Siirry pääsisältöön

Pulp-lehdistä lyhyesti


Ruudinsavussa 4/2002 ilmestynyt lyhyt juttu länkkäriaiheisten pulp-lehtien historiasta. Numeron piti olla laaja pulp-aiheinen teemanumero, mutta se vähän kuivui kasaan, ja tämän lisäksi teemasta on muistuttamassa ainoastaan Bruce Cassiday -nimisen kirjoittajan novelli, joka sekin valitettavasti oli vähän vaatimaton. Tosin samassa numerossa oli myös esittely Will Cook -nimisestä kirjailijasta, joka oli kirjoittanut jo pulp-lehtiin. 

Lehmipoikien maailmankaikkeus

Yksi 1900-luvun tärkeimpiä keksintöjä oli lukemistolehti, ts. lehti, joka sisältää suurimmaksi osaksi pelkkää fiktiota, kaunokirjallisuutta. Ilman näitä lehtiä meillä ei todennäköisesti olisi lajityyppikirjallisuutta – on vaikea kuvitella läntistä maailmaa ilman scifiä, länkkäreitä, dekkareita ja romantiikkaa. Niin Sherlock Holmesit kuin Buffalo Billin seikkailut ilmestyivät aluksi lehtinä, kirjat tulivat vasta myöhemmin.
Pulp-lehdet ovat kaikista 1900-luvun lukemistolehdistä tarunhohtoisimpia. Amerikkalaiset pulp-lehdet olivat rajumpia, häikäilemättömämpiä ja suorempia kuin muut aikakautensa lehdet. Pulp-lehdillä tarkoitetaan 1900-luvun alkupuolella kehitettyjä halvalle sellupitoiselle paperille (selluloosa on englanniksi pulp) painettuja lajityyppilehtiä, mutta nykyäänhän pulp-sanalla voidaan viitata melkein mihin tahansa, jonka sisältö on joko väkivaltaista tai härskiä tai kumpaakin. Alkuperäiset pulp-lehdet olivat sitäkin, mutta myös paljon muuta.
Pulp-lehdet syntyivät Amerikassa aivan 1800-luvun lopulla. Argosya pidetään ensimmäisenä varsinaisena pulp-lehtenä. Sen numero loppuvuodelta 1896 oli ensimmäinen lehti, joka painettiin mainitunlaiselle huonolle paperille ja joka sisälsi pelkästään kaunokirjallisuutta.
Seuraavan vuosisadan ensimmäiset vuosikymmenet olivat pulp-lehtien kultakautta, ja silloin ilmestyivät keskeisimmät pulpit, kuten Dashiell Hammettin ja Raymond Chandlerin ”synnyttänyt” Black Mask ja modernin kauhukirjallisuuden siittänyt Weird Tales.
Lännentarinat olivat kuitenkin pulp-lehtien suosituinta materiaalia. Niiden pohjalla oli 1800-luvun loppupuolen kustannusilmiö eli dime novelit, Buffalo Billin ja monien muiden seikkailuista kertoneet halvat pienoisromaanin mittaiset kirjaset. Monista dime noveleista tuli sittemmin täysverisiä pulp-lehtiä – esimerkiksi The Buffalo Bill Weekly –nimisestä lehdestä tuli vuonna 1919 Western Story Magazine, joka oli lännenlehdistä yksi pitkäikäisimpiä ja vaikutusvaltaisimpia.
Monet ns. yleis-pulpit, kuten Argosy ja Short Stories, julkaisivat lännentarinoita muiden lajityyppien joukossa, mutta pian syntyi myös lehtiä, jotka keskittyivät länkkäreihin. Tärkeimpiä olivat mm. West, Cowboy Stories, Ranch Romances ja jo mainittu Western Story Magazine. Myöhemmin 1930-luvulla perustettiin sellaisia lehtiä kuin Dime Western, kovaksikeitetyn Dime Detectiven sisarjulkaisu, ja Wild West Weekly.
Pulp-lehtiin kirjoittivat lännentarinoita sellaiset sittemmin klassikoiksi nousseet alan kirjailijat kuin W.C. Tuttle, Max Brand (myös nimillä George Owen Baxter ja Evan Evans), H. Bedford-Jones, Walt Coburn ja Luke Short. Heidän takanaan tuli leegio ammattitaitoisia kirjoittajia ja valitettavasti myös tavanomaista kaavan mukaan tehtyä shoot-em-up –kamaa sentanneita kirjoittajia, joilla ei ollut juuri minkäänlaista käsitystä lännen historiasta tai edes maantieteestä.
Toisen maailmansodan jälkeen kaikki pulp-lehdet alkoivat kadota. 1950-luvun alkuun mennessä suurin osa oli kuollut – television, sarjakuvien ja miljoonapainoksina levinneiden halpojen kioskikirjojen paineessa lehdet eivät selvinneet.
Osa lehdistä muuttui pienempikokoisiksi, Valittujen Palojen mukaan ns. digest-kokoisiksi lehdiksi, ja niiden tyyli muuttui kovemmaksi ja kyynisemmäksi. Tällainen lehti oli mm. Gunsmoke, joka tosin ehti ilmestyä vain yhden vuoden ajan 1953. Lännenkirjailijat siirtyivät pokkareiden pariin, mutta monet kirjoittajat, kuten Will Cook ja Lewis B. Patten, ehtivät julkaista monia kiinnostavia novelleja viimeisissä pulp-lehdissä. Myös Louis L’Amour kirjoitti 40- ja 50-lukujen vaihteessa lukuisia novelleja pulp-lehtiin.
Vielä 1970-luvulla yritettiin herättää henkiin vanhanaikaista länkkärilehteä, 1969 perustetun Zane Grey’s Western Magazinen muodossa. Lehteen kirjoittivat monet ajan keskeiset pokkarintekijät, kuten Bill Pronzini, Jeffrey Wallmann ja Arthur Moore, mutta lehti piti lakkauttaa jo 1974.
Lännenpulpit elävät kuitenkin selvää renessanssiaan, koska keräilijät ja tutkijat ovat alkaneet viime vuosina yhä enemmän kiinnostua niistä ja niiden tekijöistä. Esimerkiksi H. Bedford-Jonesista ilmestyi äskettäin elämäkerta.
Juri Nummelin

