keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Turkiskauppiaan muistelmia

Norjalainen intiaanien mailla

Einar Odd Mortensen: Turkiskauppiaana intiaanireservaatissa: karun kiehtova elämäni Pohjois-Kanadan erämaassa 1925-1928. Suom. Marja-Liisa Tolvanen. 148 s. Minerva.

Kaukokaipuu on vienyt ihmisiä maailman eri kolkkiin läpi historian. Vieraiden maiden kutsuun vastasi myös norjalainen Einar Odd Mortensen, joka toimi Kanadassa turkiskauppiaana 1920-luvun jälkipuoliskolla. Hänen kokemuksiinsa perustuva muistelmateos Turkiskauppiaana intiaanireservaatissa kertoo, minkälaista elämä oli erämaan karuissa oloissa.
Mortensen saapui Kanadaan vuonna 1925 aikomuksenaan aloittaa työ norjalaisessa H. C. Hyer’s Heirs -nimisessä turkiskauppakonsernissa. Hän päätyi lopulta turkiskauppiaaksi pienempään yritykseen, jolla oli kauppa-asema cree-intiaanien reservaatissa paikassa nimeltä Pine Bluff. Muistelmien alkupuoli kuvaakin Mortensenin saapumista Kanadaan, matkaa kauppa-asemalle ja siellä vietettyä ensimmäistä vuotta.
Keskivaiheilla kuvauksen kohteina ovat creet eli ihmiset, joiden kanssa Mortensen oli päivittäin tekemisissä. Ennen Kanadaan saapumista hänen käsityksensä intiaaneista perustui kaunokirjallisuuteen – kuten James Fenimore Cooperin teoksiin – ja lapsena luettuihin villin lännen vihkosiin. Todellisuus osoittautui toisenlaiseksi, sillä köyhyydessä elävät creet olivat kaukana Mortensenin mielessä syntyneestä kuvasta. Hän toteaakin osuvasti: ”Ehkä tulin Amerikan mantereelle 100 vuotta liian myöhään, jotta näkemäni todellisuus olisi vastannut sitä maalauksellista ja verenhimoista kuvaa, jonka useimmat meistä ovat intiaaneista mielessään luoneet.”
Muistelmien loppuosassa Mortensen keskittyy kuvaamaan metsästys-, kalastus- ja kaupankäyntimatkoja, jotka ovat pienimuotoisia seikkailuja. Erämaassa matkalaisen haasteina ovat koskenlaskut kanootilla, suoalueilla odottavat verenhimoiset hyttysparvet ja koiravaljakolla ajaessa luihin ja ytimiin käyvä kylmyys.
Kirjassaan Mortensen kuvaa yksityiskohtaisen tarkasti niitä tapahtumia ja havaintoja, jotka ovat jääneet hänelle epäilemättä parhaiten mieleen. Hänestä välittyy kuva osallistuvana tarkkailijana, ja hän havainnoi kaikkea ympärillään olevaa ja tapahtuvaa. Lukijalle käy selväksi, kuinka vaikeaa eläminen ja paikasta toiseen liikkuminen erämaassa on, mutta samalla Mortensen keskittyy kertomaan sekä luonnosta ja eläimistä että intiaaneista ja näiden elämäntavoista. Hänen havaintojaan sävyttää huumori, ja useaan otteeseen hän nostaa esille asioiden huvittavan puolen. Esimerkiksi eräänä jouluna kauppa-asemalla vierailleen kanadantanskalaisen turkismetsästäjän henkilökohtaisesta hygieniasta Mortensen huomauttaa: ”Useimmat pitävät minimitavoitteena, että ainakin pääsiäiseksi ja jouluksi peseydytään kunnolla. Joulupesun Dane jättää väliin enkä usko, että hän pääsiäisenäkään harjoittaa mitenkään ylenmääräistä puhtautta.”
Muistelmat muodostavat ikkunan menneeseen aikakauteen, mutta toisaalta ne ovat kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta kuvaus cree-intiaanien edustamasta toiseudesta norjalaiselle turkiskauppiaalle. Intiaaneista kertoessaan Mortensen vertaa heitä lähes aina valkoiseen mieheen pohtien samalla kahden eri rodun välisiä eroja. Vaikka rivien välistä käy selväksi, että hän pitää omaa rotuaan edistyneempänä ja älykkäämpänä, ei hän voi olla ihailematta intiaanien kyvykkyyttä tehdä joitakin valkoisten kannalta lähes mahdottomaksi osoittautuvia asioita.
Mortensen kuvaa mukaansatempaavalla tavalla Kanadassa viettämiään vuosia, joten lukijan kannalta on ikävää, että kirja päättyy kesken kaiken. Kirjan esipuheessa ja jälkikirjoituksissa kirjoitustyön epäillään jääneen keskeneräiseksi, koska Helge Ingstad julkaisi vuonna 1931 samasta aiheesta kirjan Turkismetsästäjän elämää, jolloin Mortensenin motivaatio kirjoittamiseen katosi. Muistelmien keskeneräisyys ei kuitenkaan heikennä kirjan arvoa kuvauksena menneestä ajasta.
Pekka Stenlund (Ruudinsavu 3 / vol. 6)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti