Ratsuväkikomedian paluuSinitakit: Nukketeatteri (Puppet Blues, 1997). Zoom Teufel 2017. Käsikirjoitus: Raoul Cauvin. Piirros: Willy Lambil. Värit: Leonardo. Suomennos: Anssi Rauhala. Tekstaus: Rasmus Brink Kronholm.
Zoon Teufel on turkulaisen Zun Teufelin ja tanskalaisen Zoomin yhteisyritys, joka tuo Suomeen keskieurooppalaista seikkailusarjakuvaa. Yhdeksi avaussarjaksi on valittu Sinitakit, jota Semic julkaisi aikoinaaN yhden suomennoksen Trumf-sarjassa 1973 ja toisen omassa sarjassaan viisitoista vuotta myöhemmin. Kummallakaan kerralla ei jatkoa seurannut.
Sinitakit sai alkunsa 1968, kun Morris lähti Lucky Lukeineen Spirou-lehdestä Piloteen, jota toimitti hänen käsikirjoittajansa Goscinny. Aloitteleva käsikirjoittaja Raoul Cauvin sai tehtäväkseen kehittää aiemminkin koomisia lännensarjoja piirtäneen Louis Salvériuksen eli Salvén kanssa uusi lännensarja Spiroulle.
Alkuun Sinitakit koostui sivun tai parin mittaisista gageista, joissa ratsuväenosasto otti yhteen intiaanien kanssa. Kun siirryttiin albumimittaisiin seikkailuihin ja sisällissotaan, Salvé alkoi kehitellä puolirealistista tyyliä. Ensimmäinen albumimittainen tarina Ruutipartio pulassa (1969, suomennos 1973) on kuitenkin vielä ehtaa pottunokkatyyliä, ja intiaanien parissa siinä liikutaan.
Salvé kuoli 1972, neljättä albumia piirtäessään. Sen teki loppuun Willy Lambil, joka jatkaa sarjaa yhä Cauvinin kanssa, vaikka on jo 81-vuotias. Sinitakkeja on ranskaksi ilmestynyt kaikkiaan 60 albumia. Sarja on ollut suuri menestys. Viime vuonna siitä julkaistiin myös kollegojen tekemä tribuuttialbumi.
Lambil oli aiemmin piirtänyt realistiseen tyyliin. Hänen käsissään sarja onkin kehittynyt niin, että lähinnä vain päähenkilöt korpraali Blutch ja kersantti Chesterfield ovat säilyttäneet pottunokkaisen ulkomuotonsa.
Käsikirjoittaja Cauvin täyttää syyskuussa vasta 79 vuotta. Noin 250 albumia kirjoittanut veteraani tunnetaan Suomessa lähinnä kieltolakiajan Chicagoon sijoittuneesta Sammy Day -sarjasta, jota piirsi Berck. Sammy Dayn vauhdikkuuteen ei ainakaan Nukketeatteri-albumissa pyritäkään, vaan pikemminkin satiiriin.
Lambilin kanssa Cauvin on tehnyt myös sivun mittaista sarjaa Pauvre Lampil (”Lampil-parka”), joka on kertovinaan Sinitakkien piirtäjän ja käsikirjoittajan sekä heidän perheidensä elämästä. Cauvin ja muut Spirou-lehden tekijät esiintyvät sarjassa omalla nimellään.
Sammy Dayn ja hänen pomonsa Jack Attawayn sekä Lampilin ja Cauvinin tavoin sinitakit Blutch ja Chesterfield ottavat jatkuvasti yhteen. Korpraali mieluummin väistelee velvollisuuksia, kun taas kersantti on vannoutunut ratsuväen mies. Silti he loppujen lopuksi löytävät yhteisen sävelen ja ratkaisevat ongelman.
Nukketeatterissa valokuvaaja William Sutton lähetetään Blutchin ja Chesterfieldin osaston riesaksi ottamaan ylväiksi ja innostaviksi lavastettuja kuvia sotatilanteista. Upseerit suhtautuvat tehtävään vaihtelevasti sen mukaan, miten arvelevat sen vaikuttavan uraansa. Jutussa mainitaan todelliset sisällissotakuvaajat Brady ja Gardner, jotka eivät suostuneet lavastuksiin. Lopussa peliin puuttuu presidentti Lincoln.
Kaiken kaikkiaan Nukketeatteri on länkkärien ystäville lukemisen arvoinen albumi. Sinitakkeja toivoisi suomennettavan tällä kertaa enemmänkin.
Tapani Bagge
Kommentit
Lähetä kommentti