Siirry pääsisältöön

Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia: ote artikkelista

Ruudinsavussa 1 / vol. 8 on julkaistu myös Juri Nummelinin laajahko artikkeli suomalaisen lännenkirjallisuuden historiasta, tässä siitä alku: 

Suomalaisen lännenkirjallisuuden historiaa ei ole koskaan kirjoitettu, vaikka kyse on laajasta ja aikoinaan suositusta kirjallisuudenlajista, jossa on lisäksi monia erilaisia kerrostumia. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historian kirjoittamalla voi käsitellä monenlaisia kysymyksiä viihdekirjallisuuden ja viihdekustantajien historiasta, suomalaisen siirtolaisuuden historiaa, eräkirjallisuuden historiaa, kirjallisuuden ja elokuvan välisiä kytkentöjä ja ylipäätään lajityyppien eli genrejen määrittelyä ja historiaa. Lännenfiktio on viime vuosina osoittanut olevansa uudistumiskelpoinen ja lännenelokuvia ja -sarjakuvia tehdään ja luetaan enemmän kuin aikoihin.
Suomessa lajityyppi on aina ollut rakastettu ja jo siksikin täällä on tehty paljon omaa lännenfiktiota.
Suomalaisen lännenkirjallisuuden historiassa voi erottaa ainakin seuraavat alalajit: aikuisille tarkoitettu viihdelänkkäri (esim. Simo Penttilä ja Marton Taiga), lasten- ja nuortenlänkkärit (esim. Erkki Rekimies ja Tauno Karilas), suomalaisten muistelmat Villin lännen ajoilta (esim. Konni Zilliacus ja Erik Dahlberg), suomalaisten metsästäjien erämuistelmat (esim. Erik Munsterhjelm), vakavat Villiin länteen tai muuhun kohtaan Yhdysvaltain historiaa sijoittuvat romaanit (esim. Jussi Malm) sekä myöhempi Villin lännen kioskiviihde (esim. FinnWest, Hulkkonen, Luigi Littin saluuna). Oma lukunsa ovat myös Villin lännen historiaa käsittelevät tietokirjat.
Myös sarjakuvan puolelta löytää satunnaisia esimerkkejä suomalaisesta länkkäristä, kuten Armas J. Pullan ja Poika Vesannon lännensarjakuva 1940-luvulta. Petri Hiltunen taas julkaisi kaksi laadukasta intiaaniaiheista sarjakuva-albumia Vala auringolle (1997) ja Aavetanssi (2000).
Suomalaisen elokuvan historiassa lännenelokuva muodostaa pienen ja omituisen alalajityypin aina Herrasta ja ylhäisyydestä (1944) Speden kahteen parodiseen pelleilyyn.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…