Siirry pääsisältöön

Morrisin syntymästä 91 vuotta

Ruudinsavussa 1 / vol. 8 juhlistetaan myös Lucky Luke -piirtäjän syntymän 91-vuotisjuhlaa. Piti juhlistaa tietenkin 90-vuotisjuhlaa, mutta lehden viivästyminen teki niistä 91-vuotisjuhlat. Lehdessä on Pekka Tuliaran erinomainen haastattelu Morrisin Suomen vierailulta vuonna 1981 - sitä ei ole koskaan aiemmin julkaistu missään! Lehdessä on myös Janne Viitalan pikkutarkka teksti Rantanplanin seikkailuista sekä niitä taustoittava juttu Rin-tin-tinistä, jossa Jyri Kontturi esittelee Rantanplanin esikuvan.

Ne saa vain ostamalla lehden irtonumeron tai tilaamalla lehden! Tässä maistiaiseksi Vesa Kataiston toinen artikkeli Morrisista: 

Yhdeksännen taiteen keksijä 
Morris rakasti Villin lännen historiaa

Maurice de Bevére (1923-2001) ei juuri itsestään huudellut. Hänestä on olemassa hyvin vähän haastatteluja, enimmäkseen Morris antoi töittensä puhua puolestaan. "Hän oli hiljainen, mutta hyvin sydämellinen mies.
Vaatimattomuus johtui ehkä hänen flaamilaisesta taustastaan", arvelee Morrisin pitkäaikainen ystävä ja työtoveri Vittorio Leonardo. Maurice aloitti opintonsa jesuiittojen johtamassa koulussa, ja opettajien asut inspiroivat tulevien Lucky Luke-sarjojen hautausurakoitsija-hahmoja.
Koulussa Morris ei loistanut, koska ei jaksanut kuunnella, vaan suherteli kaikki marginaalit täyteen piirroksia.
Animaattorin ura oli luonteva valinta, ja Morris aloitti työt Compagnie Belge d’Actualitiesin animaatiostudiolla. Töitä riitti, koska kilpailevaa ulkomaista materiaalia ei sodan vuoksi ollut tarjolla. Mutta pian studio paloi eikä enää noussut tuhkasta.
Morrisille suurin merkitys ajasta CBA:ssa oli tutustuminen Peyoon ja André Franquiniin. Hän jatkoi kuvittajana, tärkeimmäksi työllistäjäksi tuli Dupuis-kustantamon viikkolehti Le Moustique, johon Morris taiteili noin 250 realistisella tyylillä maalattua kantta sekä muita kuvituksia, erityisesti karikatyyrejä.

Mad ja Disney osoittivat suunnan

Dupuis julkaisi myös toista lehteä, johon Morrisin taidot soveltuivat paremmin. L’Almanach du Spirou oli se sarjakuvalehti, jonka sivuille Lucky Luke ja Jolly Jumper laukkasivat 7.12.1946.
Spiroun dynamon muodosti “Le bande des quatre” eli Morris, Franquin, Jijé ja Will. Yhdessä he muodostivat “Marcinellen koulukunnan”, jonka piirrostyyli poikkesi selvästi Hergén Ligne clairesta.
Jijé oli vakuuttunut, että Neuvostoliitto oli aikeissa vallata koko Euroopan, ja houkutteli perheensä sekä Franquinin ja Morriksen USAn 1948. Lopulta Morris päätyi oleilemaan Amerikassa kaikkein pisimmän aikaa, kuusi vuotta. Hän vieraili katsomassa Villin lännen muistoja aidoilla tapahtumapaikoilla sekä piipahti Meksikossa.
Tärkeintä kuitenkin on, että Morris tutustui New Yorkissa René Goscinnyyn sekä MAD-lehden toimitusporukkaan. Tämä vaikutti suuresti siihen, millainen hahmo Lucky Lukesta kehittyi.
Animaatiotaustainen Morris ihaili Disney-tyyliä ja tutki muutoinkin amerikkalaista “pyöreää viivaa”. Kuvakulmat ja leikkaustekniikan hän opiskeli katsomalla amerikkalaisia elokuvia.
Kaikki Villiin länteen liittyvä kiinnosti Morrisia yksityiskohtia myöten. On esimerkiksi historiallinen totuus, että Billy the Kid todella piti punaisista karamelleista.
Lucky Luke-sarjassa esiintyvät tyypit ovat vahvasti karrikoituja, mutta lähes jokaisen sivuhahmonkin taustalta löytyy todella elänyt henkilö.
Morris ehti tehdä Amerikassa ollessaan ainakin yhden lastenkirjakuvituksen pikkuveturi Puffysta. Myös Goscinny teki pari lastenkirjaa, mutta piirtäminen oli liian hidasta ja vaivalloista hänen makuunsa.
Tekstiä hän kyllä tuotti uskomattomalla tahdilla. Morris ja Goscinny olivat siis ideaalit yhteistyökumppanit, ja Lucky Luke oli ensimmäinen sarjakuva jota Goscinny Eurooppaan palattuaan teki (1955).
Piirtämisen ohella Morris kirjoitti Spiroulle vuosina 1964–1967 kolumnia Yhdeksäs taide, joka käsitteli sarjakuvia ja niiden historiaa.

