Siirry pääsisältöön

Dvd-arvioita: Metsästys, Revolverimies

Metsästys (The Hunting Party, 1971)

Don Medfordin ohjaama Metsästys ei ennakkoon herättänyt toiveita suuresta elokuvaelämyksestä. Ensinnäkin Medford tunnetaan lähinnä tv-ohjaajana. Toiseksi 1970-lukua ei yleisesti ottaen pidetä westernien kultaisena vuosikymmenenä. Näistä lähtökohdista käsin elokuva osoittautui mukavaksi yllätykseksi ja kunnianhimoiseksi tuotokseksi.
Elokuva kertoo, kuinka Frank Calderin (Oliver Reed) johtama roistoporukka ryöstää rikkaan suurtilallisen Brandt Rügerin (Gene Hackman) kauniin vaimon (Candice Bergen) koulun pihalta. Calderin tavoite on oppia lukemaan. Sadistinen Brandt Rüger ei tätä sulata ja alkaa armoton ajojahti. Takaa-ajajien etuna ovat uudet kiikarikiväärit, joiden kantama on 800 metriä.
Elokuvan alkutahdit eivät lupaa hyvää. Musiikki tavoittelee spagettilänkkäreiden tunnelmaa ja Calder esitellään tuppisuisena antisankarina. Melissa Rügerin sieppauksen jälkeen peruswesternin tunnelmista päästää intohimodraaman puolelle. Melissan ja Frank Calderin välille syttyy suhde ja tämä saa Melissan miehen entista suuremman raivon, suoranaisen hulluuden valtaan. Edessä on väistämätön välien selvittely ja suuren luokan verilöyly.
Elokuva on ajalleen tyypillisesti erittäin väkivaltainen. Kansiteksteissä mainostetaan dvd:llä olevan leikkaamattoman version. Monien maiden tv-esityksiä ja videojulkaisuja olikin aiemmin sensuroitu. Elokuvaa on suomessakin esitetty elokuvateattereissa ja tv:ssä, mutta ei ole tietoa, onko näitä versioita sensuroitu. Yhdessä aiemmin sensuroiduista kohtauksista Brandt Rüger käsittelee kiinalaista prostituoitua palavalla sikarilla. Palavaa lihaa ei tässäkään dvd-versiossa näytetä, mutta siitä huolimatta kohtaus on melkoisen raju. Rajuudesta huolimatta kohtauksen mukanaolo on perusteltua, sillä se syventää entisestään Rügerin henkilöprofiilia. Hackman tekeekin elokuvassa yhden häijyimmistä roolisuorituksistaan.
Aivan klassikkotasoa elokuva ei kuitenkaan ole. Taitava brittinäyttelijä Oliver Reed ei ehkä ollut paras valinta elokuvan päärooliin. Reedin karisma ja uskottavuus eivät ole aivan riittäviä kannattelemaan rosoista westerniä. Sen sijaa Bergen ja Hackman ovat rooleihinsa juuri sopivat. Myös roistoseurueen moniin henkilöhahmoihin on vaivauduttu panostamaan, mikä palvelee hyvin lopputulosta.

Revolverimies (Shootist, 1976)

