Siirry pääsisältöön

Robert Louis Stevenson: Harrastelijasiirtolainen

Aarresaaren kirjoittaja Kaliforniassa

Robert Louis Stevenson: Harrastelijasiirtolainen sekä Tasankojen halki. Suom. Ville-Juhani Sutinen. 217 s. Savukeidas 2011.

Robert Louis Stevenson tunnetaan nykyään lähinnä parin kauhu- ja seikkailuromaanin kirjoittajana: Tri Jekyll ja Mr. Hyde ja Aarresaari ovat kirjoja, joita edelleen luetaan. Ja on syytäkin lukea, koska kummassakin Stevenson osoittaa taitonsa luoda ajan kulutusta kestäviä, lähes myyttisiä henkilöhahmoja ilman että ne ovat stereotyyppejä. Lisäksi varsinkin Tri Jekyll ja Mr. Hyde on erinomainen tarinankuljetuksen opas, jossa Stevenson näyttää osoittelematta, miten lukija saadaan koukkuun ja miten syvällinen tarina saadaan lopetettua pienessä sivumitassa.
Mutta Stevenson oli myös aikansa oppinut esseisti ja matkakirjailija. Stevensonin miellyttävästi polveilevista esseistä on aiemmin saatu suomeksi pieni valikoima Kävelyretkistä (1997) sekä pari näytettä kirjassa Itsemurhaklubi (2010).
Savukeitaan matkakirjallisuuden klassikkosarjaan kuuluu Harrastelijasiirtolainen, jonka nimiteksti kertoo Stevensonin matkasta yli Atlantin. Tekstissä näkyvät jo osittain monet pettymykset, jotka Stevensonia kohtasivat Amerikassa. Hän nimittäin ironisoi vahvasti matkustajien toiveita elämästä Uudessa Maailmassa: työväestön edustajat "eivät ottaneet kuuleviin korviinsa omaa vastuutaan itsensä kehittämisestä, vaan toivoivat koko maailman romahtavan ja muuttuvan kuin taikaiskusta sellaiseksi, että he voisivat pysyä ajattelemattomina, joutilaina ja irstailevina, ja silti nauttia siitä mukavuudesta ja kunnioituksesta, jotka todellisuudessa kumpuavat ainoastaan vastakkaisten hyveiden pohjalta. Tämä vaikutti olevan monien odotuksena matkalla Amerikkaan."
Oleellisemmin Amerikkaa kuvaa kirjaan sisältyvä lyhyempi teksti "Tasankojen halki". Se ilmestyi alun perin aiemmin kuin "Harrastelijasiirtolainen", mutta kertoo siitä huolimatta Stevensonin matkan myöhemmästä osuudesta. Siinä kirjailija kuvailee matkaansa Yhdysvaltojen halki sekä aikaansa Kaliforniassa, eritoten Montereyssa, aikoinaan merkittävässä kaupungissa, jonka aseman isommiksi nousseet muut kaupungit ovat sittemmin riistäneet.
Monterey oli Stevensonin aikana kuitenkin vielä pikkukaupunki. Kuten monet myöhemmät kalifornialaiskirjailijat (vrt. esim. Raymond Chandler), Stevenson suree menneen puolesta ja haikailee menneen perään. Hän lopettaakin kertomuksensa: "Mutta tässä maailmassa sattuu aina vallankumous toisensa jälkeen. Kaikki mitä tässä kirjoitan on jo jäänyt menneisyyteen. Viime vuosien aikaisat Montereyta ei enää ole olemassa. [---] Vanha pikkukaupunki on mennyttä! Se ei ollut riittävän vahva vastustaakseen pöyhkeilevien valloittajien tahtoa, ja Montereyn alkuperäisten, viheliäisten, vanhanaikaisten ja pennittömien herrasmiesten on kadottava ajan virtaan suurten kultakaivosten miljonäärirahvaan edestä ikään kuin he olisivat alempi rotu."
Katkelmassa näkyy hyvin Stevensonin pettymys Amerikkaan. Vaikka hän luo vilpittömästi ihastelevia tai ainakin kummastelevia kuvia amerikkalaisten ja meksikolaisten elämään, hän ei voi kuin surra sitä, millaiseksi Uusi Maailma on osoittautunut.
Stevenson nimittäin kammoksuu moniakin asioita Amerikassa. Stevenson muun muassa häpeää intiaanien syrjintää ja sitä, miten nämä on ajettu pois omilta mailtaan: "Jos sortotoimet sysäävät viisaankin ihmisen hulluuden partaalle, millainen raivo vellookaan noiden surkeiden heimojen sydämessä! Heidät on ajettu koko ajan vain kauemmas ja kauemmas, ja heille luvatut reservaatit on anastettu yksi toisensa jälkeen osavaltioiden laajentuessa länteen." Stevenson pitää intiaanien valkoisia kohtaan osoittamaa halveksuntaa täysin oikeutettuna ja luettelee monia esimerkkejä valkoisten tekemistä vääryyksistä. Stevenson ei toisaalta täysin ole itsekään vapaa rasistisista luonnehdinnoista esimerkiksi juutalaisista kirjoittaessaan.
Stevenson tapaa Amerikassa myös lyhytnäköistä keinottelua ja epärehellisyyttä. Stevenson puuttuu esimerkiksi Kalifornian maakauppoihin: "Meillä ei ole Englannissa mitään käsitystä niistä hankaluuksista ja vaikeuksista, jotka syntyvät näiden suurten maaomistusten vuoksi: on maavarkaita ja keplottelijoita, tai helppoheikkejä, kuten heitä tavallisesti kutsutaan. Tämän johdosta kaikki Montereynkin kaupungin maat ovat yhden ainoan ihmisen omistuksessa. On hämärän peitossa, kuinka ne lopulta päätyivät hänelle, mutta miestä vihataan suunnattomasti, oli se sitten oikeutettua tai ei."
Stevenson kuvailee lyhyesti länkkärimäisen kohtauksen, jossa "naamioituneet verenhimoiset hevosmiehet tutkivat kaupunkiin tulevat vaunut kolmena iltana peräkkäin etsiessään" vihattua maanomistajaa.
Meksikolaisia Montereyn kaupungissa on enemmistö, mutta kukaan heistä ei omista omaa taloaan. Meksikolaiset ovatkin Stevensonin kuvauksessa valkoisten vapaata riistaa uskoessaan kauppakumppaniensa rehellisyyteen ja vilpittömyyteen. Stevenson kuvailee viehättyneenä meksikolaisten helppoa asennetta elämään, joka synnyttää kyllä hankaluuksia, mutta estää ihmisiä huijaamasta toisiaan, ainakaan tahallaan. Stevensonia viehättää myös karkeiden amerikkalaisten keskellä meksikolaisten sivistyneisyys ja kohteliaisuus. Pieni kuvaus vaqueroista on viehättävä, vaikka siinä viitataankin näiden tekemään hevosten rääkkäämiseen.
Kamalinta kaikista on kuitenkin maisemien latteus. Varsinkin junamatka Amerikan mantereen halki hätkähdyttää - ja tylsistyttää - Stevensonia: "kun päivä viimein koitti, sen loisto paljasti [---] murtuneen ja ruman maailmankolkan. Mailit kuluivat kulumistaan, mutta missään ei näkynyt ainuttakaan puuta, lintua tai jokea. Ulkona vilahteli ainoastaan pitkiä hedelmättömiä kanjoneita, joiden sisuksista junan pillin vihellys kertautui kaikuina. Juna oli ainoa elävä asia keskellä kuoleman maata." Stevensonin mukaan ei ole mikään ihme, että tällaisessa maisemassa ihmisen epärehellisyys ja moraalinen rappio nousevat pintaan: "kaupungit [kohoavat] jyristen esiin täpötäynnä kultaa, himoa ja kuolemaa".
Stevenson suunnitteli Montereyssa majaillessaan myös romaania Vendetta of the West, mutta jätti sen kesken. Olisi todella mielenkiintoista lukea Stevensonin näkemys lännenromaanista! Se olisi ilmestyessään ollut myös yksi ensimmäisiä merkittävän kirjailijan tekemiä varsinaiseen Länteen sijoittuvia seikkailuromaaneja.
Juri Nummelin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…