Siirry pääsisältöön

Korpraali McB

KORPRAALI McB (The Beguiled, 1971)

Korpraali McB on Clint Eastwoodin tähdittämä western, jonka on ohjannut Don Siegel. Voisivatko länkkäri-fanit enempää toivoa? Tekijätiimistä huolimatta leffa ei menestynyt lippuluukuilla, vaikka se elokuvana on erittäin hyvä.
Korpraali McB sijoittuu Yhdysvaltain sisällissodan viimeisiin, melskeisiin vaiheisiin, kun Unionin joukot ovat tunkeutumassa etelän sydämeen. Clint Eastwood on korpraali John McB, joka pelastuu haavoittuneena erääseen etelävaltojen tyttökouluun. Korpraalin ympäröi lauma kaikenikäisiä naisia, jotka eivät ole olleet miesten kanssa tekemisissä vuosiin. Tukahdetut seksuaaliset tunteet ja suljettu yhteisö saavat aikaan piinaavan, klaustrofobisen tunnelman. McB ei jätä tarjolla olevia tilaisuuksia hyödyntämättä, vaikka on haavoittunut, periaatteessa vanki sekä koko ajan vaarassa joutua perääntyvien etelän joukkojen vangiksi.
Elokuva on mestarillisesti jaksotettu niin, että tunnelma tiivistyy loppua kohti. Elokuvassa on myös pari erillistä kohtausta, jotka ovat merkittäviä merkkipaaluja sekä Eastwoodin että Siegelin uralla. Aivan elokuvan alussa haavoittunut McB tulee 12-vuotiaan tytön pelastamaksi. Vihollisjoukko ratsastaa läheltä, ja estääkseen tyttöä huutamasta hädin tuskin tajuissaan oleva McB näyttää heti oikean karvansa ja suutelee tyttöä intohimoisesti. Kohtaus on hätkähdyttävä jopa nykymittapuulla ja saa katsojan oitis inhoamaan Eastwoodin roolihahmoa.
Elokuvan loppupuolella McB joutuu massiivisen, kirurgisen operaation kohteeksi. Kohtaus sisältää runsaasti kristillistä symboliikkaa, mutta on samalla niin naturalistinen, että se saa hien kihoamaan katsojan kainaloihin. Kohtaus oli alun perin seitsemän minuuttia pitkä, mutta edes ohjaaja Siegelin vatsa ei kestänyt sitä, joten sitä jouduttiin lyhentämään.
Samana vuonna samalta tekijätiimiltä valmistui ensimmäinen Likainen Harry, jonka kidutuskohtaus sai laajaa huomiota. Likaisen Harryn kidutus jää tehokkuudessa tämän elokuvan leikkauskohtaukselle kakkoseksi. Kyseinen kohtaus on samalla yksi elokuvan harvoista lapsuksista, sillä McB tokenee siitä suorastaan yli-inhimillisellä nopeudella.
Taloudellisesti elokuva lukeutuu Eastwoodin uran pahimpien pettymysten joukkoon. On selvää, että yleisö ei ollut tuolloin valmis ottamaan Eastwoodilta vastaan tämäntyylistä elokuvaa, jossa päähenkilöltä on riisuttu kaikki sankaruus; McB on monella tapaa epämiellyttävä tyyppi. Elokuvan lajityyppiä on myös vaikea määritellä. Se on jonkinlainen sekoitus westerniä, intohimodraamaa sekä kauhua.
Eastwood jatkoi repertuaarinsa laajentamista myös seuraavassa elokuvassa Yön painajainen, jolloin hän esitti radion tiskijukkaa, joka joutuu naispuolisen ihailijansa vainon kohteeksi. Se menestyi lippuluukuilla paremmin. Kehityskulun huipennus parikymmentä vuotta myöhemmin oli rakkausdraama Meryl Streepin kanssa elokuvassa Hiljaiset sillat, jota voi kutsua jo hittielokuvaksi. Nyt kun Korpraali McB on saatu viimeinkin julkaistuksi Suomeksi dvd:llä, ostava yleisö on saanut Eastwoodin suhteen sen verran siedätyshoitoa, että elokuvasta nauttiminen ilman turhia ennakkoluuloja on mahdollista.
Janne Viitala (Ruudinsavu 3 / vol. 6)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan...

Elokuva-arvostelu: Bone Tomahawk

Bone Tomahawk (USA 2015). Ohjaus & käsikirjoitus: S. Craig Zahler. Näyttelijät: Kurt Russell, Patrick Wilson, Matthew Fox, Richard Jenkins ja Lili Simmons. Lännenelokuva on olleet jo kauan kuollut ja kuopattu. Silti laadukkaita lännenelokuvia tehdään jatkuvasti. Joskus aivan odottamattomat tekijät pääsevät yllättämään positiivisesti. Näin on laita erityisesti vuonna 2015 valmistuneessa Bone Tomahawkissa, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut S. Graig Zahler. Kyseessä on miehen debyyttiohjaus. Aiemmin hän on saavuttanut mainetta lähinnä kirjoittamalla synkän ja palkitun lännenromaanin A Congregation of Jackals (2010). Kun kaikki näyttelijätkin ovat melko tuntemattomia kaupungin sheriffiä esittävää Kurt Russellia lukuun ottamatta, miljöö on melko vaatimaton, aluksi pimeä ja lopulta tyhjä, niin elokuva haiskahtaa jo kauas pienen budjetin tuotannolta. Elokuva onkin toteutettu vain 1,8 miljoonalla taalalla. Tästä summasta Kurt Russell lienee ahmaissut suurimman osan. Vertailun vuoksi ...

Elokuva-arvostelu: In a Valley of Violence

Väkivallan alhossa In a Valley of Violence (USA 2016). Ohjaus ja käsikirjoitus: Ti West. Pääosissa: Ethan Hawke, John Travolta, Taissa Farmiga.  Ohjaaja-käsikirjoittaja Ti Westin filmografiassa pääpaino on kauhuleffoissa. Hyppy In a Valley of Violence -elokuvan maailmaan on hänelle siis samalla genren vaihdos. Tarinassa yksinäinen mies, Paul (Ethan Hawke), koirineen on matkalla Meksikoon, kun hän törmää pikkukaupungin läpi kulkiessaan rettelöitsijään, paikallisen sheriffin (John Travolta) Gilly-poikaan (James Ransone). Paul ei provosoidu pahemmin, vaan päätyy vain tinttaamaan uhittelijaa nenään, kylpee pikaisesti paljussa ja poistuu paikalta. Gilly ei tyydy tähän, vaan lähtee seuraamaan Paulia ja hyökkää apureineen tämän kimppuun yön pimeydessä. Miehen koira tapetaan, ja hänet itsensä työnnetään alas rotkoon. Aamulla Paul kuitenkin tointuu kivikolta ja lähtee lähes vahingoittumattomana kostoretkelle. Kyse on siis varsin yksinkertaisesta, tavanomaisesta ja tyylipuhtaasta kerto...