Siirry pääsisältöön

Tex-kirjasto

TEX-KIRJASTO TOI VÄRIT WILLERIIN

Tex Willer –sarjaa uusitaan Suomessa nyt kolmatta kertaa. Tex-kirjasto poikkeaa aiemmista julkaisuista siinä, että painojäljestä ei ole tingitty, sivukoko on isompi ja tarinat ovat nyt väreissä.

Kyseessä ei ole yksin Texin kustantamon Sergio Bonelli Editoren tekemä uusintajulkaisusarja. Mukana ovat myös sanomalehdet La Repubblica ja L’espresso, joiden sunnuntailiitteenä näitä opuksia on julkaistu kerran viikossa. Sarja päättyy siellä piakkoin numeroon 200. Viimeisessä numerossa julkaistaan tarina, joka on kahdeksan vuotta vanha.

Suomessa sarja alkoi viime vuoden loppupuolella. Yhteistyökumppanina Egmontilla on Norjan Tex-toimitus. Kolme opusta on tullut ulos ja neljäs on pian painokoneissa. Tahti on verkkaisempi kuin Italiassa. Suomessa uusi osa saadaan, kun Norjan muiden Tex-erikoisjulkaisujen välissä on sopiva rakonen.

Kotoisa julkaisu on pienempi kuin italialainen, mutta kavennukset on tehty alkuperäisversion marginaaleista. Toinen ero on liitteenä olevien artikkelien määrä. Suomessa ja Norjassa saadaan vain kustantamon kirjoittamat artikkelit, kun taas Italiassa julkaistaan myös sanomalehtien tekemiä kirjoituksia. Kolmas erovaisuus on niteiden sivumäärä. Italiassa pyritään määrämittaisuuteen, kun Norjassa ja Suomessa puolestaan tavoitellaan loogista päätöskohtaa tarinalle. Molemmissa versioissa kunkin opuksen sivumäärä on keskimäärin 300 paikkeilla.

Monen patavanhoillisen texistin mielestä Texin seikkailuja tulee julkaista vain mustavalkoisena. Usean jääräpään kanta on muuttunut sarjan alettua. Hyvin toteutettu väritys sopii Texin maailmaan erinomaisesti. Pienet yksityiskohdat erottuvat ruuduista entistä paremmin. Väritys on sopivan hillittyä, ellei lukuun oteta Texin kirkuvankeltaista paitaa.

Egmontin meneillään olevat yt-neuvottelut heittävät varjon tämänkin sarjan ylle. Muutokset sarjan eurooppalaisessa jakeluportaassa saattaa myös sekoittaa pakkaa. Kirjasarjan ensimmäiset osat ovat myyneet hyvin, ensimmäisestä osasta otetaan jo toista painosta, joten ehkäpä Tex-kirjasto ei ole ensimmäisenä Egmontin lakkautuslistalla.

Janne Viitala

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…