Siirry pääsisältöön

Turkiskauppiaan muistelmia

Norjalainen intiaanien mailla

Einar Odd Mortensen: Turkiskauppiaana intiaanireservaatissa: karun kiehtova elämäni Pohjois-Kanadan erämaassa 1925-1928. Suom. Marja-Liisa Tolvanen. 148 s. Minerva.

Kaukokaipuu on vienyt ihmisiä maailman eri kolkkiin läpi historian. Vieraiden maiden kutsuun vastasi myös norjalainen Einar Odd Mortensen, joka toimi Kanadassa turkiskauppiaana 1920-luvun jälkipuoliskolla. Hänen kokemuksiinsa perustuva muistelmateos Turkiskauppiaana intiaanireservaatissa kertoo, minkälaista elämä oli erämaan karuissa oloissa.
Mortensen saapui Kanadaan vuonna 1925 aikomuksenaan aloittaa työ norjalaisessa H. C. Hyer’s Heirs -nimisessä turkiskauppakonsernissa. Hän päätyi lopulta turkiskauppiaaksi pienempään yritykseen, jolla oli kauppa-asema cree-intiaanien reservaatissa paikassa nimeltä Pine Bluff. Muistelmien alkupuoli kuvaakin Mortensenin saapumista Kanadaan, matkaa kauppa-asemalle ja siellä vietettyä ensimmäistä vuotta.
Keskivaiheilla kuvauksen kohteina ovat creet eli ihmiset, joiden kanssa Mortensen oli päivittäin tekemisissä. Ennen Kanadaan saapumista hänen käsityksensä intiaaneista perustui kaunokirjallisuuteen – kuten James Fenimore Cooperin teoksiin – ja lapsena luettuihin villin lännen vihkosiin. Todellisuus osoittautui toisenlaiseksi, sillä köyhyydessä elävät creet olivat kaukana Mortensenin mielessä syntyneestä kuvasta. Hän toteaakin osuvasti: ”Ehkä tulin Amerikan mantereelle 100 vuotta liian myöhään, jotta näkemäni todellisuus olisi vastannut sitä maalauksellista ja verenhimoista kuvaa, jonka useimmat meistä ovat intiaaneista mielessään luoneet.”
Muistelmien loppuosassa Mortensen keskittyy kuvaamaan metsästys-, kalastus- ja kaupankäyntimatkoja, jotka ovat pienimuotoisia seikkailuja. Erämaassa matkalaisen haasteina ovat koskenlaskut kanootilla, suoalueilla odottavat verenhimoiset hyttysparvet ja koiravaljakolla ajaessa luihin ja ytimiin käyvä kylmyys.
Kirjassaan Mortensen kuvaa yksityiskohtaisen tarkasti niitä tapahtumia ja havaintoja, jotka ovat jääneet hänelle epäilemättä parhaiten mieleen. Hänestä välittyy kuva osallistuvana tarkkailijana, ja hän havainnoi kaikkea ympärillään olevaa ja tapahtuvaa. Lukijalle käy selväksi, kuinka vaikeaa eläminen ja paikasta toiseen liikkuminen erämaassa on, mutta samalla Mortensen keskittyy kertomaan sekä luonnosta ja eläimistä että intiaaneista ja näiden elämäntavoista. Hänen havaintojaan sävyttää huumori, ja useaan otteeseen hän nostaa esille asioiden huvittavan puolen. Esimerkiksi eräänä jouluna kauppa-asemalla vierailleen kanadantanskalaisen turkismetsästäjän henkilökohtaisesta hygieniasta Mortensen huomauttaa: ”Useimmat pitävät minimitavoitteena, että ainakin pääsiäiseksi ja jouluksi peseydytään kunnolla. Joulupesun Dane jättää väliin enkä usko, että hän pääsiäisenäkään harjoittaa mitenkään ylenmääräistä puhtautta.”
Muistelmat muodostavat ikkunan menneeseen aikakauteen, mutta toisaalta ne ovat kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta kuvaus cree-intiaanien edustamasta toiseudesta norjalaiselle turkiskauppiaalle. Intiaaneista kertoessaan Mortensen vertaa heitä lähes aina valkoiseen mieheen pohtien samalla kahden eri rodun välisiä eroja. Vaikka rivien välistä käy selväksi, että hän pitää omaa rotuaan edistyneempänä ja älykkäämpänä, ei hän voi olla ihailematta intiaanien kyvykkyyttä tehdä joitakin valkoisten kannalta lähes mahdottomaksi osoittautuvia asioita.
Mortensen kuvaa mukaansatempaavalla tavalla Kanadassa viettämiään vuosia, joten lukijan kannalta on ikävää, että kirja päättyy kesken kaiken. Kirjan esipuheessa ja jälkikirjoituksissa kirjoitustyön epäillään jääneen keskeneräiseksi, koska Helge Ingstad julkaisi vuonna 1931 samasta aiheesta kirjan Turkismetsästäjän elämää, jolloin Mortensenin motivaatio kirjoittamiseen katosi. Muistelmien keskeneräisyys ei kuitenkaan heikennä kirjan arvoa kuvauksena menneestä ajasta.
Pekka Stenlund (Ruudinsavu 3 / vol. 6)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama

Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa. 

Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään (Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa.
Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles. On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla.
Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan tunnettu rat…

Pääkirjoitus: Länkkäreistä ja sensuurista

Jollain tavalla länkkäreihin liittyvät asiat olivat pinnalla viime keväänä, jolloin tämänkin Ruudinsavun tekemistä jo aloiteltiin. Ensiksi Herra Heinämäki intiaanihahmoineen heivattiin pois Yle Areenasta, ja sitten Laura Ingalls Wilderin nimeä kantavan palkinnon nimeä muutettiin.
Kummatkin asiat – tai "kohut", jos niin halua sanoa – liittyivät siihen, että niin sanottujen rodullistettujen (toisin sanoen ihmisten, joiden valkoinen valtaväestö väittää edustavan toista rotua, vaikka he ovatkin ihmisiä kaikki) kuvaukseen on viime vuosina kiinnitetty aivan poikkeuksellista huomiota.
On herätty vastustamaan kulttuurista omimista, esimerkiksi sitä, että valtaväestön edustaja esittää alkuperäisväestön edustajaa, suomalainen saamelaista tai valkoihoinen intiaania. Tämä tuntuu ihan järkevältä vaatimukselta, nythän jo nauramme elokuville, joissa Charles Bronsonin tai Chuck Connorsin kaltaiset näyttelijät esittävät intiaanipäälliköitä, puhumattakaan elokuvista, joissa valkoinen mies maa…

”Luoja, mitä mä voisinkaan antaa mun omasta puukosta”

Michael Punke: The Revenant –  Kostaja. Suom. Arto Konttinen. 286 s. Scanria 2016.

Vuoden 2016 vuodenvaihteessa tuli elokuviin Alejandro G. Iñarritun The Revenant, jonka pääosaa esitti Leonardo di Caprio. Elokuva osoittautui todella suosituksi: se sai kolme Oscar-palkintoa sekä useita Golden Globe-, BAFTA- ja muitakin palkintoja.
Kyseinen elokuva perustui yli kymmenen vuotta aiemmin julkaistuun romaaniin, mutta vapaamuotoisesti. Romaanin kirjoittaja oli Michael Punke, joka on historian alaan erikoistunut asiantuntija. Hän on toiminut Montanan yliopiston määräaikaisena professorina ja Montana Quarterly ‑historialehden kirjeenvaihtajana, mutta myös Yhdysvaltain kansallisessa turvallisuusneuvostossa ja kongressissa sekä Maailman kauppajärjestössä Yhdysvaltain lähettiläänä. The Revenant (2002) on hänen ainoa fiktioteoksensa, mutta sen lisäksi hän on julkaissut kaksi historiateosta, joista toisessa (Fire and Brimstone, 2006) käsitellään vuoden 1917 kaivosonnettomuutta Montanassa ja toisess…