Siirry pääsisältöön

Fredrika Runebergin novellista

Ruudinsavussa julkaistiin myös Anssi Hynysen uusi käännös Fredrika Runebergin yli 150 vuotta vanhasta novellista "Intiaanivaimo", jota voi hyvällä syyllä pitää ensimmäisenä suomalaisena länkkärinä. Tässä tarinan ja Runebergin esittelyä:

Ensimmäinen suomalainen lännentarina?

Ruudinsavussakin on välillä kirjoiteltu siitä, mikä on ollut ensimmäinen suomalainen Pohjois-Amerikkaan sijoittuva historiallinen ja fiktiivinen tarina. Aiemmin ensimmäiseksi lännentarinaksi arveltiin Suonion eli Kaarle Krohnin pientä kertomusta kirjasta Kuun tarinoita, jossa ollaan Amerikan sydänmailla "amerikkalaisessa farmissa".
Vielä vanhempi on kuitenkin kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin vaimona tunnettu, mutta myös oman mittavan tuotannon luonut Fredrika Runeberg, jonka tarina "Indianens qvinna" ilmestyi ensi kerran Litteraturblad-lehden numerossa 10/1857. Kirjoittajan nimimerkkinä oli -a -g eli ajan yleiseen tapaan nimien viimeiset kirjaimet. "Indianens qvinna" kuului sarjaan Teckningar och drömmar ja oli sen kuudes novelli. Vuonna 1861 novellit koottiin kirjaan, joka kantoi samaa nimeä kuin novellisarja.
Valikoima kirjasta ilmestyi suomeksi nimellä Kuvauksia ja unelmia vuonna 1900 Edlundin kustantamana. Suomentajana oli nimimerkkiä Ilta käyttänyt Elin Hagfors. Siinä novellin nimenä oli "Intiaanin nainen". Myöhemmin koko Teckningar och drömmar -kirja ilmestyi Tyyni Tuulion suomentamana vuonna 1982 nimellä Piirroksia ja unelmia, siinä novellilla on sama nimi kuin Hagforsin käännöksessä.
Varsinainen "länkkäri" siinä merkityksessä kuin sana on myöhemmin opittu tuntemaan Runebergin tarina ei missään nimessä ole. Se muistuttaa enemmänkin 1800-luvun alkupuolen romanttisia tarinoita, joissa alkuperäiskansojen kuvaukseen yhdistyy ajatus alkuperäisestä ihmisyydestä. Kovin syvälle tematiikkaan Runeberg ei tosin lyhyessä kuvauksessaan pääse. Vastaavia pittoreskejä tarinoita, joissa intiaanit ovat pääosassa, tehtiin vielä 1900-luvun alun elokuvissa ennen kuin John Fordin Rautahepo (ja myöhemmin vielä tehokkaammin saman ohjaajan Hyökkäys erämaassa) vakiinnutti mielikuvan pahaenteisistä ja alati hyökkäysvalmiista intiaaneista.
Runebergin esikuvia lienee ollut vaikkapa François-René de Chateaubriand (1768-1848), jonka intiaanitarinat Atala (1801, suom. 2003) ja René (1802, suom. 2006) ovat samantyyppisiä kauniita ja pittoreskeja kertomuksia viattomista luonnonkansojen edustajista, joiden luona eurooppalaisen sivilisaation musertama ihminen voi parantua. Ehkä tässä onkin syy siihen, että Runebergin novelli ei tunnu kovin syvälliseltä: siitä puuttuu romantiikan näkökulma, jossa intiaanien läheisempi suhde luontoon tekee heistä parempia ihmisiä kuin turmeltuneet eurooppalaiset.
Elin Hagforsin käännös löytyy vuonna 2009 ilmestyneestä näköispainoksesta (Lasipalatsi). Ruotsinkielisenä Teckningar och Drömmar löytyy netin Gutenberg-projektista ja Litteraturblad-lehdet Kansalliskirjaston Historiallisesta aikakauslehtikirjastosta. Ruudinsavua varten novellin on kääntänyt Anssi Hynynen.
Juri Nummelin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…