Siirry pääsisältöön

Arvio Umpah-pah-koosteesta

Inkkariklassikko viihdyttää edelleen

René Goscinny – Albert Uderzo: Umpah-pah. Suom. Mary A. Wuorio ja Outi Walli. 189 s. Egmont.


René Goscinny on sarjakuvan historian suurimpia neroja, jonka olennainen taito oli yhdistää seikkailu ja huumori sujuvaan, melkein näkymättömään kerrontaan. Goscinny on tässä näkymättömyydessä saumattomasti Kaj Franckin ja Howard Hawksin sukua.
Goscinnyn tuotannon paradokseihin kuuluu, että vaikka hän ei olisi ollut mitään ilman vakiokuvittajiaan, he olivat kaikki auttamattomasti huonompia ilman häntä. Lucky Luke, Asterix ja Ahmed Ahne muuttuivat melkein lukukelvottomiksi Goscinnyn kuoltua ennenaikaisesti vuonna 1977.
Sama ei koskenut 1700-luvun Amerikkaan intiaanien ja ranskalaisten sotilaiden pariin sijoittuvaa Umpah-pahia, jota ilmestyi viisi albumimittaista tarinaa 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa. Sarja ei jatkunut loputtomiin eikä Goscinnyn piirtäjäkumppani Uderzo kokenut tarvetta jatkaa sitä Goscinnyn kuoltua. Sarja ei ole ehkä terävintä Goscinnya, mutta kestää lukemista edelleen.
Umpah-pahit ilmestyivät myös suomeksi vuosina 1976–1977; joistain otettiin toinen painos 1980-luvun puolivälissä. Miksikään harvinaisuuksiksi suomennetut Umpah-pahit eivät ole koskaan muodostuneet, mutta nyt viidestä albumista on ilmestynyt koottu kovakantinen laitos. Suomennokset (ja tekstaus!) ovat samoja kuin 1970-luvulla, mikä ei haittaa, sillä Mary A. Wuorion ja Outi Wallin käännöksiä kelpaa edelleen lukea. Painojälki on upea.
Mistään silmiä avaavasta lukukokemuksesta ei voi puhua, mutta ainakin voi hämmästellä sitä, miten hyvin Goscinnyn ja Uderzon sarjakuva on kestänyt aikaa. Samalla siitä voi hakea yhtäläisyyksiä varsinkin Asterixiin, joka alkoi ilmestyä vuonna 1959.
Kirjan oikeuttaa osaksi myös esipuhe sekä sen oheen ensimmäistä kertaa suomeksi julkaistavat ensimmäiset Umpah-pah-stripit. Goscinny ja Uderzo asuivat 1950-luvun alussa Yhdysvalloissa ja yrittivät saada töitään läpi suureen maailmaan. Umpah-pahia he tarjosivat Harvey Kurtzmanin Mad-lehteen, mutta sillä kertaa ei tärpännyt. Uderzon kynänjälki oli jo näissä stripeissä sulavaa, mutta niistä huomaa myös, että Goscinny oli nimenomaan albumimitan käsikirjoittaja.
Umpah-pahin tarina lähti toden teolla käyntiin vasta vuosikymmenen lopulla, kun ranskalainen Tintin-lehti pyysi tekijöiltä uutta sarjaa. Onneksi näin, sillä Umpah-pahit ovat parhaimmillaan nokkelaa ja viihdyttävää sarjakuvaa.
Juri Nummelin
Ruudinsavu 1 / vol. 8 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Arvostelu: Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla. Elokuvien villi länsi. 205 s. Jalava 2017.

Helsingin Sanomien kriitikkona tunnettu Pertti Avola on ottanut itselleen uutuuskirjassaan Ruutia valkokankaalla mahdottoman tehtävän. Hän on yrittänyt mahduttaa pariinsataan runsaasti kuvitettuun sivuun sekä lännenelokuvien historian että niiden suhteen historialliseen villiin länteen.
Minä yritin samaa viiden tai kuuden sivun mittaisessa ylioppilasaineessani keväällä 1981 ja sain ällän, jossa taisi olla plussiakin perässä. Vaatimustaso ei silloin kuitenkaan ehkä ollut ihan sama kuin tietokirjan tekijällä.
Pertti Avola on tajunnut urakan mahdottomuuden ja valinnut joitakin sinänsä edustavia aiheita, joihin keskittyy: karjapaimen, muutama revolverisankari lain molemmin puolin, suhtautuminen intiaaneihin ja muihin vähemmistöihin. Lisäksi on erilliset luvut italowesternistä ja 2000-luvun länkkäristä.
Mistään aiheesta hän ei esitä mitään erityisen uutta ajatusta, ja peruste…

Luonnonsuojelun etiikkaa lännen maisemissa

Aldo Leopold: Sand Countyn almanakka ja luonnoksia sieltä täältä (A Sand County Almanac, 1949). Suom. Tapani Kilpeläinen. 212 s. niin & näin.

Luontokirjallisuus on merkittävä osa amerikkalaista kirjallisuutta. Siinä yhdistyvät filosofinen pohdinta ja lyyrinen luontokuvaus, kuten osoittaa luontokirjallisuuden suurin klassikko, Henry David Thoreaun Walden eli Elämää metsässä (1864).
Myöhempiä klassikoita ovat muun muassa Suomessakin viime aikoina muutamalla käännöksellä esiin noussut (ja Ruudinsavussakin laajasti käsitelty) John Muir sekä 1900-luvun puolivälissä vaikuttanut Aldo Leopold (1887–1949). Leopold on ollut Amerikassa merkittävä luontokirjailija, joka on vaikuttanut suuresti ekologiseen ajatteluun, mutta Suomessa hänet on tunnettu huonosti, jos ollenkaan.
Leopold työskenteli Yhdysvaltain liittovaltion hallinnossa riistanvartioinnin päällikkönä ja myöhemmin maanviljelystalouden professorina Wisconsinissa. Hän hankki osavaltiossa asuessaan omistukseensa 80 eekkeriä paljaaksi …