Siirry pääsisältöön

Red Dead Redemption

Ruudinsavussa julkaistaan satunnaisesti myös peliarvioita: tässä uudesta Red Dead Redemption -pelistä Tero Karpin arvio.

Red Dead Redemption – autiomaa, jossa voimat leikkivät


Red Dead Redemption. Julkaisija: Rockstar Games. Julkaisupäivä: 18.5.2010. Lajityyppi: Third Person Shooter. Alusta: Xbox360, PS3.


Villin lännen tarinoiden klassisin perusasetelma lienee kaikille tuttu: yksinäinen ratsastaja, kostojuoni, korppikotkat ja pölyn keskeltä sieraimiin tunkeutuva ruudinsavu, joka sekoittuu vasta vuodatetun veren kirpeään tuoksuun. Samaa kaavaa on toistettu onnistuneesti kymmeniä kertoja erilaisissa lännenelokuvissa aina 1900-luvun alun mykkäelokuvista italowesterneihin.
On helppo kuvitella, että näillä eväillä saataisiin aikaan myös toimivia tietokone- ja konsolipelejä; sankarille kuudestilaukeava käteen ja vihollisille stetsonit päähän. Sensomotoriset refleksit hoitavat loput. Peliteollisuudessa tämä resepti on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin lyömätön, ja kunnollista lännenpeliä on saatu odottaa tähän asti. RockStarGamesin konsolipeli Red Dead Redemption (2010) avaa kuitenkin ovet kirjaimellisesti uuteen maailmaan.
Edwin S. Porterin Suuri junaryöstö (1903) kuuluu elokuvahistorian peruskaanoniin elokuvana, jossa esteettinen kieli alkoi löytää muotoaan aina leikkaustekniikoista liikkuvaan kameraan ja paikan päällä kuvattuihin kohtauksiin. Erityisesti lännenelokuvan myötä elokuva poistuikin studioista ulkotiloihin.
Samanaikaisesti ympäristö lakkasi olemasta elokuvissa pelkkä kulissi; siitä tuli yksi lännenelokuvan keskeisistä tekijöistä. Päähenkilöt joutuivat kohtaamaan paitsi toisensa ja itsensä myös ympäristön haasteet kuivuudesta ja kojooteista kallioita halkoviin koskiin.
Tätä voidaan pitää myös Red Dead Redemptionin suurena oivalluksena. Sen pelimoottori perustuu niin sanottuun avoimeen maailmaan, jossa pelaaja itse päättää minne menee ja mitä tekee. Ympäristö ei ole pelkkä koriste tai kulissi vaan keskeinen ja aktiivinen osa itse peliä. Toki taustalla on laajempi juoni ja siihen liittyviä tehtäviä, mitä pelaaja voi suorittaa, mutta se ei rajoita pelaamista.
Red Dead Redemptionin pelimaailma koostuu alueesta, johon kuuluu muun muassa karjatiloja, kaupunki, kallioita ja rikollisten salaisia piilopaikkoja. Jokainen näistä alueista muodostaa oman pienen territorionsa, joiden välillä pelaaja liikkuu ratsastamalla tai vankkureilla. Iso osa pelin tapahtumista kytkeytyykin siirtymiin alueesta toiseen ja näillä alueilla tapahtuviin muutoksiin: yhden alueen tutkiminen avaa uusia haasteita ja tutkittavia alueita.
Tällainen uuden maailman kartoittaminen ja pelin tuottama löytämisen riemu kytkeytyy oleellisesti pelin kuvaamaan aikakauteen. 1900-luvun alun villi länsi alkoi jo olla uudisraivaajien asuttama, mutta koskemattomia ja turmelemattomia alueita oli silti vielä olemassa.
Ratsastaessaan teiden ja rataverkon ulkopuolelle pelaajakin on hetkittäin osa luontoa ja ympäristöä auringonsäteiden tunkeutuessa ruohonkorsien läpi villihevosten juostessa vapaana horisontissa. Avoimen maailman vapaus on kuitenkin moraalin kannalta pelkkää illuusiota.
Pelin tarina alleviivaa, miten lain rajamaissa toimivien yksinäisten palkkionmetsästäjien aika alkaa olla väistämättä ohitse ja maailma muuttumassa. Pelaajan toimintaa kuvataan pelissä maineen ja kunnian asteikoilla, jotka ovat riippuvaisia pelaajan teoista.
Pelaaja voi hankkia rahaa työskentelemällä tai vaikka ryöstämällä pankkeja. Maine ja kunnia vaikuttavat utilitaristisen logiikan mukaisesti toisten ihmisten suhtautumiseen ja tekoihin. Kovanaaman maine ajaa kaksintaisteluihin ja onnenonkijoita riittää.
Red Dead Redemptionin digitaalinen maailma tarjoaa pääsyyn analogiseen aikaan ja tilaan, joka on jo lopullisesti kadotettu. Sen maailma on asuttamisensa tilassa oleva autiomaa, jossa muutoksen voimat leikkivät.
Yhtäältä tämä muutos koskee pelin sisäisiä tapahtumia ja tarinan kuvaamaa ajanjaksoa. Länsi alkaa olla asutettu, rautatiet tuovat alkuasukkaiden maille länsimaisen ihmisen, tämän moraalin ja yhteiskuntajärjestyksen.
Toisaalta kyse on muutoksesta itse peleissä ja peliteollisuudessa. Kehittyneet pelimoottorit kykenevät simuloimaan erilaisia todellisuuksia ja tarjoamaan maistiaisia maailmoista, joita joskus oli tai joita olisimme halunneet olevan.
Tero Karppi
Kirjoittaja on mediatutkimuksen tutkija Turun yliopistossa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…