Siirry pääsisältöön

Alaston sheriffi koheltaa

Erotiikka- ja pornonumerossa 1/2006 ilmestynyt pieni arvio, joka julkaistiin länkkäri-fumetteja käsittelevän pidemmän artikkelin yhteydessä.

”Alastomuus on synti!”
Näin julistaa Tommi Juutilaisen sarjakuvan epämääräinen sankari, nenättömän näköinen sheriffi, joka on päättänyt jatkaa kaupungin kuolleen pastorin työtä. Saarnastuolissa hän on kuitenkin itse alaston.
Tätä ennen on näytetty, miten rintaansa tähden verisesti kiinnittävä sheriffi kohtaa kaupungin väkeä ja pastorin, joka alkaa saarnata miehen alastomuutta vastaan. Humalaan vankasti tuleva sheriffi sytyttää vahingossa kirkon ja väkijoukko aikoo lynkata lainvalvojansa. Pastorin henki saapuu paikalle ja hirressä roikkuva sheriffi päättää tehdä parannuksen. Nopeasti kaupunkiin rakennetaan uusi kirkko, joka muistuttaa epäilyttävästi Turun Mikaelinkirkkoa. Loppukuvassa näytetään alastomuuden kieltävän sheriffin kaluja ja peräreikää.
Juutilaisen sarjakuva kantaa nimeä Hyökkäävän Eroottinen (vaikka eroottisesta se on aika kaukana) ja se on ilmestynyt viime vuonna Sami Ahon toimittaman ja julkaiseman Galax-sarjan kuudentena osana.
Juutilainen on tehnyt sarjakuvansa liioitellun groteskiksi ruminen ihmishahmoineen, jotka muistuttavat 1920-luvun saksalaista poliittista grafiikkaa, ja jutussa on samanlaista absurdia sävyä kuin esimerkiksi Marko Turusen sarjoissa. Kummatkin kommentoivat tai ainakin käyttävät hyväkseen populaarikulttuurin kuvastoa ja vääntelevät sitä tunnistamattomaksi.
Juutilaisen juttu muistuttaa myös Ruudinsavussakin taannoin esitellyn Juha Vuorman töitä.
Vaikea vain on sanoa, mikä Juutilaisen sarjakuvassa vaatii rumaa ja groteskia ilmiasua. Sinänsä taitavalle piirrosjäljelle ei keksi perusteluja.
Juri Nummelin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan...

Elokuva-arvostelu: Bone Tomahawk

Bone Tomahawk (USA 2015). Ohjaus & käsikirjoitus: S. Craig Zahler. Näyttelijät: Kurt Russell, Patrick Wilson, Matthew Fox, Richard Jenkins ja Lili Simmons. Lännenelokuva on olleet jo kauan kuollut ja kuopattu. Silti laadukkaita lännenelokuvia tehdään jatkuvasti. Joskus aivan odottamattomat tekijät pääsevät yllättämään positiivisesti. Näin on laita erityisesti vuonna 2015 valmistuneessa Bone Tomahawkissa, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut S. Graig Zahler. Kyseessä on miehen debyyttiohjaus. Aiemmin hän on saavuttanut mainetta lähinnä kirjoittamalla synkän ja palkitun lännenromaanin A Congregation of Jackals (2010). Kun kaikki näyttelijätkin ovat melko tuntemattomia kaupungin sheriffiä esittävää Kurt Russellia lukuun ottamatta, miljöö on melko vaatimaton, aluksi pimeä ja lopulta tyhjä, niin elokuva haiskahtaa jo kauas pienen budjetin tuotannolta. Elokuva onkin toteutettu vain 1,8 miljoonalla taalalla. Tästä summasta Kurt Russell lienee ahmaissut suurimman osan. Vertailun vuoksi ...

Elokuva-arvostelu: In a Valley of Violence

Väkivallan alhossa In a Valley of Violence (USA 2016). Ohjaus ja käsikirjoitus: Ti West. Pääosissa: Ethan Hawke, John Travolta, Taissa Farmiga.  Ohjaaja-käsikirjoittaja Ti Westin filmografiassa pääpaino on kauhuleffoissa. Hyppy In a Valley of Violence -elokuvan maailmaan on hänelle siis samalla genren vaihdos. Tarinassa yksinäinen mies, Paul (Ethan Hawke), koirineen on matkalla Meksikoon, kun hän törmää pikkukaupungin läpi kulkiessaan rettelöitsijään, paikallisen sheriffin (John Travolta) Gilly-poikaan (James Ransone). Paul ei provosoidu pahemmin, vaan päätyy vain tinttaamaan uhittelijaa nenään, kylpee pikaisesti paljussa ja poistuu paikalta. Gilly ei tyydy tähän, vaan lähtee seuraamaan Paulia ja hyökkää apureineen tämän kimppuun yön pimeydessä. Miehen koira tapetaan, ja hänet itsensä työnnetään alas rotkoon. Aamulla Paul kuitenkin tointuu kivikolta ja lähtee lähes vahingoittumattomana kostoretkelle. Kyse on siis varsin yksinkertaisesta, tavanomaisesta ja tyylipuhtaasta kerto...