Pikkutarkka karikatyyrien tekijä

Vuonna 1968 Morris ja Luke siirtyivät Belgiasta Ranskan puolelle eli Dupuisilta Dargaudille, jonka kustantamaa Pilote-lehteä Goscinny päätoimitti.
Goscinnyn kanssa yksinäisen cowboyn klassikkoseikkailuja syntyi lähes kolmekymmentä, ja yhteistyö olisi varmasti tuottanut vielä kymmenen lisää, ellei Goscinny olisi menehtynyt sydänkohtaukseen marraskuussa 1977.
Lyhyen tauon jälkeen Morris jatkoi sarjaa muiden käsikirjoittajien kanssa, mutta näiden taso ei selvästi tavoittanut Goscinnyn höyryävän älyllistä nokkeluutta.
Luken suosio kasvoi silti, Ranskassa tuotettujen pitkien piirroselokuvien oheen syntyi Hanna-Barberan tuottama televisio-animaatioiden sarja, perustettiin Lucky Luke-huvipuisto ja niin edelleen. Lopulta, vuonna 1990 Morris perusti oman tuotantoyhtiönsä, Lucky productionsin.
Morrisin piirustustyyli on petollisen helpon näköistä, vaikka itse asiassa hän panosti kuviin todella paljon. Vain ystävät tiesivät hänen olevan pikkutarkka askartelija, joka rakensi mekaanisia leluja omista hahmoistaan sekä muun muassa Niilo Pielisestä ja Marsupilamista.
Morris piti parodioista, vaan ei sanaleikeistä. Ne hän raksi ensimmäisenä käsikirjoituksista pois. Sen sijaan karikatyyrit olivat Morrisille mieluisia. Hänen tuttaviaan sekä tunnettuja elokuvahahmoja löytyy jokaisen albumin sivurooleista. Kollegoista ja muista piirrettyjä hahmoja esiintyy tarinoissa mahdollisesti jopa enemmän kuin todellisia historian merkkihenkilöitä.
Lucky Luke ja Morris ehtivät viettää yhteistä aikaa 44 vuotta. Tähän mennessä Luke-albumeita on myyty yli 300 miljoonaa ja sarjasta on tehty animaatioiden ohella kolme pitkää näytelmäelokuvaa. Uudet tekijät jatkavat Luken ja Daltonin veljesten sarjakuvaseikkailuja, mutta heidän työnsä tärkein anti on suurten Morrisin ja Goscinnyn muiston säilyttäminen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Arvostelu: Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla. Elokuvien villi länsi. 205 s. Jalava 2017.

Helsingin Sanomien kriitikkona tunnettu Pertti Avola on ottanut itselleen uutuuskirjassaan Ruutia valkokankaalla mahdottoman tehtävän. Hän on yrittänyt mahduttaa pariinsataan runsaasti kuvitettuun sivuun sekä lännenelokuvien historian että niiden suhteen historialliseen villiin länteen.
Minä yritin samaa viiden tai kuuden sivun mittaisessa ylioppilasaineessani keväällä 1981 ja sain ällän, jossa taisi olla plussiakin perässä. Vaatimustaso ei silloin kuitenkaan ehkä ollut ihan sama kuin tietokirjan tekijällä.
Pertti Avola on tajunnut urakan mahdottomuuden ja valinnut joitakin sinänsä edustavia aiheita, joihin keskittyy: karjapaimen, muutama revolverisankari lain molemmin puolin, suhtautuminen intiaaneihin ja muihin vähemmistöihin. Lisäksi on erilliset luvut italowesternistä ja 2000-luvun länkkäristä.
Mistään aiheesta hän ei esitä mitään erityisen uutta ajatusta, ja peruste…

Luonnonsuojelun etiikkaa lännen maisemissa

Aldo Leopold: Sand Countyn almanakka ja luonnoksia sieltä täältä (A Sand County Almanac, 1949). Suom. Tapani Kilpeläinen. 212 s. niin & näin.

Luontokirjallisuus on merkittävä osa amerikkalaista kirjallisuutta. Siinä yhdistyvät filosofinen pohdinta ja lyyrinen luontokuvaus, kuten osoittaa luontokirjallisuuden suurin klassikko, Henry David Thoreaun Walden eli Elämää metsässä (1864).
Myöhempiä klassikoita ovat muun muassa Suomessakin viime aikoina muutamalla käännöksellä esiin noussut (ja Ruudinsavussakin laajasti käsitelty) John Muir sekä 1900-luvun puolivälissä vaikuttanut Aldo Leopold (1887–1949). Leopold on ollut Amerikassa merkittävä luontokirjailija, joka on vaikuttanut suuresti ekologiseen ajatteluun, mutta Suomessa hänet on tunnettu huonosti, jos ollenkaan.
Leopold työskenteli Yhdysvaltain liittovaltion hallinnossa riistanvartioinnin päällikkönä ja myöhemmin maanviljelystalouden professorina Wisconsinissa. Hän hankki osavaltiossa asuessaan omistukseensa 80 eekkeriä paljaaksi …