Siirry pääsisältöön

Turkiskauppiaan muistelmia

Norjalainen intiaanien mailla

Einar Odd Mortensen: Turkiskauppiaana intiaanireservaatissa: karun kiehtova elämäni Pohjois-Kanadan erämaassa 1925-1928. Suom. Marja-Liisa Tolvanen. 148 s. Minerva.

Kaukokaipuu on vienyt ihmisiä maailman eri kolkkiin läpi historian. Vieraiden maiden kutsuun vastasi myös norjalainen Einar Odd Mortensen, joka toimi Kanadassa turkiskauppiaana 1920-luvun jälkipuoliskolla. Hänen kokemuksiinsa perustuva muistelmateos Turkiskauppiaana intiaanireservaatissa kertoo, minkälaista elämä oli erämaan karuissa oloissa.
Mortensen saapui Kanadaan vuonna 1925 aikomuksenaan aloittaa työ norjalaisessa H. C. Hyer’s Heirs -nimisessä turkiskauppakonsernissa. Hän päätyi lopulta turkiskauppiaaksi pienempään yritykseen, jolla oli kauppa-asema cree-intiaanien reservaatissa paikassa nimeltä Pine Bluff. Muistelmien alkupuoli kuvaakin Mortensenin saapumista Kanadaan, matkaa kauppa-asemalle ja siellä vietettyä ensimmäistä vuotta.
Keskivaiheilla kuvauksen kohteina ovat creet eli ihmiset, joiden kanssa Mortensen oli päivittäin tekemisissä. Ennen Kanadaan saapumista hänen käsityksensä intiaaneista perustui kaunokirjallisuuteen – kuten James Fenimore Cooperin teoksiin – ja lapsena luettuihin villin lännen vihkosiin. Todellisuus osoittautui toisenlaiseksi, sillä köyhyydessä elävät creet olivat kaukana Mortensenin mielessä syntyneestä kuvasta. Hän toteaakin osuvasti: ”Ehkä tulin Amerikan mantereelle 100 vuotta liian myöhään, jotta näkemäni todellisuus olisi vastannut sitä maalauksellista ja verenhimoista kuvaa, jonka useimmat meistä ovat intiaaneista mielessään luoneet.”
Muistelmien loppuosassa Mortensen keskittyy kuvaamaan metsästys-, kalastus- ja kaupankäyntimatkoja, jotka ovat pienimuotoisia seikkailuja. Erämaassa matkalaisen haasteina ovat koskenlaskut kanootilla, suoalueilla odottavat verenhimoiset hyttysparvet ja koiravaljakolla ajaessa luihin ja ytimiin käyvä kylmyys.
Kirjassaan Mortensen kuvaa yksityiskohtaisen tarkasti niitä tapahtumia ja havaintoja, jotka ovat jääneet hänelle epäilemättä parhaiten mieleen. Hänestä välittyy kuva osallistuvana tarkkailijana, ja hän havainnoi kaikkea ympärillään olevaa ja tapahtuvaa. Lukijalle käy selväksi, kuinka vaikeaa eläminen ja paikasta toiseen liikkuminen erämaassa on, mutta samalla Mortensen keskittyy kertomaan sekä luonnosta ja eläimistä että intiaaneista ja näiden elämäntavoista. Hänen havaintojaan sävyttää huumori, ja useaan otteeseen hän nostaa esille asioiden huvittavan puolen. Esimerkiksi eräänä jouluna kauppa-asemalla vierailleen kanadantanskalaisen turkismetsästäjän henkilökohtaisesta hygieniasta Mortensen huomauttaa: ”Useimmat pitävät minimitavoitteena, että ainakin pääsiäiseksi ja jouluksi peseydytään kunnolla. Joulupesun Dane jättää väliin enkä usko, että hän pääsiäisenäkään harjoittaa mitenkään ylenmääräistä puhtautta.”
Muistelmat muodostavat ikkunan menneeseen aikakauteen, mutta toisaalta ne ovat kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta kuvaus cree-intiaanien edustamasta toiseudesta norjalaiselle turkiskauppiaalle. Intiaaneista kertoessaan Mortensen vertaa heitä lähes aina valkoiseen mieheen pohtien samalla kahden eri rodun välisiä eroja. Vaikka rivien välistä käy selväksi, että hän pitää omaa rotuaan edistyneempänä ja älykkäämpänä, ei hän voi olla ihailematta intiaanien kyvykkyyttä tehdä joitakin valkoisten kannalta lähes mahdottomaksi osoittautuvia asioita.
Mortensen kuvaa mukaansatempaavalla tavalla Kanadassa viettämiään vuosia, joten lukijan kannalta on ikävää, että kirja päättyy kesken kaiken. Kirjan esipuheessa ja jälkikirjoituksissa kirjoitustyön epäillään jääneen keskeneräiseksi, koska Helge Ingstad julkaisi vuonna 1931 samasta aiheesta kirjan Turkismetsästäjän elämää, jolloin Mortensenin motivaatio kirjoittamiseen katosi. Muistelmien keskeneräisyys ei kuitenkaan heikennä kirjan arvoa kuvauksena menneestä ajasta.
Pekka Stenlund (Ruudinsavu 3 / vol. 6)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Arvostelu: Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla. Elokuvien villi länsi. 205 s. Jalava 2017.

