Konni Zilliacus: Eversti Beckridge ja hänen gorillansa

Ruudinsavu 2/2017 on novellinumero, toisin sanoen sen teksteistä suurin osa on kaunokirjallisuutta. Lehdessä on julkaistu uudestaan aktivisti ja maankiertäjä Konni Zilliacuksen novelli "Eversti Beckridge ja hänen gorillansa", josta myös näyte. Muita novelleja ovat kirjoittaneet Tapani Bagge, jolta lehdessä on uusi FinnWest-tarina "Joulusauna", Pentti Koskelo, jonka novellissa legendaarinen sankari Punavyö tekee paluun, Eero Korpinen ja Otso Kantokorpi (Kantokorven novelli löytyy hänen omasta blogistaan). Zilliacuksen novellin kuvitus on animaattori Malakiaksen käsialaa.

Ne olivat monivaiheisia kuukausia ne, joita vietin Kalliovuorilla vähän sen jälkeen kuin nuo uudet, suuret kultalöydöt oli tehty Coloradossa ja houkutelleet kaiken maailman kansaa ahtautumaan noihin kurjiin kaivoskaupunkeihin, joita kultamailla kasvoi kuin sieniä sateella. Monivaiheisia monella tavalla ja täynnä kaikellaisia pettymyksiä, niin että ne silloin näyttivät hukkaan menneiltä. Mutta olivat ne samalla niin monimuistoisiakin niihin liittyviin kokemuksiini nähden, etten kadu oleskeluani kultamassa vaikk'ei kullan kaivaminen onnistunutkaan.
Sillä eihän se onnistunut. Ei näet ole joka miehelle suotu löytää kultasuonia edes niissäkään seuduissa, joissa kultamalmia on runsaasti. Siihen tarvitaan paitsi onnea ainakin jonkun verran liikepääomaa ja kykyä kärsimään vaivoja ja vastuksia suurempia kuin ennen oli voinut kuvitellakaan. Onneaan ei nyt kukaan voi komentaa, vaikka toiset ehdot olisivatkin jotakuinkin täytettävissä.
Alussa oleskelin minä Coloradossa, juuri sen maan keskustassa, jossa kultakuume pahimmillaan raivosi, kunnes tulin jotenkin vakuutetuksi siitä, että kultaonneni ei vielä ollut koittanut. Päätin sen tähden kääntää selkäni lännelle ja palata idemmäksi sivistyneempiin seutuihin. Mutta juuri silloin näytti siltä kuin onni, minun onneni, olisi tuuminut ruveta kääntymään.
Eihän siitä tosin tullut mitään kultakaivosta silläkään kertaa, mutta likeltä kuitenkin piti. Ja sen tähden päätin minä viipyä vielä vähän aikaa tuolla erämaissa, joissa elämä on aina niin arpapelin kaltaista, ettei kukaan voi kokonaan vapautua siitä ajatuksesta, että hänenkin vuoronsa on kerran tuleva.
Sen "leirin" – kuten uusimpia kaivoskaupunkeja aina nimitetään –, jossa minun onneni oli vähällä tulla, hylkäsin kuitenkin kohta. Salama ei kuitenkaan iske kahta kertaa samaan paikkaan, sanotaan, ja yhtä vähän voi toivoa yhtyvänsä toista kertaa onneensa siinä, missä se kerran hipaisi. Niin ainakin on kirjoitettu siinä kirjoittamattomassa lakikirjassa, jota pelaajat ja onnenetsijät noudattavat.