Siirry pääsisältöön

Reino Helismaa: Henkipattojen kylä


ISKUJA REPE HELISMAAN LÄNNENTUOTANNOSTA

Reino Helismaa: Henkipattojen kylä ja muita lännennovelleja (toim. Juri Nummelin), 128 sivua. Suomen Länkkäriseura 2009.

Reino "Repe" Helismaa kuuluu suomalaisen ajanvietteen ja viihteen virstanpylväisiin. Hänet muistetaan erityisesti tuotteliaana iskelmäsanoittajana sekä elokuva- ja radiokäsikirjoituksista, mutta hänen kirjoittajan uransa käynnistyi jo 1930-luvulla jännitysnovellistina.
On sanottu, että sota-aika kypsytti Helismaan lopullisesti kirjoittajana ja runoilijana, mutta kun katsoo hänen kertomustensa tuohonastista määrää, saattaa väitteeseen suhtautua hieman epäillen: ei voi pitää noviisina miestä, jolla oli takanaan jo kymmeniä, jollei toistasataa julkaistua novellia. Sikstoisekseen Helismaan tekstit olivat sujuvia ja toimivia, jos kohta usein koeteltuja ratkaisuja käyttäviä.
Toisaalta Helismaan etuna oli se, että hän työskenteli 1930-luvulla enonsa August Kanervan kirjapainossa. Tämä julkaisi lukuisia viihdelukemistoja, tunnetuimmasta päästä Seikkailujen Maailma ja Lukemista Kaikille. Helismaa kirjoitti useampiin Kanervan lehtiin käyttäen monia salanimiä, kuten Masa Palo ja Rudi Halla.
Kanervan lukemistoihin kuului myös Isku, joka oli alkanut ilmestyä vuonna 1935, mutta pistettiin muutaman vuoden jälkeen tauolle. Talvisodan päätyttyä Helismaa ja Kanervan poika Olavi suostuttelivat isä-Kanervan jatkamaan lehteä, serkukset saivat kontolleen Iskun toimittamisen. Työsarka oli melkoinen: lehti ilmestyi vuosina 1940-41 viikoittain ja se sisälsi useita novelleja. Helismaa ja Olavi Kanerva kirjoittivat tuohon aikaan jokaiseen Iskuun pari-kolme kertomusta.
Useimmat Reino Helismaan lännennovellit ilmestyivät juuri Iskussa. Niistä koottu valikoima Henkipattojen kylä sisältää kahdeksan kertomusta, jotka on kirjoitettu 1938-41, käytännössä miltei kaiken Helismaan tuon genren varhaistuotannon. Kokoelmasta puuttuvat ne työt, jotka sisältyvät aiempaan kirjailijan jännityskertomusten kokoelmaan …ja Reikärauta-Brown (Book Studio 2001) sekä muutama Seikkailujen Maailmassa ilmestynyt western-tarina.
Henkipattojen kylän novelleja lukiessa huomio kiintyy siihen, että Helismaan teksteistä ei juurikaan huomaa mahdollisten kirjallisten esikuvien vaikutusta, Jack Londonia lukuun ottamatta. Olihan tuohon aikaan suomennettu jo varsin paljon muun muassa Zane Greytä, James Fenimore Cooperia taikka J. O. Curwoodia. Toisaalta jotenkuten englantia taitavana hänellä olisi luullut periaatteessa Kanervan painossa työskennellessään olevan mahdollisuus tutustua amerikkalaisiin pulp-lehtiin, joista Kanerva surutta puhalsi aineistoa.
Helismaan tarinat ovat kokoelman niminovelli poislukien paikoin varsin tiivistäkin kerrontaa, ensin mainittu on jatkokertomuksena luonnostaan muodoltaan löyhä. Jotenkin kuitenkin olisi odottanut, että hän olisi saanut genren konventioista ja miljööstä jo tuolloin enemmän irti: hänen tarinoissaan ei esimerkiksi esiinny ollenkaan intiaaneja.
Henkilökuvaus on sekin kaavamaista, Helismaa keskittyy useimmiten toimintaan. Yksittäiset jännitystilanteet hän hahmottaa osuvasti. Toisaalta käänteet vaikuttavat rivakkuudessaan monesti elokuvallisilta. B-westernit ovat hyvinkin saattaneet vaikuttaa Helismaan villin lännen –näkemykseen, näkihän niitä Suomessa 1930-luvulla runsaasti, Tom Mixistä ja Hopalong Cassidystä varhaiseen John Wayneen: novellin "Buck ei pelkää" juonikuvio ainakin sopisi suoraan johonkin tuon ajan lännenelokuvaan.
Tietysti tiivis työtahti vaikutti siihen, että kirjailija turvautui rutiiniin. Yllättävää Henkipattojen kylässä on se, että moni novelli on melko totinen, ilman Helismaalle ominaista huumoria: erityisesti "Tulivirta" ja London-vaikutteinen "Mikä unohtui?" ovat tällaisia. Ratsupoliisiaiheinen "Lumen ja jään poliisi" käy puolestaan hybridistä, asetelma sopisi yhtä lailla dekkaritarinaan.
Helismaa hyödyntää myös veijaritarinan rakennetta tarinoissa "Kuka nauroi viimeksi?" sekä "Ristiässä". Sitä parodista suuntausta, joka välittyi hänen myöhemmissä lännenaiheisissa töissään, kuten radion Laiska-Lassi -kuunnelmasarjassa, ei kuitenkaan näissä varhaisissa novelleissa viljellä: joskin "Kahdessa vanhassa taikinanjuuressa" ja kokoelman laajassa nimikertomuksessa "Henkipattojen kylä" näkyy siitä jonkinlaista alkuitua.
Tällaisilla varhaisten novellien kokoelmilla on yhä viihdyttävä arvonsa sekä paikka kirjailijan kokonaiskuvan täydentäjänä. Ehkä kaikkinensa myöhemmin, oikeastaan 1940-luvun lopulta, enemmän esiin noussut huumori oli silti kaikilla Helismaan työsaroilla hänen muistetuin valttinsa. Vahvin – ja samalla laajin – alue oli kuitenkin hänen iskelmälyriikkansa ja sen mieleen jäävät tunnelmat ja tuokiokuvat.
Sauli Pesonen (Ruudinsavu 3 / vol. 6)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…