Siirry pääsisältöön

Moebiuksen nekrologi


Jean Giraud eli Moebius (1938–2012)
Lentoliskolla ratsastava cowboy

Jean Henri Gaston Giraud löysi kutsumuksensa jo koulupoikana. Hän tahtoi piirtää avaruusseikkailuja, kun taas koulukaveri Jean-Claude Meziérès halusi tehdä sarjoja Villistä lännestä.
Fantasiamaailmojen pariin päästyään Giraud valitsi nimimerkikseen Möebiuksen luupin, joka on äärettömyyden symboli. Sen läpi katsoessaan Giraud näki vasemmalla silmällä menneisyyden ja oikealla avaruuden. Hänen omaa mielenmaisemaansa kuvasti mahdollisuuksien autiomaa, jonka kuivaan pintaan puhkesi kukkimaan vuoroin lännenseikkailuja, toisinaan matkoja äärettömyyksiin.
Giraudin vanhemmat erosivat hänen ollessaan kolmivuotias, joten hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa isovanhempiensa luona. Kahdeksantoistavuotiaana, opiskeltuaan kaksi vuotta École des Arts Appliquésissa Pariisissa Giraud aloitti ammattilaisuransa mainos- ja muotipiirtäjänä, piirtäen samalla sarjakuvia. Ensimmäinen julkaistu sarja oli lännenaiheinen Frank et Jeremie, joka ilmestyi Far West -lehdessä. Sitä seurasi Noel Carren kirjoittama King of the Buffalo Coeurs Valiants -lehdelle.
Giraudin äiti meni uusiin naimisiin Meksikossa ja poika seurasi häntä asuen maassa yhdeksän kuukauden ajan. Paluuta Ranskaan oli odotettu. Joseph ”Jijé” Gillain värväsi Giraudin tuota pikaa avustajakseen Jerry Spring -sarjaan.  
Ranskalaisen seikkailusarjakuvan pioneeri, Pilote-lehden päätoimittaja Jean-Michel Charlier, poimi Giraudin tekemään uutta Blueberry-sarjaa 1962. Charlier oli vanhan koulun käsikirjoittaja, joka ei innostunut ajatuksista tuoda Blueberryyn yliluonnollisia elementtejä. Niinpä Giraud kehitti sivupersoonallisuus Moebiuksen, jonka visuaalisia kokeiluja kukaan ei rajoittanut. Giraud teki toisen pitkän vierailun Meksikoon vuonna 1965, jolloin hän perehtyi ”tajuntaa avaaviin” aineisiin. Aika oli muuttumassa vapaammaksi myös sarjakuvien osalta. Blueberryn tarinat muuttuivat aikuisemmiksi ja Giraudin alkujaan Jijé-vaikutteinen piirrostyyli harppasi realistiseen suuntaan.
Métal Hurlant -lehti sekä erilaiset elokuvaprojektit veivät taiteilijan ajan, joten hän luovutti Blueberryn piirtämisen toisiin käsiin lähes kymmeneksi vuodeksi. Kuitenkin, kun Charlier ja Giraud riitautuivat Dargaud-kustantamon kanssa Blueberryn julkaisuoikeuksista 1979, syntyi toinen lännensankari Jim Cutlass. Tosin Charlier jätti sarjan Giraudin käsiin pian ensimmäisen albumin jälkeen, ja tämä kutsui Cutlassin piirtäjäksi Christian Rossin. Giraud jatkoi käsikirjoittajana kuuden albumin verran. Sarja on piirrokseltaan vapaamuotoisempi kuin Blueberry ja sisälsi myös fantasiaa.
Kaikkiaan Jean Giraudin ura hakee vertaistaan. Hän lähti mukaan vähäpätöisempiinkin projekteihin oppiakseen uutta ja tutustuakseen mielenkiintoisiin taiteilijoihin. Kaikki mahdolliset ilmaisumuodot inspiroivat häntä. Giraudin ainutlaatuisia teoksia ihaillaan laajasti, Euroopan ohella erityisesti Japanissa.
Käytännössä kaikki fantasiaelokuvat viimeisten 35 vuoden ajalta ovat Giraudille velkaa. Sarjakuvalle ja modernille taiteelle hänen merkityksensä on mittaamaton.
Vesa Kataisto      
Ruudinsavu 3 / vol. 7 (2012)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama

Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa. 

Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään (Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa.
Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles. On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla.
Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan tunnettu rat…

Pääkirjoitus: Länkkäreistä ja sensuurista

Jollain tavalla länkkäreihin liittyvät asiat olivat pinnalla viime keväänä, jolloin tämänkin Ruudinsavun tekemistä jo aloiteltiin. Ensiksi Herra Heinämäki intiaanihahmoineen heivattiin pois Yle Areenasta, ja sitten Laura Ingalls Wilderin nimeä kantavan palkinnon nimeä muutettiin.
Kummatkin asiat – tai "kohut", jos niin halua sanoa – liittyivät siihen, että niin sanottujen rodullistettujen (toisin sanoen ihmisten, joiden valkoinen valtaväestö väittää edustavan toista rotua, vaikka he ovatkin ihmisiä kaikki) kuvaukseen on viime vuosina kiinnitetty aivan poikkeuksellista huomiota.
On herätty vastustamaan kulttuurista omimista, esimerkiksi sitä, että valtaväestön edustaja esittää alkuperäisväestön edustajaa, suomalainen saamelaista tai valkoihoinen intiaania. Tämä tuntuu ihan järkevältä vaatimukselta, nythän jo nauramme elokuville, joissa Charles Bronsonin tai Chuck Connorsin kaltaiset näyttelijät esittävät intiaanipäälliköitä, puhumattakaan elokuvista, joissa valkoinen mies maa…

”Luoja, mitä mä voisinkaan antaa mun omasta puukosta”

Michael Punke: The Revenant –  Kostaja. Suom. Arto Konttinen. 286 s. Scanria 2016.

Vuoden 2016 vuodenvaihteessa tuli elokuviin Alejandro G. Iñarritun The Revenant, jonka pääosaa esitti Leonardo di Caprio. Elokuva osoittautui todella suosituksi: se sai kolme Oscar-palkintoa sekä useita Golden Globe-, BAFTA- ja muitakin palkintoja.
Kyseinen elokuva perustui yli kymmenen vuotta aiemmin julkaistuun romaaniin, mutta vapaamuotoisesti. Romaanin kirjoittaja oli Michael Punke, joka on historian alaan erikoistunut asiantuntija. Hän on toiminut Montanan yliopiston määräaikaisena professorina ja Montana Quarterly ‑historialehden kirjeenvaihtajana, mutta myös Yhdysvaltain kansallisessa turvallisuusneuvostossa ja kongressissa sekä Maailman kauppajärjestössä Yhdysvaltain lähettiläänä. The Revenant (2002) on hänen ainoa fiktioteoksensa, mutta sen lisäksi hän on julkaissut kaksi historiateosta, joista toisessa (Fire and Brimstone, 2006) käsitellään vuoden 1917 kaivosonnettomuutta Montanassa ja toisess…