Siirry pääsisältöön

Vanha arvostelu: Sininen karhu

Alaskaan sijoittuvan reportaasikirjan arvostelu jostain yhdestä ensimmäisistä Ruudinsavuista.

Lynn Schooler: Sininen karhu. Erään valokuvan tarina. (The Blue Bear, 2002.) Suom. Juhani Lindholm. 349 s. Otava 2002.

Alaskaan sijoittuva Sininen karhu sekoittaa eräkirjaa ja muistelmaa kertoessaan eräopas Lynn Schoolerin ja japanilaisen luontovalokuvaaja Michio Hoshinon suhteesta. Kaikki kiertyy jollain tapaa sinisen karhun, ns. jäätikkökarhun, etsimisen ympärille.
Hoshino on maailmankuulu valokuvaaja, joka saapuu Alaskaan kuvaamaan luontoa. Hänen suhteensa luontoon muistuttaa zeniläistä ajattelua ja hän itse muistuttaa stereotyyppistä viisasta, joka ei välitä itsestään, mutta joka saa muissa aikaan pelkkää hyvää. Schooler, monen trauman ja vamman rampauttama yksinäinen mies, oppii tarinan aika itsestään paljon. Lisäksi hänestä tulee Hoshinon sanoin "aika hyvä" valokuvaaja. Kun sininen karhu lopulta löytyy, Schooler on niin jännittynyt, ettei hän saa siitä otettua kovin kummoista valokuvaa. Sitä ennen kuitenkin Hoshino itse on kuollut Kamtsatkan niemimaalla karhun raatelemana. Se ei edes ole ainoa tragedia kirjassa: Schoolerin erakkous on johtunut vuosia aiemmin sattuneesta tapauksesta, jossa nainen, johon Schooler oli juuri ehtinyt tutustua ja ihastuakin, joutuu sarjamurhaajan uhriksi.
Sininen karhu onkin enemmän selviytymistarina kuin varsinainen eräkirja, vaikka vaellus- ja luontokuvauksia kirjassa on riittämiin. Schooler kertaa myös Alaskan omituista historiaa länsimaisten valloittajien ja tutkimusmatkailijoiden kynsissä ja kuvailee paikallisten alkuasukkaiden uskomuksia ja myyttejä. Kirjassa on sympaattista vaatimattomuutta, mutta välillä myös hieman pakotettua syvällisyyttä. Schooler ei ole kirjoittajana jonkun Jon Kracauerin veroinen reportaasin mestari, mutta oma viehätyksensä usein alakuloisessa Sinisessa karhussa on. Alaskan luontoa tuntevalle kirja on varmasti kiinnostava lukukokemus. Enkä ole muusta kirjasta lukenut kuvausta siitä, kuinka tappajavalasparvi on syönyt salmea ylittämässä olevan karhun.
Juri Nummelin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…