Siirry pääsisältöön

Toimiva länkkäridekkari

Stef Penney: Erämaan armo (Tenderness of wolves, ). Suom. Jaakko Kankaanpää. 527 s. Bazar, 2009.

Kirjailijana debytoineen skotlantilaisen Stef Penneyn palkittu, Kanadaan sijoittuva "murhamysteeriwestern" Erämaan armo ilmestyi suomeksi viime vuonna. Englanniksi kirja ilmestyi 2006 ja Penney voitti sillä Costa Book of the Year -palkinnon.
Tuhdin näköinen kirja on yllättävän miellyttävä lukukokemus. Penneyn tausta elokuvantekijänä ja käsikirjoittajana näkyy ilmavasti kirjoitetuissa lyhyissä luvuissa (teoksesta on tekeillä myös elokuva), ja vaikka tarinassa on useita päähenkilöitä ja kertoja vaihtuu luvusta toiseen, tarinan seuraaminen ei tuota vaikeuksia.
Mukaan mahtuu hyvin erilaisia ihmisiä ja ihmiskohtaloita, ja monesta juonen sivupolusta olisi voinut kirjoittaa oman romaaninsa. Henkilöhahmot ovat moniulotteisia ja elävän oloisia. Kirjoittajan ikä ja sukupuoli (nelikymppinen nainen) näkyy ehkä siinä, että kukaan kertomuksen parhaassa iässä olevista miehistä ei esiinny kertojana, vaan heidät nähdään aina ulkopuolisten silmin.
Sen sijaan naisten lisäksi ääneen pääsevät kokemattomat sekä eläkeiässä olevat miehet. Ehkä tämä on kirjailijan tietoista kannanottoa perinteistä lännentarinaa kohtaan.
Tarina alkaa talvella 1867, kun syrjäisessä kylässä murhataan kokenut turkismetsästäjä ja samaan aikaan 17-vuotias poika katoaa. Tapaus sekoittaa kyläläisten elämän, ja paikalle saapuu myös monia kuolleesta turkismetsästäjästä kiinnostuneita ulkopuolisia, ennen kaikkea Hudsonin kauppakomppanian miehiä. Kadonneen pojan jäljet johtavat pohjoiseen erämaahan, ja häntä lähtevät seuraamaan ensin pojan äiti apunaan puoliverinen metsästäjä, joka on kauppakomppanialaisten mielestä syyllinen murhaan. Komppanian miehet lähtevätkin tämän perään. Erämaa ei osoittaudu niin tyhjäksi kuin luulisi, vaan sieltä löytyy muun muassa norjalainen luterilaisyhdyskunta sekä kaukainen kauppa-asema.
Kunnon murhatarinan mukaisesti kaikki liittyy kaikkeen, toisilleen tuntemattomat ihmiset toisiinsa ja menneisyys nykyisyyteen.
Kaiken kaikkiaan teos tuo runsaudessaan, monipolvisuudessaan ja arkirealismissaan mieleen Larry McMurtryn Lonesome Doven – viitanneeko tähän myös se, että Penneyn tarina alkaa Dove River -nimiseltä paikkakunnalta.
Romaanin genreä on ehkä vaikea määritellä, ja kirjailijaa onkin verrattu muun muassa Peter Hoegiin, Charles Dickensiin ja Margaret Atwoodiin, mutta kyllähän teos selvästi kuuluu länkkäreihin. Vaikka perusjuonena on murhamysteeri ja mukana romanssien tapaisia, ihmissuhdeongelmia ja poikarakkautta, seikkailut karussa erämaassa ja pohjoinen luonto ovat teoksen koossapitävä voima. Lonesome Doven lisäksi tarinasta voi löytää viitteitä Jack Londonin teoksiin, Fordin Etsijöihin ja miksei vaikkapa Vilhelm Mobergin Maastamuuttajiinkin. Ken Parkerinkin Kanada-seikkailut tulivat mieleen, ja onpa eräs tarinan henkilöistä William Parker -niminen puoliverinen turkismetsästäjä.
Anekdoottina kuuluu mainita, että kirjailija kärsi teosta kirjoittaessaan avaran paikan kammosta eikä ole koskaan käynyt Kanadassa sen erämaista puhumattakaan, vaan teki romaanin taustatyön British Libraryssa. Ja tekikin hienosti! Myös suomentaja on onnistunut työssään hyvin, talvisen Kanadan tunnelmat ovat siirtyneet sulavasti (!) suomeen.
Ossi Kokko

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…