Siirry pääsisältöön

Hevosoopperoiden hevosooppera



Mainiossa Draw, stranger -juttusarjassa ilmestynyt juttu tsekkiläisestä länkkärianimaatiosta.


”Postivaunut matkaavat erämaan halki, lastinaan kultaa. Matkustajina ovat kaunis tyttö ja tämän isä. Tyttö kohtaa laulavan lehmipojan, johon rakastuu. Kesken matkan mukaan lyöttäytyy hidalgo, joka osoittautuu rosvojoukon päälliköksi: tarkoituksena on ryöstää kulta ja tyttö. Cowboy pelastaa tilanteen.” (Oulun Elokuvakeskuksen Esittelevä elokuvaluettelo 1989)
Graafikkona ja marionettiteatterin ohjaajana uransa aloittanut Jiři Trnka (1912-1969) siirtyi elokuvan pariin 1940-luvun puolivälissä. Hän kokeili monia eri tekniikkoja, ennen kuin nukke-elokuva vakiintui hänen omimmaksi alueekseen. Vuonna 1949 valmistunut 21-minuuttinen ”hevosooppera” Preerian laulu (Arie prerie) on Trnkan ensimmäinen mestariteos, yhä kestävä työ.
Preerian laulu on lännenelokuvaparodia, jossa on myös kunnianosoituksen leima: elokuvaa on joskus väitetty ”maailman kauneimmaksi westerniksi”. Preerian laulussa kukkivat Trnkan parhaimmat ominaisuudet, terävä parodian taju yhdistyneenä tarkkasilmäiseen luonnehahmotukseen. Satiirikaan ei ole ohjaajan genre-tulkinnoista kaukana (esimerkiksi supersankari-irvailu Perak a SS, 1946). Vanhojen satujen tulkinnoissa korostui puolestaan elämänmyönteisempi ote.
Jiři Brdeckan (1917-1982) käsikirjoittamassa nukke-elokuvassa näkyy tarkka paneutuminen lajityypin konventioihin. Päällimmäisinä esikuvina ovat hevosoopperat, Roy Rogers, Tex Ritter ja Gene Autry –westernit, eli B-elokuvat joissa klisheemäisyys kiteytyi kaikkein puhtaimmin. Preerian laulun keskeisiä henkilöitä ovat puhdasotsainen sankari, viaton neito, piruakin pahempi konna ja uskollinen ratsu. Sivuhahmoina vilahtavat vanha isä ja kierot rajaseudun asukkaat.
Trnkan tavoin pääasiallisen elämäntyönsä animaation parissa tehnyt Brdecka hallitsi lajityypin mainiosti. Hän kirjoitti tsekkilehtiin tarinoita Limonadi-Joe -nimisestä sankarista 40-luvulta lähtien ja teki hahmon pohjalta myös näyttämösovituksen. Hän hyödynsi Preerian laulussa esiin nousseita ideoita myöhemmin vuonna 1964 tehdyssä Limonadi-Joen elokuvaversiossa.
Preerian laulu käyttää paitsi B-westernin elementtejä tiivistettynä myös jalostetumpia esikuvia, ja muun muassa John Fordin Hyökkäys erämaassa -elokuvan vaikutus näkyy selvästi. Trnka puolestaan mahdutti mukaan itseironiaa: animaation juoppo postivaunukuski on Trnkan omakuva, hänen omien sanojensa mukaan ”minun osuuteni sosialistiseen realismiin”.
Sauli Pesonen
Preerian laulu (Arie prerie), Tsekkoslovakia 1949. Tuotanto: B. Burianek. Ohjaus: Jiři Trnka. Käsikirjoitus: Jiři Brdecka, Trnka. Kuvaus: B. Pojar. Musiikki: Jan Rychlik. Kesto: 21 minuuttia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…