Siirry pääsisältöön

Elokuvajuttu: Harold Lloyd Villissä lännessä

Huom! Jutun kirjoittajaksi oli Ruudinsavussa merkitty virheellisesti Kari Glödstaf. Oikea kirjoittaja on Jyri Kontturi. Toimitus pahoittelee virhettä.

Mykkää länttä

Mykän filmin neljän suuren koomikon joukkoon luettava Harold Lloyd (muuthan ovat Buster Keaton, Charlie Chaplin ja Harry Langdon) tunnetaan kenties parhaiten ikonimaisesta kuvasta, jossa hän roikkuu korkean tavaratalon seinällä olevan kellon viisareista. Kuva on Safety  Last! -elokuvan (1923) loppupuolen vauhdikkaasta seinäkiipeilykohtauksesta.
Nimenomaan huimista stunteistaan Lloyd hyvin tunnetaan. Hän toteutti suurimman osan noista akrobaattisista kohtauksista itse huolimatta toisen käden osaproteesista. Lloyd menetti vuonna 1919 kuvauksissa oikeasta kädestään peukalon ja etusormen. Myöhemmissä elokuvissaan hän käytti ihonväristä hansikasta vammaa peittämään.
Vaikka Harold Lloydin elokuvat olivat komedioita, sijoittuivat ne monen eri lajityypin kehykseen. Myös länkkäreihin, totta kai. Täyspitkä elokuva Pikkuveli/The Kid Brother (1927) on tarina sheriffi Hickoryn perheestä, johon kuuluu rotevan isän itsensä lisäksi kaksi väkivahvaa sekä yksi heiveröinen poika (Harold Lloyd). Elokuvaan on tehty muutamia vauhdikkaita kohtauksia, mutta mukana on myös draamaa ja hiukan lempeäkin, ja kokonaisuutena se hieman laahaa eikä ei jaksa enää oikein kantaa.
Kokonaan toista maata on Billy Blazes, Esq. -lyhäri vuodelta 1919. Se on täyttä vauhtia ja toimintaa alusta loppuun. Tiiviiseen tilaan on saatu mahtumaan suunnilleen kaikki lännen elokuvan kliseet. Elokuvan avaa tekstiplanssi:”Far out on the silent prairie – the mining town of Peaceful Vale – nobody has been killed here for almost twenty minutes.” On arkaa sheriffiä (Snub Pollard), ja saluuna nimeltään Viiden Ässän Taverna (Aivan irrationaalinen väliteksti: ”Istuva Härkä poikkesi täällä kerran matkalla tanssikouluun.”)
Tavernaan saapuu pyssyjään laukoen kaksi hurjapäätä, jotka laittavat kapakan hujopin kiinalaistarjoilijan tanssimaan ammuskelemalla lattiaan. Peluri Kiero-Charlie hallitsee kaupunkia rautaisella kädellään ja ginin tuoksuisella hengityksellään, ja hän aikoo kaapata saluunan itselleen omistamallaan velkakirjalla. Charlie hätistää kapakanisännän matkoihinsa, mutta kaappaa tämän Nell-tyttären (Bebe Daniels) itselleen.
Sitten kuvaan saadaankin herra Billy Blazes, ”Onnensoturi aurinkoisten romanssien ja viuhuvien luotien maassa” eli Harold Lloyd itse. Lloyd on täydessä lännenmiehen sotisovassa ja rilleissään, ja avauskuvassa hän pyöräyttää vauhdikkaasti itselleen yhdellä kädellä sätkän ja raapaisee korvan takaa tulta.
Billy pelastaa tavernanisännän ahdistelijoiden kynsistä ja vie tämän rattailla takaisin kaupunkiin. ”Six minutes later. It looks like a big day for the undertaker.” Miesten tultua kaupunkiin Billy haastaa Charlieta. Seuraa tappelua, juoksentelua ja kohtaus, jossa Billy kulkee pitkin kattoja ammuskellen ja hypäten lopulta neljästä metristä kadulle. Pyssyistä eivät näy kudit loppuvan, sillä kertaakaan lataamatta Billy vielä ratsastaa pääkatua pitkin koko ajan aseitaan laukoen. Lopulta hän menee takaisin tavernaan, ja löytää Charlien ja Nellin sieltä. Hän ampuu Charlieta takapuoleen (!) ja toistaa temppunsa vielä kahdesti. Ehkä kyse on vain suolapanoksista, koska Charlie pakenee peloissaan mutta muuten hyvävoimaisena sängyn alle.
Elokuva päättyy vielä ratsain suoritettuun takaa-ajoon, jossa puolen tusinaa miestä ratsastaa karkureiden perässä pyssyt pöllähdellen. Takaa-ajon päätöstä ei näytetä, vaan kuvaan tulee ”Kolme vuotta myöhemmin” -
planssi. Kuvassa nähdään Nell hoitamassa tyttöä ja Billy opettamassa pojalle sätkän käärimisen tekniikkaa. Seuraavassa käänteessä paljastetaan, että kyse ei ole heidän omista lapsistaan, vaan sheriffin ja hänen squawinsa jälkeläisistä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama

Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa. 

Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään (Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa.
Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles. On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla.
Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan tunnettu rat…

Pääkirjoitus: Länkkäreistä ja sensuurista

Jollain tavalla länkkäreihin liittyvät asiat olivat pinnalla viime keväänä, jolloin tämänkin Ruudinsavun tekemistä jo aloiteltiin. Ensiksi Herra Heinämäki intiaanihahmoineen heivattiin pois Yle Areenasta, ja sitten Laura Ingalls Wilderin nimeä kantavan palkinnon nimeä muutettiin.
Kummatkin asiat – tai "kohut", jos niin halua sanoa – liittyivät siihen, että niin sanottujen rodullistettujen (toisin sanoen ihmisten, joiden valkoinen valtaväestö väittää edustavan toista rotua, vaikka he ovatkin ihmisiä kaikki) kuvaukseen on viime vuosina kiinnitetty aivan poikkeuksellista huomiota.
On herätty vastustamaan kulttuurista omimista, esimerkiksi sitä, että valtaväestön edustaja esittää alkuperäisväestön edustajaa, suomalainen saamelaista tai valkoihoinen intiaania. Tämä tuntuu ihan järkevältä vaatimukselta, nythän jo nauramme elokuville, joissa Charles Bronsonin tai Chuck Connorsin kaltaiset näyttelijät esittävät intiaanipäälliköitä, puhumattakaan elokuvista, joissa valkoinen mies maa…

”Luoja, mitä mä voisinkaan antaa mun omasta puukosta”

Michael Punke: The Revenant –  Kostaja. Suom. Arto Konttinen. 286 s. Scanria 2016.

Vuoden 2016 vuodenvaihteessa tuli elokuviin Alejandro G. Iñarritun The Revenant, jonka pääosaa esitti Leonardo di Caprio. Elokuva osoittautui todella suosituksi: se sai kolme Oscar-palkintoa sekä useita Golden Globe-, BAFTA- ja muitakin palkintoja.
Kyseinen elokuva perustui yli kymmenen vuotta aiemmin julkaistuun romaaniin, mutta vapaamuotoisesti. Romaanin kirjoittaja oli Michael Punke, joka on historian alaan erikoistunut asiantuntija. Hän on toiminut Montanan yliopiston määräaikaisena professorina ja Montana Quarterly ‑historialehden kirjeenvaihtajana, mutta myös Yhdysvaltain kansallisessa turvallisuusneuvostossa ja kongressissa sekä Maailman kauppajärjestössä Yhdysvaltain lähettiläänä. The Revenant (2002) on hänen ainoa fiktioteoksensa, mutta sen lisäksi hän on julkaissut kaksi historiateosta, joista toisessa (Fire and Brimstone, 2006) käsitellään vuoden 1917 kaivosonnettomuutta Montanassa ja toisess…