Siirry pääsisältöön

Pulp-lehdistä lyhyesti


Ruudinsavussa 4/2002 ilmestynyt lyhyt juttu länkkäriaiheisten pulp-lehtien historiasta. Numeron piti olla laaja pulp-aiheinen teemanumero, mutta se vähän kuivui kasaan, ja tämän lisäksi teemasta on muistuttamassa ainoastaan Bruce Cassiday -nimisen kirjoittajan novelli, joka sekin valitettavasti oli vähän vaatimaton. Tosin samassa numerossa oli myös esittely Will Cook -nimisestä kirjailijasta, joka oli kirjoittanut jo pulp-lehtiin. 

Lehmipoikien maailmankaikkeus

Yksi 1900-luvun tärkeimpiä keksintöjä oli lukemistolehti, ts. lehti, joka sisältää suurimmaksi osaksi pelkkää fiktiota, kaunokirjallisuutta. Ilman näitä lehtiä meillä ei todennäköisesti olisi lajityyppikirjallisuutta – on vaikea kuvitella läntistä maailmaa ilman scifiä, länkkäreitä, dekkareita ja romantiikkaa. Niin Sherlock Holmesit kuin Buffalo Billin seikkailut ilmestyivät aluksi lehtinä, kirjat tulivat vasta myöhemmin.
Pulp-lehdet ovat kaikista 1900-luvun lukemistolehdistä tarunhohtoisimpia. Amerikkalaiset pulp-lehdet olivat rajumpia, häikäilemättömämpiä ja suorempia kuin muut aikakautensa lehdet. Pulp-lehdillä tarkoitetaan 1900-luvun alkupuolella kehitettyjä halvalle sellupitoiselle paperille (selluloosa on englanniksi pulp) painettuja lajityyppilehtiä, mutta nykyäänhän pulp-sanalla voidaan viitata melkein mihin tahansa, jonka sisältö on joko väkivaltaista tai härskiä tai kumpaakin. Alkuperäiset pulp-lehdet olivat sitäkin, mutta myös paljon muuta.
Pulp-lehdet syntyivät Amerikassa aivan 1800-luvun lopulla. Argosya pidetään ensimmäisenä varsinaisena pulp-lehtenä. Sen numero loppuvuodelta 1896 oli ensimmäinen lehti, joka painettiin mainitunlaiselle huonolle paperille ja joka sisälsi pelkästään kaunokirjallisuutta.
Seuraavan vuosisadan ensimmäiset vuosikymmenet olivat pulp-lehtien kultakautta, ja silloin ilmestyivät keskeisimmät pulpit, kuten Dashiell Hammettin ja Raymond Chandlerin ”synnyttänyt” Black Mask ja modernin kauhukirjallisuuden siittänyt Weird Tales.
Lännentarinat olivat kuitenkin pulp-lehtien suosituinta materiaalia. Niiden pohjalla oli 1800-luvun loppupuolen kustannusilmiö eli dime novelit, Buffalo Billin ja monien muiden seikkailuista kertoneet halvat pienoisromaanin mittaiset kirjaset. Monista dime noveleista tuli sittemmin täysverisiä pulp-lehtiä – esimerkiksi The Buffalo Bill Weekly –nimisestä lehdestä tuli vuonna 1919 Western Story Magazine, joka oli lännenlehdistä yksi pitkäikäisimpiä ja vaikutusvaltaisimpia.
Monet ns. yleis-pulpit, kuten Argosy ja Short Stories, julkaisivat lännentarinoita muiden lajityyppien joukossa, mutta pian syntyi myös lehtiä, jotka keskittyivät länkkäreihin. Tärkeimpiä olivat mm. West, Cowboy Stories, Ranch Romances ja jo mainittu Western Story Magazine. Myöhemmin 1930-luvulla perustettiin sellaisia lehtiä kuin Dime Western, kovaksikeitetyn Dime Detectiven sisarjulkaisu, ja Wild West Weekly.
Pulp-lehtiin kirjoittivat lännentarinoita sellaiset sittemmin klassikoiksi nousseet alan kirjailijat kuin W.C. Tuttle, Max Brand (myös nimillä George Owen Baxter ja Evan Evans), H. Bedford-Jones, Walt Coburn ja Luke Short. Heidän takanaan tuli leegio ammattitaitoisia kirjoittajia ja valitettavasti myös tavanomaista kaavan mukaan tehtyä shoot-em-up –kamaa sentanneita kirjoittajia, joilla ei ollut juuri minkäänlaista käsitystä lännen historiasta tai edes maantieteestä.
Toisen maailmansodan jälkeen kaikki pulp-lehdet alkoivat kadota. 1950-luvun alkuun mennessä suurin osa oli kuollut – television, sarjakuvien ja miljoonapainoksina levinneiden halpojen kioskikirjojen paineessa lehdet eivät selvinneet.
Osa lehdistä muuttui pienempikokoisiksi, Valittujen Palojen mukaan ns. digest-kokoisiksi lehdiksi, ja niiden tyyli muuttui kovemmaksi ja kyynisemmäksi. Tällainen lehti oli mm. Gunsmoke, joka tosin ehti ilmestyä vain yhden vuoden ajan 1953. Lännenkirjailijat siirtyivät pokkareiden pariin, mutta monet kirjoittajat, kuten Will Cook ja Lewis B. Patten, ehtivät julkaista monia kiinnostavia novelleja viimeisissä pulp-lehdissä. Myös Louis L’Amour kirjoitti 40- ja 50-lukujen vaihteessa lukuisia novelleja pulp-lehtiin.
Vielä 1970-luvulla yritettiin herättää henkiin vanhanaikaista länkkärilehteä, 1969 perustetun Zane Grey’s Western Magazinen muodossa. Lehteen kirjoittivat monet ajan keskeiset pokkarintekijät, kuten Bill Pronzini, Jeffrey Wallmann ja Arthur Moore, mutta lehti piti lakkauttaa jo 1974.
Lännenpulpit elävät kuitenkin selvää renessanssiaan, koska keräilijät ja tutkijat ovat alkaneet viime vuosina yhä enemmän kiinnostua niistä ja niiden tekijöistä. Esimerkiksi H. Bedford-Jonesista ilmestyi äskettäin elämäkerta.
Juri Nummelin

