Siirry pääsisältöön

Alaston sheriffi koheltaa

Erotiikka- ja pornonumerossa 1/2006 ilmestynyt pieni arvio, joka julkaistiin länkkäri-fumetteja käsittelevän pidemmän artikkelin yhteydessä.

”Alastomuus on synti!”
Näin julistaa Tommi Juutilaisen sarjakuvan epämääräinen sankari, nenättömän näköinen sheriffi, joka on päättänyt jatkaa kaupungin kuolleen pastorin työtä. Saarnastuolissa hän on kuitenkin itse alaston.
Tätä ennen on näytetty, miten rintaansa tähden verisesti kiinnittävä sheriffi kohtaa kaupungin väkeä ja pastorin, joka alkaa saarnata miehen alastomuutta vastaan. Humalaan vankasti tuleva sheriffi sytyttää vahingossa kirkon ja väkijoukko aikoo lynkata lainvalvojansa. Pastorin henki saapuu paikalle ja hirressä roikkuva sheriffi päättää tehdä parannuksen. Nopeasti kaupunkiin rakennetaan uusi kirkko, joka muistuttaa epäilyttävästi Turun Mikaelinkirkkoa. Loppukuvassa näytetään alastomuuden kieltävän sheriffin kaluja ja peräreikää.
Juutilaisen sarjakuva kantaa nimeä Hyökkäävän Eroottinen (vaikka eroottisesta se on aika kaukana) ja se on ilmestynyt viime vuonna Sami Ahon toimittaman ja julkaiseman Galax-sarjan kuudentena osana.
Juutilainen on tehnyt sarjakuvansa liioitellun groteskiksi ruminen ihmishahmoineen, jotka muistuttavat 1920-luvun saksalaista poliittista grafiikkaa, ja jutussa on samanlaista absurdia sävyä kuin esimerkiksi Marko Turusen sarjoissa. Kummatkin kommentoivat tai ainakin käyttävät hyväkseen populaarikulttuurin kuvastoa ja vääntelevät sitä tunnistamattomaksi.
Juutilaisen juttu muistuttaa myös Ruudinsavussakin taannoin esitellyn Juha Vuorman töitä.
Vaikea vain on sanoa, mikä Juutilaisen sarjakuvassa vaatii rumaa ja groteskia ilmiasua. Sinänsä taitavalle piirrosjäljelle ei keksi perusteluja.
Juri Nummelin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…