John Waynen viimeiseksi jäänyt elokuva Revolverimies on viimein saatu suomalaiseen dvd-levitykseen. Julkaisun viipyminen on siinäkin mielessä ihmeellistä, että kyseessä on yksi 1970-luvun upeimmista westerneistä.
John Wayne esittää ikääntynyttä revolverimiestä, sheriffi J. B. Booksia, joka ratsastaa erään pikkukaupungin lääkärin (James Stewart) pakeille. Lääkäri on Booksille entuudestaan tuttu, sillä tämä on joutunut parsimaan hänet kasaan erään revolverikahakan jälkeen. Lääkärin tuomio on tyly: syöpä. Elinaikaa on jäljellä vain muutamia viikkoja ja viimeiset elinvaiheet tulevat olemaan sanoinkuvaamattoman tuskallisia.
Books hakeutuu yrmeäilmeisen mutta rauhaa rakastavan rouva Rogersin (Lauren Bacall) täysihoitolaan odottamaan kuolemaa. Kaupungin pyssysankarit saavat kuitenkin tietää kuuluisan revolverimiehen saapumisesta ja pian aletaan suunnitella sitä viimeistä taistelua.
Elokuva on Waynen filmografiassa hyvin erikoinen. Yleensä Wayne keräsi ympärilleen tutun ja turvallisen filmiryhmän, joiden kanssa kuviot olivat selvillä. Nyt Wayne tukeutui Clint Eastwoodin luotto-ohjaajaan Don Siegeliin. Kuvauksesta vastasi Bruce Surtees, tuttu hänkin monista Eastwoodin elokuvista. Surteesin meriittilistalla on muun muassa Eastwoodin Ruoska (1973), jota Wayne oli suominut rankoin sanakääntein paria vuotta aiemmin. Ehkäpä Wayne halusi katsoa, mitä seuraa, kun astuu tavallaan pahimman kilpailijan reviirille. Hyvähän siitä seurasi.
Elokuva on jäntevästi ohjattu ja kuvattu. Näyttelijäsuoritukset ovat läpeensä upeita. Jo mainittujen legendojen lisäksi elokuvassa esiintyy muun muassa Richard Boone Booksin vanhana, autolla päristelevänä vihamiehenä. Myös nuoren Ron Howard roolihahmo kasvaa elokuvan aikana koskettavasti. Elokuvassa on useita yhtymäkohtia Sam Peckinpahin elokuvaan Viheltävät luodit (1962), jossa myös teemana oli ikääntynyt revolverimies.
Elokuva perustuu Glendon Swarthoutin romaaniin. Käsikirjoituksessa ovatkin elokuvan ainoat puutteet. Elokuvassa Booksin ja rouva Rogersin välillä kipunoi. Toinen kuitenkin edustaa väkivaltaa, kun taas toinen vihaa sitä. Tämä kontrasti saa Booksin puntaroimaan menneisyyttään. Syy, miksi hän kuitenkin jatkaa väkivallan tiellä, jää perusteluja vaille.
Komeampaa lopetusta Waynen uralle tuskin olisi voinut kuvitella. Wayne aktiivisesti haki tämänkin jälkeen sopivia rooleja, mutta ainuttakaan ei tullut vastaan. Ehkä hyvä niin. Koskettavuutta lisää se, että jo yhden syövän voittaneella Waynellä oli kuvausten aikana terveyden kanssa suuria ongelmia. Syövästä ei kuitenkaan ollut kyse, mutta kuvausten jatkaminen oli silti vaakalaudalla. Paria vuotta myöhemmin syöpä lopulta uusiutui ja vei miehen mennessään.
Janne Viitala

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luonnonsuojelun etiikkaa lännen maisemissa

Aldo Leopold: Sand Countyn almanakka ja luonnoksia sieltä täältä (A Sand County Almanac, 1949). Suom. Tapani Kilpeläinen. 212 s. niin & näin.

Luontokirjallisuus on merkittävä osa amerikkalaista kirjallisuutta. Siinä yhdistyvät filosofinen pohdinta ja lyyrinen luontokuvaus, kuten osoittaa luontokirjallisuuden suurin klassikko, Henry David Thoreaun Walden eli Elämää metsässä (1864).
Myöhempiä klassikoita ovat muun muassa Suomessakin viime aikoina muutamalla käännöksellä esiin noussut (ja Ruudinsavussakin laajasti käsitelty) John Muir sekä 1900-luvun puolivälissä vaikuttanut Aldo Leopold (1887–1949). Leopold on ollut Amerikassa merkittävä luontokirjailija, joka on vaikuttanut suuresti ekologiseen ajatteluun, mutta Suomessa hänet on tunnettu huonosti, jos ollenkaan.
Leopold työskenteli Yhdysvaltain liittovaltion hallinnossa riistanvartioinnin päällikkönä ja myöhemmin maanviljelystalouden professorina Wisconsinissa. Hän hankki osavaltiossa asuessaan omistukseensa 80 eekkeriä paljaaksi …

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Charles Portis ja Kova kuin kivi

Kaunis ja karu antilänkkäri

Charles Portisia on luonnehdittu sanoin: "Aivan kuin Cormac McCarthy, mutta hauska." Kuka Charles Portis?
Amerikkalainen kirjailija Portis syntyi vuonna 1933 Arkansasissa, ja palveltuaan merijalkaväessä 1950-luvun alkupuolella hän toimi jonkin aikaa journalistina muun muassa New York Herald-Tribunessa. Hän tutustui toimittajana ollessaan Tom Wolfeen, josta tuli sittemmin niin sanotun uuden journalismin tunnettu edelläkävijä. Vapaaksi kirjailijaksi Portis ryhtyi vuonna 1964 ja julkaisi ensimmäisen romaaninsa kaksi vuotta myöhemmin. Esikoisteosta Norwood edelsi muutama laatulehti Saturday Evening Postissa julkaistu novelli. Norwood on nykyaikaan sijoittuva kertomus nuoresta Norwood Prattista, joka muuttaa Texasista New Yorkiin ja yrittää metsästää kaveria, joka on hänelle velkaa 70 dollaria.

Kova kuin kivi

Portisin menestysteos - ehkä ainoaksi sellaiseksi jäänyt - on Kova kuin kivi, joka ilmestyi alun perin vuonna 1968. Henry Hathaway ohjasi tuoreel…