Siirry pääsisältöön

Comanche

Lännensarjakuvan eliittiä

Hermann & Greg: Comanche 3. Wyomingin sudet. Suom. Kirsi Kinnunen. 48 s. Apollo 2009.

Ranskankielisessä lännensarjakuvassa on kolme klassista huipputeosta. Jijén eli Joseph Gillainin Jerry Spring alkoi ilmestyä jo vuonna 1954, Jean Giraudin ja Jean-Michel Charlierin Luutnantti Blueberry vuonna 1963 ja kolmantena Hermannin ja Gregin Comanche-sarja, joka aloitti ilmestymisensä vuonna 1969.
Comanchen piirtäjä on oikealta nimeltään Hermann Huppen (synt. 1938) ja käsikirjoittaja Michel ”Greg” Regnier (1931–1999). Myöhemmin sarjaa on piirtänyt myös Michel Rouge, jonka kynänjälkeä on nähty myös Marshal Blueberry -sarjassa. Käsikirjoittaja Gregin kuoltua sarjan viimeisen albumin käsikirjoituksen viimeisteli Rodolphe, oikealta nimeltään Rodolphe D. Jacquette.
Suomessa Comanche elää parhaillaan kolmatta tulemistaan. Sarjaa julkaistiin 1970-luvulla legendaarisessa, mutta valitettavan lyhytikäiseksi jääneessä Zoom-sarjakuvalehdessä. Jalava aloitti 2005 Comanchen uudelleenjulkaisemisen, mutta se jäi yhteen albumiin. Apollon sittemmin ansiokkaasti jatkama Comanche on nyt päässyt sarjan kolmanteen albumiin.
Apollon julkaisema seikkailu Wyomingin sudet on aiemmin ilmestynyt suomeksi kolmea viimeistä sivua lukuun ottamatta vuonna 1974 Zoom-lehden numeroissa 47–51. Alunperin tarina ilmestyi jatkotarinana sittemmin myös lopetetun belgialaisen Tintin-lehden numeroissa 27–45 vuonna 1972.
Comanche-sarjan nimihenkilö on wyomingilaisen karjatila 666:n nuori naisomistaja. Sarjan varsinainen päähenkilö on punapäinen revolveritaituri Red Dust, joka toimii tilan työnjohtajana. Myös muut tilan henkilöhahmot tuovat mukavasti väriä sarjaan.
Wyomingin susien myötä Comanche-sarja nousee parhaimpaan kukoistukseensa. Aiemmissa kahdessa albumissa esiintynyt periodimaisuus, joka johtui alkuperäisestä julkaisusta pätkinä Tintin-lehdessä, on nyt poissa. Wyomingin sudet on erinomainen albumikokonaisuus, lännensarjakuvan ehdotonta eliittiä.
Jakso sisältää monia jo lapsuudessa mieleeni syöpyneitä tilanteita Kolmen kuutosen karjatilan väen taistelusta Dobbsin veljeksiä vastaan: Pastori Braggshawin nopean asekäden, hyväntuulisen juopon Pharaon Coloradon, Dobbsin veljesten julmuuden näkymisen myös keskinäisissä suhteissa, nuolen tunkeutumisen yhden Dobbsin rinnasta ja toisen tulemisen ammutuksi savupiipun kautta…
Tarina päättyy dramaattisesti, ja loppu johtaa Red Dustin koston tielle. Tämän albumin jälkeen Comanche-sarjan sävyt tummenevat selvästi.
Hermann osaa näyttävän ja elokuvamaisen dramaattisen kuvakerronnan. Kaikki eivät pidä hänen piirtämistään kasvoista, erityisesti silmistä ja korvista, mutta nämä puutteet kompensoi muu visuaalinen näyttävyys. Comanche ei myöskään ole yhtä rasittavan puhelias sarja kuten Blueberry pahimmillaan, vaan se uskaltaa antaa puhekuplien sijaan tilaa myös kuville.
Kirsi Kinnusen käännös on letkeämpää kieltä kuin 70-luvun suomennos, ja Timo Ronkaisen tekstaus mukailee alkuperäistä ranskankielistä tekstityyppiä onnistuneesti.
Comanche-sarjan kolmas albumi Wyomingin sudet on viimeinen aiemmin suomennettu tarina. Ruotsalaiset pääsivät aikoinaan viiteen käännösalbumiin ennen kuin sarja sielläkin katkesi kesken. Julkaistavaa sarjassa kuitenkin riittäisi, sillä alkukielellä Comancheja on ilmestynyt 15 albumia. Toivottavasti Comanche myy nyt sen verran, että Apollon kannattaa jatkaa sarjan julkaisemista.
Comanche on lännensarjakuvan parhaimmistoa, johon kannattaa ehdottomasti tutustua, mikäli sitä ei ole ennen tehnyt.
Jukka Sippola (Ruudinsavu 3 / vol. 6)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…