Siirry pääsisältöön

Tex Willeriä

Palanen Tex-historiaa

Tex Willerin lukuisista erikoisjulkaisuista tuorein Maxi-Tex -pokkari Irlannin poika Pat on ahkerille willeristeille merkittävä monella tapaa. Se tarjoaa asianharrastajille kolme 1960-luvulla suomentamatta jäänyttä tarinaa, mikä itsessään on jo herkkua.
Maittavinta antia on kuitenkin pokkarin alkupuoliskon nimitarina, jossa suomalaisille lukijoille näytetään Pat Macryanin ensiesiintyminen Tex-seikkailussa. Myöhempinä vuosina omalaatuinen oman elämänsä supersankari on tullut tutuksi monen tarinan sivuroolissa.
Heti ensitapaamisesta lähtien niin miehet kuin talotkin ovat kuin paperia Irlannin Patin isoissa kourissa ja seikkailun vire on virkistävän humoristinen. Nähdäänpä menossa mukana ensimmäistä ja luultavasti viimeistä kertaa Tex Willerin sivuilla automobiilikin.
Muulta anniltaan kirjan kolme tarinaa ovat varsin tutun oloisia. Rikkaiden rötöstelyjen vehkeilyjä, vetävän naiskonnan johtaman koplan juonitteluja ja rasistissävytteistä pienen ihmisen sortamista. Pääosin yksioikoinen juonenkehittely ei lähde kovin loistokkaaseen lentoon klassisen Bonelli-Galep -kaksikon käsistä. Mielenkiintoisinta antia onkin tarkastella vähemmän tunnetun ja väheksytyn Francesco Gamban piirrosjälkeä pokkarin loppupuolella.
Kuvitukseenkaan ei tosin aivan optimaalista otetta saa, sillä pieni ruutukoko ei palvele vanhojen liparetarinoiden visuaalista antia. Nykyoloissa ratkaisu on toki lähes ainoa mahdollinen ja joka tapauksessa lukijaa palveleva. Sisällöstään riippumatta ennen julkaisemattomilla seikkailuilla on paikkansa Tex-kirjastossa.
Jani Mesikämmen (Ruudinsavu 3 / vol. 6)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Arvostelu: Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla. Elokuvien villi länsi. 205 s. Jalava 2017.

Helsingin Sanomien kriitikkona tunnettu Pertti Avola on ottanut itselleen uutuuskirjassaan Ruutia valkokankaalla mahdottoman tehtävän. Hän on yrittänyt mahduttaa pariinsataan runsaasti kuvitettuun sivuun sekä lännenelokuvien historian että niiden suhteen historialliseen villiin länteen.
Minä yritin samaa viiden tai kuuden sivun mittaisessa ylioppilasaineessani keväällä 1981 ja sain ällän, jossa taisi olla plussiakin perässä. Vaatimustaso ei silloin kuitenkaan ehkä ollut ihan sama kuin tietokirjan tekijällä.
Pertti Avola on tajunnut urakan mahdottomuuden ja valinnut joitakin sinänsä edustavia aiheita, joihin keskittyy: karjapaimen, muutama revolverisankari lain molemmin puolin, suhtautuminen intiaaneihin ja muihin vähemmistöihin. Lisäksi on erilliset luvut italowesternistä ja 2000-luvun länkkäristä.
Mistään aiheesta hän ei esitä mitään erityisen uutta ajatusta, ja peruste…