Siirry pääsisältöön

Uutta Lucky Lukea

Parasta Lucky Lukea pitkään aikaan

Laurent Gerra ja Achdé: Mies Washingtonista (L'Homme de Washington, 2008). Suom. Liisa Leppänen. 46 s. Egmont.

Legendaarisen Morrisin kuolema vajaa kymmenen vuotta sitten teki Lucky Lukelle vain hyvää. Viimeisin tekijäpari, aiemmin stand up -koomikkoina toimineet käsikirjoittaja Laurent Gerra ja kuvittaja Achdé ovat tuoneet kuluneen hahmon seikkailuihin uusia ideoita. Osa niistä on niin hyviä ja ilmeisiäkin, että on ihme, ettei niitä ole aiemmin käytetty.
Tällainen oli esimerkiksi Gerran ja Achdén ensimmäinen tarina, Kaunis Quebec, joka tuli suomeksi vuonna 2004: tuntuu oudolta, ettei Goscinny ikinä sijoittanut tarinoita ranskankieliseen Kanadaan. Kaunista Quebeciä tosin rasittaa Jolly Jumperille väkisin kirjoitettu romanssi - toisaalta se on myös uusi idea, jollaisia aina tarvitaan.
Myös Quebec-albumin jälkeen tullut Dalton-aiheinen Köysi kaulalla (suom. 2007) oli tuore: Daltonit uhataan hirttää, jotta vankiloihin saadaan tilaa. Köydeltä pelastuakseen Daltonit suostuvat menemään naimisiin - ainoiksi morsioiksi suostuvat intiaanipäällikön epätoivoiset tyttäret.
Ehkä Goscinny olisi tehnyt juuri nämä tarinat, jos olisi saanut elää pidempään.
Tänä vuonna ilmestynyt kolmas Garre-Achdé, Mies Washingtonista, sijoittuu tukevammin Yhdysvaltain historiaan kuvatessaan demokraattien presidenttiehdokas Rutherford Hayesin vaalikampanjaan, jota Lucky Luke pannaan suojelemaan.
Mukana on jopa Morrisia enemmän tunnettujen henkilöiden karikatyyreja - tarinassa nähdään muun muassa George Bush vanhempi. National Rifle Associationin pomona nähdään spagettitähti Venantino Venanti, jota ei varmaan moni Suomessa tunnista. Rutherford Hayesin aiemmat henkivartijat ovat selvästi Wild, Wild Westin Robert Conrad ja Ross Martin. Osa henkilöistä on taatusti tuttuja vain ranskalaiselle yleisölle.
Todellisia henkilöitäkin, kuten ragtime-säveltäjä Scott Joplin, marssitetaan näyttämölle ehkä yhtenä ensimmäisistä draamallisesti merkittävistä mustista henkilöistä Lucky Luken pitkässä historiassa.
Tarina kulkee pitkin poikin Amerikkaa eikä aina pysy kasassa ja karikatyyreja tulee pikkuisen liikaa, mutta toisaalta huumori on hauskaa, eikä vaivaannuttavaa, niin kuin Lucky Lukeissa järjestään Goscinnyn kuoleman jälkeen. Tarinan kytkeminen Yhdysvaltain historiaan on hyvä ratkaisu - varmasti vastaavia draamoja on vielä paljon käsittelemättä. Garren ja Achdén yhteistyölle voi vain toivottaa hyvää jatkoa!
Juri Nummelin (Ruudinsavu 3 / vol. 6)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Arvostelu: Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla. Elokuvien villi länsi. 205 s. Jalava 2017.

Helsingin Sanomien kriitikkona tunnettu Pertti Avola on ottanut itselleen uutuuskirjassaan Ruutia valkokankaalla mahdottoman tehtävän. Hän on yrittänyt mahduttaa pariinsataan runsaasti kuvitettuun sivuun sekä lännenelokuvien historian että niiden suhteen historialliseen villiin länteen.
Minä yritin samaa viiden tai kuuden sivun mittaisessa ylioppilasaineessani keväällä 1981 ja sain ällän, jossa taisi olla plussiakin perässä. Vaatimustaso ei silloin kuitenkaan ehkä ollut ihan sama kuin tietokirjan tekijällä.
Pertti Avola on tajunnut urakan mahdottomuuden ja valinnut joitakin sinänsä edustavia aiheita, joihin keskittyy: karjapaimen, muutama revolverisankari lain molemmin puolin, suhtautuminen intiaaneihin ja muihin vähemmistöihin. Lisäksi on erilliset luvut italowesternistä ja 2000-luvun länkkäristä.
Mistään aiheesta hän ei esitä mitään erityisen uutta ajatusta, ja peruste…

Luonnonsuojelun etiikkaa lännen maisemissa

Aldo Leopold: Sand Countyn almanakka ja luonnoksia sieltä täältä (A Sand County Almanac, 1949). Suom. Tapani Kilpeläinen. 212 s. niin & näin.

Luontokirjallisuus on merkittävä osa amerikkalaista kirjallisuutta. Siinä yhdistyvät filosofinen pohdinta ja lyyrinen luontokuvaus, kuten osoittaa luontokirjallisuuden suurin klassikko, Henry David Thoreaun Walden eli Elämää metsässä (1864).
Myöhempiä klassikoita ovat muun muassa Suomessakin viime aikoina muutamalla käännöksellä esiin noussut (ja Ruudinsavussakin laajasti käsitelty) John Muir sekä 1900-luvun puolivälissä vaikuttanut Aldo Leopold (1887–1949). Leopold on ollut Amerikassa merkittävä luontokirjailija, joka on vaikuttanut suuresti ekologiseen ajatteluun, mutta Suomessa hänet on tunnettu huonosti, jos ollenkaan.
Leopold työskenteli Yhdysvaltain liittovaltion hallinnossa riistanvartioinnin päällikkönä ja myöhemmin maanviljelystalouden professorina Wisconsinissa. Hän hankki osavaltiossa asuessaan omistukseensa 80 eekkeriä paljaaksi …