Pulp-länkkärien nimiä
Alan tutkija John Dinan luettelee 184 lännenpulpin nimeä, mutta toteaa, että lista on todennäköisesti puutteellinen. Tässä muutamia:
Ace High Magazine
Best Western Magazine
Buck Jones Western Magazine
Candid Cowboy
.44 Western
Hopalong Cassidy Western Magazine
Pete Rice Magazine
Rodeo Romances
Top Notch Westerns
Western Novel Magazine
Wild Western Novels
Western Action Novels

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elokuva-arvostelu: In a Valley of Violence

Väkivallan alhossa In a Valley of Violence (USA 2016). Ohjaus ja käsikirjoitus: Ti West. Pääosissa: Ethan Hawke, John Travolta, Taissa Farmiga.  Ohjaaja-käsikirjoittaja Ti Westin filmografiassa pääpaino on kauhuleffoissa. Hyppy In a Valley of Violence -elokuvan maailmaan on hänelle siis samalla genren vaihdos. Tarinassa yksinäinen mies, Paul (Ethan Hawke), koirineen on matkalla Meksikoon, kun hän törmää pikkukaupungin läpi kulkiessaan rettelöitsijään, paikallisen sheriffin (John Travolta) Gilly-poikaan (James Ransone). Paul ei provosoidu pahemmin, vaan päätyy vain tinttaamaan uhittelijaa nenään, kylpee pikaisesti paljussa ja poistuu paikalta. Gilly ei tyydy tähän, vaan lähtee seuraamaan Paulia ja hyökkää apureineen tämän kimppuun yön pimeydessä. Miehen koira tapetaan, ja hänet itsensä työnnetään alas rotkoon. Aamulla Paul kuitenkin tointuu kivikolta ja lähtee lähes vahingoittumattomana kostoretkelle. Kyse on siis varsin yksinkertaisesta, tavanomaisesta ja tyylipuhtaasta kerto...

Marshall Grover ja australialainen pulp

Ruudinsavun uusimmassa numerossa on kolmen artikkelin juttukokonaisuus Marshall Groveriin eli suosittujen Bill ja Ben -kirjojen tekijään liittyen. Tässä maistiaisia kahdesta jutusta, ensiksi Pentti Koskelon varsinaisesta Grover-artikkelista ja sitten Juri Nummelinin australialaista kioskikirjallisuutta laajemmin taustoittavasta jutusta. Kokonaisuuteen kuuluu myös amerikkalaisen lännenkirjailijan James Reasonerin muistelma Marshall Groverista eli Len Mearesista, jonka kanssa Reasoner kävi pitkään kirjeenvaihtoa.  Marshall Grover on omassa sarjassaan Jotkut lännenkirjailijat  ovat hyvinkin tuotteliaita. Toiset ovat vielä tuotteliaampia. Ja sitten on vielä Marshall Grover. Leonard Frank Meares (1921–1993)  on kirjoittanut uskomattomat 746  lännenkertomusta paitsi omalla nimellään myös monilla eri taiteilijanimillä.Tunnetuin niistä on Marshall Grover, mutta hän on käyttänyt myös nimiä Marshall McCoy, Ward Brennan ja Glen Murrell. Mearesin ja McCoyn nimellä ei ain...

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan...