Siirry pääsisältöön

Pääkirjoitus numeroon 2 / vol. 7

Tämä on jälleen kerran alkuperäinen pidempi versio lehden pääkirjoituksesta. Lopussa muutamia huomioita lehdestä, ja tekstin jälkeen muita Ruudinsavun juttuja, lähinnä kirja-arvioita. 


Ruudinsavulle onnitteluja!

Näinhän siinä sitten kävi, että Ruudinsavua on tehty jo kymmenen vuotta. Sopii onnitella!
Suomen Länkkäriseura perustettiin lähes vahingossa syys- tai lokakuussa 2001. Tapahtumien ketju alkoi siitä, kun tämän kirjoittaja oli julkaissut esikoisteoksensa Pulpografia, joka esittelee yli 300 amerikkalaista kioskidekkaristia. Suomen Dekkariseuran julkaisemaa tehdessäni huomasin, että monet kiinnostavat ja laadukkaat kioskikirjailijat olivat tehneet myös länkkäreitä, ja puhuin ystäväni, kirjailija Tapani Baggen kanssa asiasta. Pohdimme, että jatko-osa Pulpografialle pitäisi tehdä, mutta sille ei ole kustantajaa. Tapani sanoi: "Senhän julkaisee tietenkin Suomen Länkkäriseura!"
Tuohan oli selvä heitto, mutta useasti heittoihin kannattaa tarttua. Kyselin muutamia tuttuja mukaan ja Länkkäriseuran perustava kokous pidettiin syksyllä Turussa, kun olimme olleet Tapanin kanssa pienimuotoisessa pulp-aiheisessa keskustelutilaisuudessa Turun Kirjakahvilassa. Nappasimme tilaisuudesta mukaan myös Sami Myllymäen, joka ei varmasti tuolloin tiennyt, että joutuu säilyttämään myymättömiä Ruudinsavuja kotonaan. Mukana oli myös sellaisia satunnaisesti Ruudinsavussa näkyneitä ihmisiä kuin Kimmo Ahonen ja Mari Verho. Tapani kirjoittaa Ruudinsavuun edelleen satunnaisesti.
STT:lle tehty tiedote ja sähköpostilistan perustaminen toivat toimintaan mukaan aktiivisen monipaikanhöylän ja supertietäjän Anssi Hynysen sekä Jukka Sippolan ja Jari Teilaksen. Ensimmäinen numero saatiin valmiiksi yllättävän nopeasti: sitä myytiin jo Turun kirjamessuilla, jonne saimme ilmaisen myyntipaikan Varsinais-Suomen läänin taidetoimikunnan osastolle. Ensimmäisenä vuonna ilmestyikin vain tuo yksi numero, joka olisi jälkikäteen ajatellen pitänyt ehkä nimetä näytenumeroksi. Mediahuomiotakin tuli hiukan.
Ruudinsavu ilmestyi monta vuotta neljä kertaa vuodessa, mikä alkoi sittemmin tuntua - varsinkin päätoimittajasta, muusta toimituksesta puhumattakaan - liialliselta työtaakalta. Siksi ilmestyminen on nykyään sidottu niin sanottuihin volyymeihin, jolloin neljä numeroa muodostaa volyymin riippumatta siitä, missä ajassa ne ilmestyvät. Samaa ilmestymistapaa noudattaa muun muassa Ruudinsavun pikkuserkku, Ankistien Ankkalinnan Pamaus, jonka päätoimittaja Timo Ronkainen on ollut mukana myös Ruudinsavun toiminnassa.
Mitä tapahtui Pulpografian jatko-osalle? Länkkäriseura ei sitä julkaissut: Kuudestilaukeavat ilmestyi BTJ Kirjastopalvelulta vuonna 2005. Sen rinnalla ilmestyi toinenkin länkkärihakuteos, Pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita, jossa monet länkkäriseuralaisetkin esittelevät kirjailijoita Zane Greystä Louis L'Amouriin ja takaisin. Länkkäriseura julkaisi Kuudestilaukeavien pienen jatko-osan, pelkästään novellisteja esittelevän, vitsikkäästi nimetyn vihkosen Viidestilaukeavat. Sitä saattaa jostain laatikon pohjista vielä löytää, jos sen haluaa tilata.

***

Ruudinsavun päätoimittaja on saanut uuden koneen - tai ainakin sinnepäin. Kun lehden ulkoasua on pitänyt työstää alusta alkaen uudestaan, on samalla tehty pientä ulkoasu-uudistusta. Mitään kovin radikaalia ei ole tehty ja lehteen uskaltaa tarttua avoimin mielin edelleenkin.
Mutta päätoimittajan ja muun toimituksen (?!) ponnisteluja kannattaa tukea, ettei kenellekään tule mieleen että on tehnyt turhaa työtä. Muista siis uudistaa tilauksesi: 18 euroa tilille 430918-2126207 kilahtaa ja neljä numeroa postiin vilahtaa! Ilmoita nimesi ja osoitteesi maksaessasi, niin tiedämme, kenelle lehdet lähetetään. Muistathan myös, että monia vanhoja numeroita on saatavilla - kannattaa kysellä (paitsi Morgan Kane -erikoisnumeroa).
Siltä varalta, että kymmenvuotisjuhlalehti tavoittaa lukijat ennen joulua: hyvää joulua! Onnellista uutta vuotta joka tapauksessa!
Juri Nummelin

PS.
Kuten niin valitettavan usein käy, lehdessä on harmillinen moka. Timo Hännikäisen hieno Heaven's Gate -essee juhlistaa numeroa upeasti, mutta sivulla 25 taittaja (eli päätoimittaja) on laiskotellut ja kuva peittää osan tekstiä alleen. Tässä puuttuvat pätkät:

Harvassa elokuvassa nuoruuden haaveita ja niiden romahtamista on kuvattu yhtä musertavasti, yhtä katkeransuloisesti.
Ehkä vielä olennaisemmalla tasolla Heaven's Gate on elegia sille, mitä Yhdysvallat olisi voinut olla. Viljelijät, pienkauppiaat ja käsityöläiset edustavat Ciminon elokuvassa toisenlaista Amerikkaa, joka perustuu
yhteisöllisyydelle ja pienen mittakaavan yrittäjyydelle. He elävät itsehallinnollisessa kyläyhteisössä, joka tuo mieleen vuosisataisen talonpoikaiskulttuurin ja joidenkin 1800-luvun utopiasosialistien ajatukset.

Heaven's Gatessa ratsuväki pelastaa virallisen WASP-Amerikan ryysyisten viljelijöiden laumalta, joka on saapunut uudelle mantereelle paremman elämän lupausten houkuttelemana. Mutta koska elokuva on kuvattu näiden "valkoisten intiaanien" näkökulmasta, lopputaistelun päätös on ironinen koko Yhdysvaltain historiaa ja lännenelokuvan lajityyppiä kohtaan.
Tämän takia Ciminon suurteos luokitellaan usein antiwesterniksi, mutta se on useimpia lajityypin edustajia kiinnostavampi.

PS2. Muissa jutuissa mm. Mies Mikkosen hauska ja pitkä katsaus omituisimpiin lännenelokuviin, klassikkopalstalla esitellään John Fordin Etsijät ja Tosi Länsi -sarjassa Jari Teilas kirjoittaa Dodge Cityn historiasta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan tun

Esa Paloniemi: Arizona Ranger

  Tanskasta Arizonaan   Esa Paloniemi: Arizona Ranger. 349 s. Firma Piasteri 2021.   Oululaisen Esa Paloniemen (s. 1971) omakustanteisen romaanin pääosassa on tanskalainen Jens T. Holm. Nuori mies pakenee skandaalin vuoksi kotimaastaan ja työskentelee sekä kaivoksilla että karjapaimenena ennen päätymistään lainvartijaksi kesyttömään Arizonan territorioon.  Todellisten henkilöiden inspiroima teos sijoittuu peckinpahilaiseen saumaan, jolloin Villi länsi vetelee viimeisiään ja uusi tekniikan aikakausi tekee tuloaan. Osuvimpia kohtauksia ovat juuri vanhan ja uuden kohtaaminen. Karski cowboy hämmentyy, kun hänen pitäisi soittaa elämänsä ensimmäinen puhelu. Rosvot miettivät, pitäisikö heidän ryhtyä varastamaan pankkien sijasta autoja.  Tarina kulkee turhia viipyilemättä, joten Paloniemen kyydissä ei pitkästy. Miinuksina voi mainita ohueksi jäävät henkilöhahmot ja sen, että teos ei ota draamasta kaikkia tehoja irti. Yksi esimerkki: Holm on rangerina murtamassa kaivoslakkoja, vaikka tuntee sym

Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood

  Tarantinon romaani on osittain länkkäri Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood. Suom. Juha Ahokas. 392 s. Like 2021. Kulttiohjaaja Quentin Tarantinon romaanista Once Upon a Time in Hollywood puhuttiin etukäteen paljon enemmän kuin sen lopulta ilmestyttyä. Ilmeisesti kirja oli lähes kaikille jonkin sortin pettymys, vaikka varmasti moni suhtautui siihen jo etukäteenkin epäillen. Tarantino on parhaimmillaan loistava elokuvantekijä, mutta hänen uransa on ollut epätasainen. Lisäksi Tarantinon tapa rakentaa pitkä dialogi on nimenomaan elokuvallista, ei proosallista. Once Upon A Time in Hollywood -elokuva, johon romaani perustuu, oli tietysti luonnollista jatketta Tarantinon aiemmalle työlle. Hän on elokuvissaan aina kierrättänyt ideoita ja kohtauksia vanhoista suttuisista sivukatujen leffateattereissa pyörineistä leffoista: länkkäreistä, sotaelokuvista, kaahausta ja tissejä tarjoilevista rikosfilmeistä... Ylipäätään häntä on innoittanut eksploitaatioryönä, ja hän on harvoista 1