Siirry pääsisältöön

WHS Unionin spagettipäivä

Spagettipäivä 2019
Rutiinia ja mestariteoksia

Paavo Ihalainen

Helsingin filmikulttuurin ydinpaikaksi noussut WHS Teatteri Union tarjosi jälleen helmikuussa 2019 jo perinteeksi muodostuneen vuosittaisen katsauksen eurowesterneihin. Näytösten lomassa tarjoiltiin myös varsin maukasta kasvisbolognesea.

Alberto De Martino: VAIN NOPEIN ELÄÄ HUOMISEEN /
100.000 DOLLARI PER RINGO (1965 / 35mm)
Festivaali aukesi jännittävällä kohtauksella, jossa intiaanit jahtaavat valkoista naista halki erämaan. Tapausta käytetään tekosyynä tuoda uudisasukkaiden ja intiaanien suhteet veitsenterälle. Salaperäinen kulkija saa toimia tasapainottajana, vaikka ajaa ensisijaisesti tietenkin omaa etuaan.
Kyseessä lienee ollut elokuvapäivän ”tyypillisin” spagettiwestern, jossa käydään läpi tyypillisimmät genren kohtaukset niin kulta-aarteen etsimisestä meksikolaissotilaiden kanssa taisteluun ja kapakkatappeluun. Geneerisyydestä ei kovinkaan herkästi jää muita muistikuvia kuin taitavasti tehdyt toimintakohtaukset.

Lucio Fulci: VALKOISET TORAHAMPAAT / ZANNA BIANCA (1973 / 35mm)
Jack Londonin seikkailukirjoihin perustuva adaptaatio on kuvaus Yukonin kultaryntäyksen ajoista. Franco Neron esittämä toimittaja Jason Scott seuraa, kuinka intiaanipoika kasvattaa puolivillistä sudenpennusta uskolliseksi aisapariksi, joka joutuu tuntemaan nahoissaan omistajaansa kohdistuvan rasismin.
Tylyydestä tunnetulla Fulcilla on yllättävän humaani lähestymistapa elokuvaan, joka kuitenkin asettuu sorrettujen ja poljettujen puolelle ja esittää länsimaisen uudisrakennuksen läpeensä korruptoituneena, jopa järjestäytyneen uskonnon edustajia myöten.
Visuaalisesti hienoa elokuvaa vaivaavat paitsi väkivallalla mässäily, myös sävyssä tietyt ylilyönnit kuten Spencer-Hill -duon elokuvista muistuttava läpsyttelevä turpasauna sekä loppukohtauksen patetia, kun varsin neutraalina sivustakatsojana aiemmin toiminut Nero kokee Valkohampaan kanssa lämpimän jälleennäkemisen.

Giuseppe Collizzi: LUOJA ARMAHTAA – MINÄ EN / DIO PERDONA… IO NO! (1967 / 35mm)
Terence Hill & Bud Spencer -yhteistyön aloittanut elokuva on hieman totuttua vakavammalla naamalla tehtyä kuin kaksikon myöhemmät toimintakomediat. Kyseessä on silti selkeä veijaritarina, johon ohjaaja Collizzi on ottanut vaikutteita klassisista eläinsaduista.
Arkkityyppiset hahmot jekuttavat toisiaan ja etsivät kadonnutta junaryöstäjää saaliineen. Sujuva toimintaviihde on pääosanesittäjiensä ehdotonta parhaimmistoa, mutta riippunee katsojan itsestään tiristämästä sympatiasta näyttelijöitä kohtaan, paljonko teoksesta saa irti.

Christian-Jaque: TEKSASIN ÄKÄPUSSIT eli ÖLJYÄ, PIMUJA JA KONNIA / LES PETROLÉUSES (1971 / 35mm)

Vielä astetta komediallisempi kinastelevasta parivaljakosta kertova tarina on tämä ranskalaiselokuva, joka varmasti myi ihan jo maineikkaiden pääosanesittäjiensä Brigitte Bardot’n ja Claudia Cardinalen maineella kelvosti lippuja.
Naisjengin johtaja ja veljesjoukkonsa näpeissä pitävä neuvokas uudisraivaajasisko ajautuvat tukkanuottasille perintöfarmista, mihin panoksia lisää myös tieto siitä, että maapläntti on oleellinen uuden öljykentän perustamista varten.
Elokuva vaikuttaa tavoittelevan paikoin piirroselokuvamaista anarkiaa, ja paikoin aikaan ollaankin saatu aikaan varsin maukkaita visuaalisia gagejä. Kuitenkin hahmot jäävät turhan luonnostelmamaisiksi ja juoni turhan taka-alalle, jotta seikkailu jaksaisi kantaa ihan koko kestonsa ajan.

