Siirry pääsisältöön

Elokuva-arvostelu: Sweet Vengeance

Sweet Vengeance (Sweetwater, USA 2013). Ohjaus: Logan Miller. Käsikirjoitus: Logan ja Noah Miller. Pääosissa: January Jones, Ed Harris, Jason Isaacs.

Maailmalla julkaistaan nykyään kiitettävän paljon lännenelokuva. Hyvin harva niistä pääsee Suomessa kuitenkaan teatterilevitykseen saatikka edes dvd-levitykseen. Ja jos pääsee, niin on vaarana, että elokuva menee ohi matalalla profiililla lähes jälkiä jättämättä.
Yksi tällainen elokuva on LogaSweet Vengeance. Elokuvaa ei Suomessa ole esitetty elokuvateattereissa, mutta se tuli myyntiin yhteispohjoismaisena dvd-julkaisuna pienenä painoksena, ja nykyään se on jo loppuunmyyty. Sääli, sillä elokuva olisi ansainnut enemmän huomiota.
n Millerin ohjaama ja yhdessä veljensä Noahin kanssa kirjoittama
Elokuvan juoni on hyvin yksinkertainen. Entinen prostituoitu (January Jones) menettää aviomiehensä ja lähtee kostoretkelle. Jännitys kohdistuu lähinnä siihen, että saako paha palkkansa ja säilyttääkö kostaja itse henkensä ja inhimillisyytensä. Toisaalta elokuvan voi nähdä myös kuvauksena ihmismielen järkkymisestä. Elokuvan psykologinen perustelu jää kuitenkin liian vähälle.
Parasta elokuvassa ovat ehkä January Jonesin ja tarinan pääkonnan Jason Isaacsin roolisuoritukset. Ensin mainittu on roolissaan hillitty ja herkkä, mutta samalla perinteistä uudisraivaajahenkeä kunnioittavalla tavalla vahva. Isaacs puolestaan vetää oman roolinsa sen verran niljakkaasti, että harvoin näkee. Näiden kahden hahmon välissä Ed Harris, joka komeilee elokuvan näyttelijälistan ylimmäisenä, esittää karikatyyrimaisen ja suorastaan eriskummallisen sheriffin roolin. Ei voi kuin ihmetellä, miksi Harris on päästetty itseriittoisesti koheltamaan elokuvassa. Ihmettely katoaa, kun lukee elokuvan tuotantotiedot: Harris on yksi elokuvan päätuottajista.
Elokuvan hyvät puolet eivät jää näyttelijäsuorituksiin. Elokuvan kuvaus on harvinaisen kaunista. Siitä on vastannut Brad Shield, jonka ansioluettelosta löytyvät useat viimevuosien näyttävimmistä supersankari- ja toimintaelokuvista. Kuvaus luo harmonisen vastapainon tarinan vaatimalle väkivallalle ja raakuudelle. Elokuvassa olisi ollut mahdollisuus mässäillä nimenomaan väkivallalla, kuten niin monessa nykywesternissä ja muussakin elokuvassa, mutta siihen ei ole sorruttu. Sweet Vengeance on moderni länkkäri, mutta lopulta se kumartaa ujosti myös perinteisen western-tradition suuntaan.
Janne Viitala

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luonnonsuojelun etiikkaa lännen maisemissa

Aldo Leopold: Sand Countyn almanakka ja luonnoksia sieltä täältä (A Sand County Almanac, 1949). Suom. Tapani Kilpeläinen. 212 s. niin & näin.

Luontokirjallisuus on merkittävä osa amerikkalaista kirjallisuutta. Siinä yhdistyvät filosofinen pohdinta ja lyyrinen luontokuvaus, kuten osoittaa luontokirjallisuuden suurin klassikko, Henry David Thoreaun Walden eli Elämää metsässä (1864).
Myöhempiä klassikoita ovat muun muassa Suomessakin viime aikoina muutamalla käännöksellä esiin noussut (ja Ruudinsavussakin laajasti käsitelty) John Muir sekä 1900-luvun puolivälissä vaikuttanut Aldo Leopold (1887–1949). Leopold on ollut Amerikassa merkittävä luontokirjailija, joka on vaikuttanut suuresti ekologiseen ajatteluun, mutta Suomessa hänet on tunnettu huonosti, jos ollenkaan.
Leopold työskenteli Yhdysvaltain liittovaltion hallinnossa riistanvartioinnin päällikkönä ja myöhemmin maanviljelystalouden professorina Wisconsinissa. Hän hankki osavaltiossa asuessaan omistukseensa 80 eekkeriä paljaaksi …

Arvostelu: Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla. Elokuvien villi länsi. 205 s. Jalava 2017.

Helsingin Sanomien kriitikkona tunnettu Pertti Avola on ottanut itselleen uutuuskirjassaan Ruutia valkokankaalla mahdottoman tehtävän. Hän on yrittänyt mahduttaa pariinsataan runsaasti kuvitettuun sivuun sekä lännenelokuvien historian että niiden suhteen historialliseen villiin länteen.
Minä yritin samaa viiden tai kuuden sivun mittaisessa ylioppilasaineessani keväällä 1981 ja sain ällän, jossa taisi olla plussiakin perässä. Vaatimustaso ei silloin kuitenkaan ehkä ollut ihan sama kuin tietokirjan tekijällä.
Pertti Avola on tajunnut urakan mahdottomuuden ja valinnut joitakin sinänsä edustavia aiheita, joihin keskittyy: karjapaimen, muutama revolverisankari lain molemmin puolin, suhtautuminen intiaaneihin ja muihin vähemmistöihin. Lisäksi on erilliset luvut italowesternistä ja 2000-luvun länkkäristä.
Mistään aiheesta hän ei esitä mitään erityisen uutta ajatusta, ja peruste…

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…