Helsingin Sanomien kriitikkona tunnettu Pertti Avola on ottanut itselleen uutuuskirjassaan Ruutia valkokankaalla mahdottoman tehtävän. Hän on yrittänyt mahduttaa pariinsataan runsaasti kuvitettuun sivuun sekä lännenelokuvien historian että niiden suhteen historialliseen villiin länteen.
Minä yritin samaa viiden tai kuuden sivun mittaisessa ylioppilasaineessani keväällä 1981 ja sain ällän, jossa taisi olla plussiakin perässä. Vaatimustaso ei silloin kuitenkaan ehkä ollut ihan sama kuin tietokirjan tekijällä.
Pertti Avola on tajunnut urakan mahdottomuuden ja valinnut joitakin sinänsä edustavia aiheita, joihin keskittyy: karjapaimen, muutama revolverisankari lain molemmin puolin, suhtautuminen intiaaneihin ja muihin vähemmistöihin. Lisäksi on erilliset luvut italowesternistä ja 2000-luvun länkkäristä.
Mistään aiheesta hän ei esitä mitään erityisen uutta ajatusta, ja peruste…

Luonnonsuojelun etiikkaa lännen maisemissa

Aldo Leopold: Sand Countyn almanakka ja luonnoksia sieltä täältä (A Sand County Almanac, 1949). Suom. Tapani Kilpeläinen. 212 s. niin & näin.

Luontokirjallisuus on merkittävä osa amerikkalaista kirjallisuutta. Siinä yhdistyvät filosofinen pohdinta ja lyyrinen luontokuvaus, kuten osoittaa luontokirjallisuuden suurin klassikko, Henry David Thoreaun Walden eli Elämää metsässä (1864).
Myöhempiä klassikoita ovat muun muassa Suomessakin viime aikoina muutamalla käännöksellä esiin noussut (ja Ruudinsavussakin laajasti käsitelty) John Muir sekä 1900-luvun puolivälissä vaikuttanut Aldo Leopold (1887–1949). Leopold on ollut Amerikassa merkittävä luontokirjailija, joka on vaikuttanut suuresti ekologiseen ajatteluun, mutta Suomessa hänet on tunnettu huonosti, jos ollenkaan.
Leopold työskenteli Yhdysvaltain liittovaltion hallinnossa riistanvartioinnin päällikkönä ja myöhemmin maanviljelystalouden professorina Wisconsinissa. Hän hankki osavaltiossa asuessaan omistukseensa 80 eekkeriä paljaaksi …