Siirry pääsisältöön

Ruudinsavun klassikkoelokuva: Balladi Cable Hoguesta (Ballad of Cable Hogue, 1970)

"Laugh at old Cable Hogue, huh?"

Sam Peckinpahin Hurja joukko herätti paljon huomiota 1969; erityisesti elokuvan väkivaltaisuutta kauhisteltiin. Kuten Jukka Kemppinen aikoinaan totesi, elokuva oli "niin hyvä, että se ymmärrettiin välittömästi väärin". Kuin vastapainoksi Hurjalle joukolle Peckinpah tarttui seuraavaksi John Crawfordin ja Edward Penneyn käsikirjoitukseen, josta oli alun perin pitänyt tulla TV-elokuva.
Balladi Cable Hoguesta kertoo kokeneesta rajaseudun asukista (Jason Robards), jonka hänen kaverinsa (Strother Martin ja L.Q. Jones) jättävät erämaahan kuolemaan. Hogue löytää kuitenkin vettä, selviytyy ja perustaa menestyvän postivaunuaseman.
Jos Peckinpah olisi jatkanut näennäisesti Hurjan joukon linjoilla, olisi elokuvasta voinut tulla verinen kostotarina. Hän jatkoi kuitenkin edellisen elokuvansa syvällisemmän tematiikan tutkimista ja ohjasi runollisen kertomuksen Vanhan Lännen hiipumisesta. Cable Hogue, joka ei elokuvan alussa vielä edes tiedä, miten hänen oma nimensä kirjoitetaan, joutuu lopuksi toteamaan sivistyksen pyörien rullaavan kaiken hänen tuntemansa (ja lopuksi hänen itsensä) yli.
Nevadassa ja Arizonassa kuvatun melko pienen budjetin elokuvan purkittaminen ei sujunut vaikeuksitta. Rankkasateet pilasivat ensimmäisten viikkojen työn, kuvaukset myöhästyivät, budjetti moninkertaistui, ja Peckinpah turhautui. Hän riitaantui lähes kaikkien kanssa, ja antoi potkut 36 ihmiselle vähän yli kuukauden aikana. Onneksi tämä ei juurikaan näy valmiissa elokuvassa, joka on hyväntuulinen, komediallinen ja tunnelmallinen. Tästä pitävät huolen näyttelijät.
Ohjaaja halusi pääosaan Jason Robardsin, joka oli vastikään mennyt naimisiin Peckinpahin entisen rakastajattaren kanssa (Peckinpah oli best man, mutta pakeni itkien hääpaikalta). Robardsin loistavaa suoritusta nimiosassa täydentävät "kulkurien kirkon" himokasta pastoria esittävä britti David Warner ja Stella Stevens Hildynä, hyväsydämisenä prostituoituna, johon Cable Hogue rakastuu. Stevens (jota on kutsuttu yhdeksi 60-luvun kuvatuimmista naisista) oli ponnistanut maineeseen Playboyn keskiaukeamalta, mutta osoittautui viimeistään tässä elokuvassa mainioksi näyttelijäksi. Pienemmissä osissa nähdään Martinin ja Jonesin lisäksi muitakin Peckinpahin luottokasvoja, kuten Slim Pickens ja R.G. Armstrong.
Elokuva on epätasainen: parhaimmillaan loistava, mutta tuntuu vanhentuneelta kohtauksissa, joissa komediallisuutta on koetettu tuoda pintaan väkisin (kuten nopeuttamalla kuvaa). Klassikoksi sen nostavat näyttelijäsuoritusten lisäksi etenkin Peckinpahin hioma, aina terävä dialogi ja Lucien Ballardin autiomaakuvat. Peckinpah itse piti elokuvaa parhaimpanaan: hän sanoi nähneensä Cable Hoguessa isosetänsä ja isoisänsä, mutta kenties tämä onkin Sam Peckinpahin omakuva.
Ensi-ilta 18.3.1970
Suomen ensi-ilta 22.5.1970
Anssi Hynynen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elokuva-arvostelu: Bone Tomahawk

Bone Tomahawk (USA 2015). Ohjaus & käsikirjoitus: S. Craig Zahler. Näyttelijät: Kurt Russell, Patrick Wilson, Matthew Fox, Richard Jenkins ja Lili Simmons. Lännenelokuva on olleet jo kauan kuollut ja kuopattu. Silti laadukkaita lännenelokuvia tehdään jatkuvasti. Joskus aivan odottamattomat tekijät pääsevät yllättämään positiivisesti. Näin on laita erityisesti vuonna 2015 valmistuneessa Bone Tomahawkissa, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut S. Graig Zahler. Kyseessä on miehen debyyttiohjaus. Aiemmin hän on saavuttanut mainetta lähinnä kirjoittamalla synkän ja palkitun lännenromaanin A Congregation of Jackals (2010). Kun kaikki näyttelijätkin ovat melko tuntemattomia kaupungin sheriffiä esittävää Kurt Russellia lukuun ottamatta, miljöö on melko vaatimaton, aluksi pimeä ja lopulta tyhjä, niin elokuva haiskahtaa jo kauas pienen budjetin tuotannolta. Elokuva onkin toteutettu vain 1,8 miljoonalla taalalla. Tästä summasta Kurt Russell lienee ahmaissut suurimman osan. Vertailun vuoksi ...

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan...

Marshall Grover ja australialainen pulp

Ruudinsavun uusimmassa numerossa on kolmen artikkelin juttukokonaisuus Marshall Groveriin eli suosittujen Bill ja Ben -kirjojen tekijään liittyen. Tässä maistiaisia kahdesta jutusta, ensiksi Pentti Koskelon varsinaisesta Grover-artikkelista ja sitten Juri Nummelinin australialaista kioskikirjallisuutta laajemmin taustoittavasta jutusta. Kokonaisuuteen kuuluu myös amerikkalaisen lännenkirjailijan James Reasonerin muistelma Marshall Groverista eli Len Mearesista, jonka kanssa Reasoner kävi pitkään kirjeenvaihtoa.  Marshall Grover on omassa sarjassaan Jotkut lännenkirjailijat  ovat hyvinkin tuotteliaita. Toiset ovat vielä tuotteliaampia. Ja sitten on vielä Marshall Grover. Leonard Frank Meares (1921–1993)  on kirjoittanut uskomattomat 746  lännenkertomusta paitsi omalla nimellään myös monilla eri taiteilijanimillä.Tunnetuin niistä on Marshall Grover, mutta hän on käyttänyt myös nimiä Marshall McCoy, Ward Brennan ja Glen Murrell. Mearesin ja McCoyn nimellä ei ain...