Pulp-länkkärien nimiä
Alan tutkija John Dinan luettelee 184 lännenpulpin nimeä, mutta toteaa, että lista on todennäköisesti puutteellinen. Tässä muutamia:
Ace High Magazine
Best Western Magazine
Buck Jones Western Magazine
Candid Cowboy
.44 Western
Hopalong Cassidy Western Magazine
Pete Rice Magazine
Rodeo Romances
Top Notch Westerns
Western Novel Magazine
Wild Western Novels
Western Action Novels

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan tun

Esa Paloniemi: Arizona Ranger

  Tanskasta Arizonaan   Esa Paloniemi: Arizona Ranger. 349 s. Firma Piasteri 2021.   Oululaisen Esa Paloniemen (s. 1971) omakustanteisen romaanin pääosassa on tanskalainen Jens T. Holm. Nuori mies pakenee skandaalin vuoksi kotimaastaan ja työskentelee sekä kaivoksilla että karjapaimenena ennen päätymistään lainvartijaksi kesyttömään Arizonan territorioon.  Todellisten henkilöiden inspiroima teos sijoittuu peckinpahilaiseen saumaan, jolloin Villi länsi vetelee viimeisiään ja uusi tekniikan aikakausi tekee tuloaan. Osuvimpia kohtauksia ovat juuri vanhan ja uuden kohtaaminen. Karski cowboy hämmentyy, kun hänen pitäisi soittaa elämänsä ensimmäinen puhelu. Rosvot miettivät, pitäisikö heidän ryhtyä varastamaan pankkien sijasta autoja.  Tarina kulkee turhia viipyilemättä, joten Paloniemen kyydissä ei pitkästy. Miinuksina voi mainita ohueksi jäävät henkilöhahmot ja sen, että teos ei ota draamasta kaikkia tehoja irti. Yksi esimerkki: Holm on rangerina murtamassa kaivoslakkoja, vaikka tuntee sym

Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood

  Tarantinon romaani on osittain länkkäri Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood. Suom. Juha Ahokas. 392 s. Like 2021. Kulttiohjaaja Quentin Tarantinon romaanista Once Upon a Time in Hollywood puhuttiin etukäteen paljon enemmän kuin sen lopulta ilmestyttyä. Ilmeisesti kirja oli lähes kaikille jonkin sortin pettymys, vaikka varmasti moni suhtautui siihen jo etukäteenkin epäillen. Tarantino on parhaimmillaan loistava elokuvantekijä, mutta hänen uransa on ollut epätasainen. Lisäksi Tarantinon tapa rakentaa pitkä dialogi on nimenomaan elokuvallista, ei proosallista. Once Upon A Time in Hollywood -elokuva, johon romaani perustuu, oli tietysti luonnollista jatketta Tarantinon aiemmalle työlle. Hän on elokuvissaan aina kierrättänyt ideoita ja kohtauksia vanhoista suttuisista sivukatujen leffateattereissa pyörineistä leffoista: länkkäreistä, sotaelokuvista, kaahausta ja tissejä tarjoilevista rikosfilmeistä... Ylipäätään häntä on innoittanut eksploitaatioryönä, ja hän on harvoista 1