Siirry pääsisältöön

Haastava Meek's Cutoff

Hidasliikkeinen mutta palkitseva taidelänkkäri















Taiteelliset, salaperäiset länkkärit ovat aina olleet pienimuotoinen alalajityyppinsä lännenelokuvan sisällä. Monte Hellmanin ja Alejandro Jodorowskyn elokuvat voivat hyvinkin olla pitkäikäisempiä kuin kestäviksi luullut Hollywood-klassikot, joiden pinttymille voi vähän jo naureskella.
Tai sitten ei. Jotkut taide-elokuvat ovat niin läpinäkyvästi taiteellisia, että niiden keinot vanhenevat nopeasti, kun klassinen elokuvakerronta sen sijaan porskuttaa eteenpäin.
Uusi ehdokas kestäväksi taidelänkkäriksi on amerikkalaisen indie-ohjaaja Kelly Reichardtin Meek's Cutoff (2010), joka sai hyvän vastaanoton taide-elokuvafestivaaleilla,
Elokuva on sikäli historiallinen, että "Meek Cutoff" on oikea vankkurikaravaanireitti, joka kulkee Oregonissa. Se on yksi alkuperäisen Oregon Trailin sivuhaaroista. Meek on Stephen Meek, joka Reichardtin elokuvassakin ohjastaa uudisasukkaita kohti viljavampia maita. Todellisuudessakin Meek oli ilmeisesti vain hyvin huonosti perillä Oregonin geografiasta, Reichardtin elokuvassa hän on koko ajan eksyksissä, vaikka esittääkin muuta. Ongelmat seuraavat toistaan ja vesi loppuu jo elokuvan puolivälissä. Todellisuudessa Stephen Meek opasti lähes tuhatta ihmistä, Reichardtin elokuvassa ihmisiä on noin kymmenen.
Tyylillisesti Meek's Cutoff muistuttaa Werner Herzogin historiallisia elokuvia, kuten Aguirrea (1972). Sekä Meek's Cutoff että Aguirre perustuvat kerrontaan, jossa paljon mitään ei tapahdu. Sekä Reichardt että Herzog kaihtavat perinteistä tapaa luoda draamallisia jännitteitä.
Meek's Cutoffia on verrattu myös ranskalaisen Robert Bressonin elokuviin, mutta bressonilaista uskonnollista symboliikkaa elokuvasta ei juuri tapaa, ellei sellaiseksi lasketa intiaanien totemistisen uskonnon ilmentymiä. Jotkut kriitikot ovat huomauttaneet, että elokuva on täynnä kuvia toteemeiksi tai vastaaviin muotoihin asetetuista kivistä. Kun elokuvan henkilöt kohtaavat Cherokee-intiaanin ja ottavat tämän matkaansa, koska luulevat tämän voivan viedä heidät veden ääreen, tämä alkaa piirrellä kallioihin ja muualle salaperäisiä kuvia. Meek's Cutoff on kertomus siitä, miten vieras kulttuuri jää aina pelottavaksi.
Bressonia tosin muistuttaa Reichardtin tapa olla kiinnittämättä huomiota näyttelijöihin. Amatöörejä lähes poikkeuksetta käyttäneen Bressonista poiketen hän on palkannut elokuvaansa pari tunnetumpaa näyttelijää, kuten Will Pattonin ja Shirley Hendersonin. Myös nuori Michelle Williams on nouseva näyttelijä (Brokeback Mountain, Suljettu saari, Synecdoche, New York). Heitä ei yksinkertaisesti ole tunnistaa. Reichardt ei useinkaan kuvaa heidän kasvojaan, vaan ne ovat aina varjossa. Usein henkilöt nähdään takaapäin tai kaukaa. Tätä korostaa se joitain katsojia ärsyttänyt tapa, jossa kaukana olevien henkilöiden puhe kuuluu hiljaa. (Jos elokuvaa katsoo dvd:ltä, kannattaa laittaa tekstitykset päälle.) Tätä saattaisi luulla vahingoksi tai huonoksi elokuvantekemiseksi, mutta kyse on tarkoin harkitusta tyylikeinosta, joka tukee Reichardtin muita ratkaisuja.
Ajankuva ei ole ihan kohdallaan. Elokuva tapahtuu vuonna 1845, mutta henkilöiden vaatetus viittaa liian selvästi myöhempiin aikoihin. Näyttää melkein kuin oltaisiin 1880-luvulla. Toisaalta ajankuva ei ole elokuvan kannalta merkittävä asia. Meek's Cutoff on niin riisuttu, että on kuin oltaisiin jonkin myytin sisimmässä, keskellä ydintä, jota ei muuten pystyttäisi koskettelemaan.
Isompi ongelma on ehkä se, että joissain kohdissa Reichardt ei pysty loppuun asti välttämään lännenelokuvien kliseitä. Stephen Meekin hahmo (jota esittää mm. Knots Landingissa aikoinaan nähty Bruce Greenwood, täysin tunnistamattomana) on kuin parodia Rooster Cogburnista tai muista yksisilmäisistä, viinaa kittaavista, epäselvästi puhuvista länkkärien antisankareista, joissa lopulta paljastuu olevan enemmänkin kuin hippu sankaruutta. Hahmon parodisuuteen ei kuitenkaan tunnuta satsaavan riittävästi ja katsojalle jää epätietoisuus siitä, miksi hahmo on sellainen kuin on. Toisaalta lopetuksen aukijättäminen tekee tiettäväksi sen, että Meek ei kaikista sankarillisista eleistään huolimatta tiedä, mistä missään on kyse.
Ehkä tämä on juuri se poliittinen allegoria, joista jotkut ovat puhuneet elokuvan kohdalla: Meek on kuin Amerikan Yhdysvaltain johtaja (ehkäpä cowboy-politiikastaan syytetty George W. Bush), joka taluttaa tyhjäksi kuivuneen ideologian nimiin vannovia ihmisiä keskellä autiomaata, keskellä ei mitään. Kun he viimein tapaavat jonkun muun, he eivät tiedä, mitä ajatella.
Elokuvan lopetus jättää kaiken auki. Meek's Cutoff ei tarjoa minkäänlaista helppoa ratkaisua eikä vastauksia matkan varrella tulleihin kysymyksiin. Se kieltäytyy selittämästä itseään, mikä saattaa tuntua katsojasta pettymykseltä. Reichardt on itse selittänyt lopetusta humoristisesti sanomalla, että tekijöiltä loppuivat rahat, mutta se ei oikeastaan vähennä ratkaisun onnistuneisuutta. Kun ei ole mitään, minkä puolesta oikeasti kamppailla, miksi lopussa tulisi minkäänlainen kiitos? Katsoja joutuu kohtaamaan oman tyhjyytensä.
Elokuvaa on Suomessa esitetty kaksi kertaa elokuvafestivaaleilla, ensiksi huhtikuussa Helsingissä Artisokka-tapahtumassa, jossa esitetään naisten tekemiä elokuvia, ja sitten toukokuussa Turussa SPR:n rahoittamassa Unohdettu elämä -tapahtumassa. Yhdysvalloissa elokuva on saanut vain rajoitetun arthouse-levityksen. Arvatenkin elokuva julkaistaan jossain vaiheessa dvd:llä.

Kainalo:
Kelly Reichardt
Kelly Reichardt on amerikkalainen independent-elokuvan tekijä, joka filmaa harvakseltaan. Hänen esikoiselokuvansa oli 1994 valmistunut River of Grass, "tie-elokuva ilman tietä, rakkauselokuva ilman rakkautta, rikoselokuva ilman rikosta", kuten Reichardt itse on teostaan kuvannut. Elokuva sai hyvää huomiota mm. Sundancen elokuvafestivaalissa. Reichardtin seuraava elokuva Old Joy (2006) sai erinomaisen vastaanoton, 2008 valmistunut Wendy and Lucy on kertomus naisesta, joka turvautuu hädässä näpistykseen kaupassa. Sen pääosassa oli Michelle Williams, joka nähdään myös Meek's Cutoffissa.
Reichardtin työkumppani on käsikirjoittaja Jonathan Raymond, joka on sittemmin kirjoittanut HBO:n Mildred Pierce -tv-sarjaa.

Julkaistu aiemmin Ruudinsavussa 1 / vol. 7 (2011). 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elokuva-arvostelu: In a Valley of Violence

Väkivallan alhossa In a Valley of Violence (USA 2016). Ohjaus ja käsikirjoitus: Ti West. Pääosissa: Ethan Hawke, John Travolta, Taissa Farmiga.  Ohjaaja-käsikirjoittaja Ti Westin filmografiassa pääpaino on kauhuleffoissa. Hyppy In a Valley of Violence -elokuvan maailmaan on hänelle siis samalla genren vaihdos. Tarinassa yksinäinen mies, Paul (Ethan Hawke), koirineen on matkalla Meksikoon, kun hän törmää pikkukaupungin läpi kulkiessaan rettelöitsijään, paikallisen sheriffin (John Travolta) Gilly-poikaan (James Ransone). Paul ei provosoidu pahemmin, vaan päätyy vain tinttaamaan uhittelijaa nenään, kylpee pikaisesti paljussa ja poistuu paikalta. Gilly ei tyydy tähän, vaan lähtee seuraamaan Paulia ja hyökkää apureineen tämän kimppuun yön pimeydessä. Miehen koira tapetaan, ja hänet itsensä työnnetään alas rotkoon. Aamulla Paul kuitenkin tointuu kivikolta ja lähtee lähes vahingoittumattomana kostoretkelle. Kyse on siis varsin yksinkertaisesta, tavanomaisesta ja tyylipuhtaasta kerto...

Marshall Grover ja australialainen pulp

Ruudinsavun uusimmassa numerossa on kolmen artikkelin juttukokonaisuus Marshall Groveriin eli suosittujen Bill ja Ben -kirjojen tekijään liittyen. Tässä maistiaisia kahdesta jutusta, ensiksi Pentti Koskelon varsinaisesta Grover-artikkelista ja sitten Juri Nummelinin australialaista kioskikirjallisuutta laajemmin taustoittavasta jutusta. Kokonaisuuteen kuuluu myös amerikkalaisen lännenkirjailijan James Reasonerin muistelma Marshall Groverista eli Len Mearesista, jonka kanssa Reasoner kävi pitkään kirjeenvaihtoa.  Marshall Grover on omassa sarjassaan Jotkut lännenkirjailijat  ovat hyvinkin tuotteliaita. Toiset ovat vielä tuotteliaampia. Ja sitten on vielä Marshall Grover. Leonard Frank Meares (1921–1993)  on kirjoittanut uskomattomat 746  lännenkertomusta paitsi omalla nimellään myös monilla eri taiteilijanimillä.Tunnetuin niistä on Marshall Grover, mutta hän on käyttänyt myös nimiä Marshall McCoy, Ward Brennan ja Glen Murrell. Mearesin ja McCoyn nimellä ei ain...

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan...