Siirry pääsisältöön

Tommi Musturin Uni Toivosta

Tajunnanvirtaa ja liuskalehtinostalgiaa

Tommi Musturi: Uni Toivosta. Kolmas Toivon kirja. 38 s. Like.

Lahjakkaan nuoren sarjakuvantekijän Tommi Musturin Toivo-hahmo on seikkaillut hänen minialbumeissaan mahdollisena alteregona, vanhana miehenä, jonka assosiaatioita sarjakuvissa seurataan.
Kolmannessa Toivo-kirjassa Musturi siirtyy lännenmaisemiin, mutta tekee sen täysin omalla tavallaan. Kirjan formaatti tuo mieleen vanhat liuskalehdet, vaikka Uni Toivosta onkin näitä isompi. Samaan suuntaan ajatukset vie vanhahtava kolmiväripainatus, jossa haalea punainen ja ruohonvihreä korostuvat. Väritys vie ajatukset myös vanhojen lautapelien suuntaan – samoilla nostalgian pelloilla siinäkin liikutaan.
Toivo on viiksekäs mies, joka elää lännenelokuvista ja -sarjakuvista tuttuja tilanteita: pelaa korttia, pakenee autiomaassa olkansa yli vilkuillen, kaivaa kuoppaa hirttoköyden koristaman puun alla, säntää luotisateeseen sankarina, ryyppää saluunassa.
Musturi kierrättää länkkärikliseet tajunnanvirtamaisesti, aiheen vaihtuessa kuvasta toiseen, monologin kommentoidessa kuvia - tai jättäessä kommentoimatta. Osassa sivuja kuva ja teksti eivät tunnu liittyvän yhteen mitenkään, mutta tämä on ollut Musturin tarkoituskin: kuvan ja sanan ristiriita jättää tilaa lukijan omalle ajatustyölle.
Kirjan päällimmäinen sävy on suru eletyn elämän hukatuista mahdollisuuksista, mutta siinä on myös paljon hauskaa, esimerkiksi luettelo siitä, mihin kaikkialle Toivo-hahmo lähettää kuudestilaukeavansa luodit.
Uni Toivosta on hyvä esimerkki siitä, mihin kaikkeen perinteiseksi mielletty lännensarjakuva voi taipua. Kirja on kaunis kuvaus sarjakuvien, elokuvien ja television täyttämästä mielestä, joka pitää kuoleman edessä tyhjentää.
Juri Nummelin (Ruudinsavu 3 / vol. 6)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Arvostelu: Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla. Elokuvien villi länsi. 205 s. Jalava 2017.

Helsingin Sanomien kriitikkona tunnettu Pertti Avola on ottanut itselleen uutuuskirjassaan Ruutia valkokankaalla mahdottoman tehtävän. Hän on yrittänyt mahduttaa pariinsataan runsaasti kuvitettuun sivuun sekä lännenelokuvien historian että niiden suhteen historialliseen villiin länteen.
Minä yritin samaa viiden tai kuuden sivun mittaisessa ylioppilasaineessani keväällä 1981 ja sain ällän, jossa taisi olla plussiakin perässä. Vaatimustaso ei silloin kuitenkaan ehkä ollut ihan sama kuin tietokirjan tekijällä.
Pertti Avola on tajunnut urakan mahdottomuuden ja valinnut joitakin sinänsä edustavia aiheita, joihin keskittyy: karjapaimen, muutama revolverisankari lain molemmin puolin, suhtautuminen intiaaneihin ja muihin vähemmistöihin. Lisäksi on erilliset luvut italowesternistä ja 2000-luvun länkkäristä.
Mistään aiheesta hän ei esitä mitään erityisen uutta ajatusta, ja peruste…