Siirry pääsisältöön

Kirja-arvostelu: Eero Korpinen: Jouluksi kotiin

Kotimaista Alaska-kauhua

Eero Korpinen: Jouluksi kotiin. 95 s. Kuoriaiskirjat 2014. 

Eero Korpinen on nuori kirjoittaja, jonka esikoisromaani Jouluksi kotiin sijoittuu Alaskan hyisiin ja lumisiin maisemiin. Kyse ei ole varsinaisesta lännenromaanista, vaan enemmänkin Stephen Kingin Hohdon ja Pet Semataryn jäljillä liikkuvasta intiaaneihin ja näiden uskomuksiin liittyvästä kauhusta. Korpista lännen aiheet selvästi kiinnostavat, ja hänen lännennovellejaan nähtäneen myöhemmin Ruudinsavun sivuilla.
Jouluksi kotiin muistuttaa jossain määrin Antonia Birdin kirottua elokuvaa Ravenous (eli suomeksi Erämaa syö miestä), joka kertaa Alfred Packerin johtaman retkikunnan verisen kohtalon. Lumimyrsky on pudottanut helikopterin maahan vanhan kylän lähelle ja sen kaksi matkustajaa linnottautuu autiotaloon pakoon lunta ja tuulta. Toinen miehistä on häikäilemätön kaivosmagnaatti Leeds, joka ei juuri välitä työntekijöistään, ainoastaan tuloksesta. Toinen miehistä on pilotti Hawkstone, järjen mies, joka kuitenkin pian joutuu pois pelistä. Leeds joutuu selviämään yksinään metsissä mahdollisesti vaanivien hirviöiden kanssa. Yhtään hirviötä tarinassa ei kuitenkaan kohdata, ellei sellainen ole sitten Leeds itse.
Korpinen on sujuva kirjoittaja, ja kuvaus kahden miehen klaustrofobisesta oleskelusta lumen vangitsemana on parhaimmillaan hyvinkin jännittävää.
Temaattisesti kirja on kuitenkin vielä heiveröinen. Alun työtaistelukuvaukset liittyvät tarinaan varsin hatarasti, varsinkin kun niitä kuvataan kirjan pituuteen (95 sivua!) nähden aika perusteellisesti. Myös Leedsin kuvaus on oudon ristiriitaista, kun inhottava liikemagnaatti ajattelee vaimoaan niin hellästi.
Juri Nummelin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Arvostelu: Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla. Elokuvien villi länsi. 205 s. Jalava 2017.

Helsingin Sanomien kriitikkona tunnettu Pertti Avola on ottanut itselleen uutuuskirjassaan Ruutia valkokankaalla mahdottoman tehtävän. Hän on yrittänyt mahduttaa pariinsataan runsaasti kuvitettuun sivuun sekä lännenelokuvien historian että niiden suhteen historialliseen villiin länteen.
Minä yritin samaa viiden tai kuuden sivun mittaisessa ylioppilasaineessani keväällä 1981 ja sain ällän, jossa taisi olla plussiakin perässä. Vaatimustaso ei silloin kuitenkaan ehkä ollut ihan sama kuin tietokirjan tekijällä.
Pertti Avola on tajunnut urakan mahdottomuuden ja valinnut joitakin sinänsä edustavia aiheita, joihin keskittyy: karjapaimen, muutama revolverisankari lain molemmin puolin, suhtautuminen intiaaneihin ja muihin vähemmistöihin. Lisäksi on erilliset luvut italowesternistä ja 2000-luvun länkkäristä.
Mistään aiheesta hän ei esitä mitään erityisen uutta ajatusta, ja peruste…