Giorgio Ferroni: MUUTAMA TAALA LISÄÄ / FORT YUMA GOLD (1966 / 35mm)

Elokuvapäivän huipensi sen ehdottomasti paras teos, kiistellyn mestariohjaaja Ferronin tulkinta Yhdysvaltain sisällissodasta. Ferroni tunnetusti kannatti aikanaan italialaisia fasisteja, joten elokuvasta on löydettävissä tiettyä sympatiaa myös konfederaation joukkoja kohtaan. Pääasiassa Ferroni on kuitenkin kyynikko, joka näkee puolin ja toisin ahneuden ja häikäilemättömyyden ajavan ideologioista ohi.
Etelän puolella taistellut sotilas (Giuliano Gemma) saa jenkeiltä erikoistehtävän, jonka tavoitteena on saada tarpeeton verenvuodatus loppumaan. Panoksena on kuitenkin linnake täynnä kultaa, joka osoittautuu sen verran houkuttelevaksi joka puolella kulkevia hahmoja kohtaan, että maaliviivalle pääsy osoittautuu mahdottomaksi. Tarkalla ohjaustyöllään Ferroni esittää väkivallan kylmäävänä ja seurauksiltaan ankarana, sekä oikeamielisyyden sotakentällä mielettömyytenä.

Ruudinsavu 1/2019

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan tun

Esa Paloniemi: Arizona Ranger

  Tanskasta Arizonaan   Esa Paloniemi: Arizona Ranger. 349 s. Firma Piasteri 2021.   Oululaisen Esa Paloniemen (s. 1971) omakustanteisen romaanin pääosassa on tanskalainen Jens T. Holm. Nuori mies pakenee skandaalin vuoksi kotimaastaan ja työskentelee sekä kaivoksilla että karjapaimenena ennen päätymistään lainvartijaksi kesyttömään Arizonan territorioon.  Todellisten henkilöiden inspiroima teos sijoittuu peckinpahilaiseen saumaan, jolloin Villi länsi vetelee viimeisiään ja uusi tekniikan aikakausi tekee tuloaan. Osuvimpia kohtauksia ovat juuri vanhan ja uuden kohtaaminen. Karski cowboy hämmentyy, kun hänen pitäisi soittaa elämänsä ensimmäinen puhelu. Rosvot miettivät, pitäisikö heidän ryhtyä varastamaan pankkien sijasta autoja.  Tarina kulkee turhia viipyilemättä, joten Paloniemen kyydissä ei pitkästy. Miinuksina voi mainita ohueksi jäävät henkilöhahmot ja sen, että teos ei ota draamasta kaikkia tehoja irti. Yksi esimerkki: Holm on rangerina murtamassa kaivoslakkoja, vaikka tuntee sym

Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood

  Tarantinon romaani on osittain länkkäri Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood. Suom. Juha Ahokas. 392 s. Like 2021. Kulttiohjaaja Quentin Tarantinon romaanista Once Upon a Time in Hollywood puhuttiin etukäteen paljon enemmän kuin sen lopulta ilmestyttyä. Ilmeisesti kirja oli lähes kaikille jonkin sortin pettymys, vaikka varmasti moni suhtautui siihen jo etukäteenkin epäillen. Tarantino on parhaimmillaan loistava elokuvantekijä, mutta hänen uransa on ollut epätasainen. Lisäksi Tarantinon tapa rakentaa pitkä dialogi on nimenomaan elokuvallista, ei proosallista. Once Upon A Time in Hollywood -elokuva, johon romaani perustuu, oli tietysti luonnollista jatketta Tarantinon aiemmalle työlle. Hän on elokuvissaan aina kierrättänyt ideoita ja kohtauksia vanhoista suttuisista sivukatujen leffateattereissa pyörineistä leffoista: länkkäreistä, sotaelokuvista, kaahausta ja tissejä tarjoilevista rikosfilmeistä... Ylipäätään häntä on innoittanut eksploitaatioryönä, ja hän on harvoista 1