Siirry pääsisältöön

Elokuva-arvostelu: Sweet Vengeance

Sweet Vengeance (Sweetwater, USA 2013). Ohjaus: Logan Miller. Käsikirjoitus: Logan ja Noah Miller. Pääosissa: January Jones, Ed Harris, Jason Isaacs.

Maailmalla julkaistaan nykyään kiitettävän paljon lännenelokuva. Hyvin harva niistä pääsee Suomessa kuitenkaan teatterilevitykseen saatikka edes dvd-levitykseen. Ja jos pääsee, niin on vaarana, että elokuva menee ohi matalalla profiililla lähes jälkiä jättämättä.
Yksi tällainen elokuva on LogaSweet Vengeance. Elokuvaa ei Suomessa ole esitetty elokuvateattereissa, mutta se tuli myyntiin yhteispohjoismaisena dvd-julkaisuna pienenä painoksena, ja nykyään se on jo loppuunmyyty. Sääli, sillä elokuva olisi ansainnut enemmän huomiota.
n Millerin ohjaama ja yhdessä veljensä Noahin kanssa kirjoittama
Elokuvan juoni on hyvin yksinkertainen. Entinen prostituoitu (January Jones) menettää aviomiehensä ja lähtee kostoretkelle. Jännitys kohdistuu lähinnä siihen, että saako paha palkkansa ja säilyttääkö kostaja itse henkensä ja inhimillisyytensä. Toisaalta elokuvan voi nähdä myös kuvauksena ihmismielen järkkymisestä. Elokuvan psykologinen perustelu jää kuitenkin liian vähälle.
Parasta elokuvassa ovat ehkä January Jonesin ja tarinan pääkonnan Jason Isaacsin roolisuoritukset. Ensin mainittu on roolissaan hillitty ja herkkä, mutta samalla perinteistä uudisraivaajahenkeä kunnioittavalla tavalla vahva. Isaacs puolestaan vetää oman roolinsa sen verran niljakkaasti, että harvoin näkee. Näiden kahden hahmon välissä Ed Harris, joka komeilee elokuvan näyttelijälistan ylimmäisenä, esittää karikatyyrimaisen ja suorastaan eriskummallisen sheriffin roolin. Ei voi kuin ihmetellä, miksi Harris on päästetty itseriittoisesti koheltamaan elokuvassa. Ihmettely katoaa, kun lukee elokuvan tuotantotiedot: Harris on yksi elokuvan päätuottajista.
Elokuvan hyvät puolet eivät jää näyttelijäsuorituksiin. Elokuvan kuvaus on harvinaisen kaunista. Siitä on vastannut Brad Shield, jonka ansioluettelosta löytyvät useat viimevuosien näyttävimmistä supersankari- ja toimintaelokuvista. Kuvaus luo harmonisen vastapainon tarinan vaatimalle väkivallalle ja raakuudelle. Elokuvassa olisi ollut mahdollisuus mässäillä nimenomaan väkivallalla, kuten niin monessa nykywesternissä ja muussakin elokuvassa, mutta siihen ei ole sorruttu. Sweet Vengeance on moderni länkkäri, mutta lopulta se kumartaa ujosti myös perinteisen western-tradition suuntaan.
Janne Viitala

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama

Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa. 

Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään (Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa.
Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles. On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla.
Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan tunnettu rat…

Pääkirjoitus: Länkkäreistä ja sensuurista

Jollain tavalla länkkäreihin liittyvät asiat olivat pinnalla viime keväänä, jolloin tämänkin Ruudinsavun tekemistä jo aloiteltiin. Ensiksi Herra Heinämäki intiaanihahmoineen heivattiin pois Yle Areenasta, ja sitten Laura Ingalls Wilderin nimeä kantavan palkinnon nimeä muutettiin.
Kummatkin asiat – tai "kohut", jos niin halua sanoa – liittyivät siihen, että niin sanottujen rodullistettujen (toisin sanoen ihmisten, joiden valkoinen valtaväestö väittää edustavan toista rotua, vaikka he ovatkin ihmisiä kaikki) kuvaukseen on viime vuosina kiinnitetty aivan poikkeuksellista huomiota.
On herätty vastustamaan kulttuurista omimista, esimerkiksi sitä, että valtaväestön edustaja esittää alkuperäisväestön edustajaa, suomalainen saamelaista tai valkoihoinen intiaania. Tämä tuntuu ihan järkevältä vaatimukselta, nythän jo nauramme elokuville, joissa Charles Bronsonin tai Chuck Connorsin kaltaiset näyttelijät esittävät intiaanipäälliköitä, puhumattakaan elokuvista, joissa valkoinen mies maa…

”Luoja, mitä mä voisinkaan antaa mun omasta puukosta”

Michael Punke: The Revenant –  Kostaja. Suom. Arto Konttinen. 286 s. Scanria 2016.

Vuoden 2016 vuodenvaihteessa tuli elokuviin Alejandro G. Iñarritun The Revenant, jonka pääosaa esitti Leonardo di Caprio. Elokuva osoittautui todella suosituksi: se sai kolme Oscar-palkintoa sekä useita Golden Globe-, BAFTA- ja muitakin palkintoja.
Kyseinen elokuva perustui yli kymmenen vuotta aiemmin julkaistuun romaaniin, mutta vapaamuotoisesti. Romaanin kirjoittaja oli Michael Punke, joka on historian alaan erikoistunut asiantuntija. Hän on toiminut Montanan yliopiston määräaikaisena professorina ja Montana Quarterly ‑historialehden kirjeenvaihtajana, mutta myös Yhdysvaltain kansallisessa turvallisuusneuvostossa ja kongressissa sekä Maailman kauppajärjestössä Yhdysvaltain lähettiläänä. The Revenant (2002) on hänen ainoa fiktioteoksensa, mutta sen lisäksi hän on julkaissut kaksi historiateosta, joista toisessa (Fire and Brimstone, 2006) käsitellään vuoden 1917 kaivosonnettomuutta Montanassa ja toisess…