Siirry pääsisältöön

Uutta Lucky Lukea

Parasta Lucky Lukea pitkään aikaan

Laurent Gerra ja Achdé: Mies Washingtonista (L'Homme de Washington, 2008). Suom. Liisa Leppänen. 46 s. Egmont.

Legendaarisen Morrisin kuolema vajaa kymmenen vuotta sitten teki Lucky Lukelle vain hyvää. Viimeisin tekijäpari, aiemmin stand up -koomikkoina toimineet käsikirjoittaja Laurent Gerra ja kuvittaja Achdé ovat tuoneet kuluneen hahmon seikkailuihin uusia ideoita. Osa niistä on niin hyviä ja ilmeisiäkin, että on ihme, ettei niitä ole aiemmin käytetty.
Tällainen oli esimerkiksi Gerran ja Achdén ensimmäinen tarina, Kaunis Quebec, joka tuli suomeksi vuonna 2004: tuntuu oudolta, ettei Goscinny ikinä sijoittanut tarinoita ranskankieliseen Kanadaan. Kaunista Quebeciä tosin rasittaa Jolly Jumperille väkisin kirjoitettu romanssi - toisaalta se on myös uusi idea, jollaisia aina tarvitaan.
Myös Quebec-albumin jälkeen tullut Dalton-aiheinen Köysi kaulalla (suom. 2007) oli tuore: Daltonit uhataan hirttää, jotta vankiloihin saadaan tilaa. Köydeltä pelastuakseen Daltonit suostuvat menemään naimisiin - ainoiksi morsioiksi suostuvat intiaanipäällikön epätoivoiset tyttäret.
Ehkä Goscinny olisi tehnyt juuri nämä tarinat, jos olisi saanut elää pidempään.
Tänä vuonna ilmestynyt kolmas Garre-Achdé, Mies Washingtonista, sijoittuu tukevammin Yhdysvaltain historiaan kuvatessaan demokraattien presidenttiehdokas Rutherford Hayesin vaalikampanjaan, jota Lucky Luke pannaan suojelemaan.
Mukana on jopa Morrisia enemmän tunnettujen henkilöiden karikatyyreja - tarinassa nähdään muun muassa George Bush vanhempi. National Rifle Associationin pomona nähdään spagettitähti Venantino Venanti, jota ei varmaan moni Suomessa tunnista. Rutherford Hayesin aiemmat henkivartijat ovat selvästi Wild, Wild Westin Robert Conrad ja Ross Martin. Osa henkilöistä on taatusti tuttuja vain ranskalaiselle yleisölle.
Todellisia henkilöitäkin, kuten ragtime-säveltäjä Scott Joplin, marssitetaan näyttämölle ehkä yhtenä ensimmäisistä draamallisesti merkittävistä mustista henkilöistä Lucky Luken pitkässä historiassa.
Tarina kulkee pitkin poikin Amerikkaa eikä aina pysy kasassa ja karikatyyreja tulee pikkuisen liikaa, mutta toisaalta huumori on hauskaa, eikä vaivaannuttavaa, niin kuin Lucky Lukeissa järjestään Goscinnyn kuoleman jälkeen. Tarinan kytkeminen Yhdysvaltain historiaan on hyvä ratkaisu - varmasti vastaavia draamoja on vielä paljon käsittelemättä. Garren ja Achdén yhteistyölle voi vain toivottaa hyvää jatkoa!
Juri Nummelin (Ruudinsavu 3 / vol. 6)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…