallakaan kerralla ei jatkoa seurannut.
    Sinitakit sai alkunsa 1968, kun Morris lähti Lucky Lukeineen Spirou-lehdestä Piloteen, jota toimitti hänen käsikirjoittajansa Goscinny. Aloitteleva käsikirjoittaja Raoul Cauvin sai tehtäväkseen kehittää aiemminkin koomisia lännensarjoja piirtäneen Louis Salvériuksen eli Salvén kanssa uusi lännensarja Spiroulle.
    Alkuun Sinitakit koostui sivun tai parin mittaisista gageista, joissa ratsuväenosasto otti yhteen intiaanien kanssa. Kun siirryttiin albumimittaisiin seikkailuihin ja sisällissotaan, Salvé alkoi kehitellä puolirealistista tyyliä. Ensimmäinen albumimittainen tarina Ruutipartio pulassa (1969, suomennos 1973) on kuitenkin vielä ehtaa pottunokkatyyliä, ja intiaanien parissa siinä liikutaan.
    Salvé kuoli 1972, neljättä albumia piirtäessään. Sen teki loppuun Willy Lambil, joka jatkaa sarjaa yhä Cauvinin kanssa, vaikka on jo 81-vuotias. Sinitakkeja on ranskaksi ilmestynyt kaikkiaan 60 albumia. Sarja on ollut suuri menestys. Viime vuonna siitä julkaistiin myös kollegojen tekemä tribuuttialbumi.
    Lambil oli aiemmin piirtänyt realistiseen tyyliin. Hänen käsissään sarja onkin kehittynyt niin, että lähinnä vain päähenkilöt korpraali Blutch ja kersantti Chesterfield ovat säilyttäneet pottunokkaisen ulkomuotonsa.
    Käsikirjoittaja Cauvin täyttää syyskuussa vasta 79 vuotta. Noin 250 albumia kirjoittanut veteraani tunnetaan Suomessa lähinnä kieltolakiajan Chicagoon sijoittuneesta Sammy Day -sarjasta, jota piirsi Berck. Sammy Dayn vauhdikkuuteen ei ainakaan Nukketeatteri-albumissa pyritäkään, vaan pikemminkin satiiriin.
    Lambilin kanssa Cauvin on tehnyt myös sivun mittaista sarjaa Pauvre Lampil (”Lampil-parka”), joka on kertovinaan Sinitakkien piirtäjän ja käsikirjoittajan sekä heidän perheidensä elämästä. Cauvin ja muut Spirou-lehden tekijät esiintyvät sarjassa omalla nimellään.
    Sammy Dayn ja hänen pomonsa Jack Attawayn sekä Lampilin ja Cauvinin tavoin sinitakit Blutch ja Chesterfield ottavat jatkuvasti yhteen. Korpraali mieluummin väistelee velvollisuuksia, kun taas kersantti on vannoutunut ratsuväen mies. Silti he loppujen lopuksi löytävät yhteisen sävelen ja ratkaisevat ongelman.
    Nukketeatterissa valokuvaaja William Sutton lähetetään Blutchin ja Chesterfieldin osaston riesaksi ottamaan ylväiksi ja innostaviksi lavastettuja kuvia sotatilanteista. Upseerit suhtautuvat tehtävään vaihtelevasti sen mukaan, miten arvelevat sen vaikuttavan uraansa. Jutussa mainitaan todelliset sisällissotakuvaajat Brady ja Gardner, jotka eivät suostuneet lavastuksiin. Lopussa peliin puuttuu presidentti Lincoln.
    Kaiken kaikkiaan Nukketeatteri on länkkärien ystäville lukemisen arvoinen albumi. Sinitakkeja toivoisi suomennettavan tällä kertaa enemmänkin.  
Tapani Bagge




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Arvostelu: Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla. Elokuvien villi länsi. 205 s. Jalava 2017.

Helsingin Sanomien kriitikkona tunnettu Pertti Avola on ottanut itselleen uutuuskirjassaan Ruutia valkokankaalla mahdottoman tehtävän. Hän on yrittänyt mahduttaa pariinsataan runsaasti kuvitettuun sivuun sekä lännenelokuvien historian että niiden suhteen historialliseen villiin länteen.
Minä yritin samaa viiden tai kuuden sivun mittaisessa ylioppilasaineessani keväällä 1981 ja sain ällän, jossa taisi olla plussiakin perässä. Vaatimustaso ei silloin kuitenkaan ehkä ollut ihan sama kuin tietokirjan tekijällä.
Pertti Avola on tajunnut urakan mahdottomuuden ja valinnut joitakin sinänsä edustavia aiheita, joihin keskittyy: karjapaimen, muutama revolverisankari lain molemmin puolin, suhtautuminen intiaaneihin ja muihin vähemmistöihin. Lisäksi on erilliset luvut italowesternistä ja 2000-luvun länkkäristä.
Mistään aiheesta hän ei esitä mitään erityisen uutta ajatusta, ja peruste…

Luonnonsuojelun etiikkaa lännen maisemissa

Aldo Leopold: Sand Countyn almanakka ja luonnoksia sieltä täältä (A Sand County Almanac, 1949). Suom. Tapani Kilpeläinen. 212 s. niin & näin.

Luontokirjallisuus on merkittävä osa amerikkalaista kirjallisuutta. Siinä yhdistyvät filosofinen pohdinta ja lyyrinen luontokuvaus, kuten osoittaa luontokirjallisuuden suurin klassikko, Henry David Thoreaun Walden eli Elämää metsässä (1864).
Myöhempiä klassikoita ovat muun muassa Suomessakin viime aikoina muutamalla käännöksellä esiin noussut (ja Ruudinsavussakin laajasti käsitelty) John Muir sekä 1900-luvun puolivälissä vaikuttanut Aldo Leopold (1887–1949). Leopold on ollut Amerikassa merkittävä luontokirjailija, joka on vaikuttanut suuresti ekologiseen ajatteluun, mutta Suomessa hänet on tunnettu huonosti, jos ollenkaan.
Leopold työskenteli Yhdysvaltain liittovaltion hallinnossa riistanvartioinnin päällikkönä ja myöhemmin maanviljelystalouden professorina Wisconsinissa. Hän hankki osavaltiossa asuessaan omistukseensa 80 eekkeriä paljaaksi …