Siirry pääsisältöön

Sarjakuva-arvostelu: Rivo Länsi

Rivo Länsi tarjoilee kakkosta

Onanias Onnekas: Rivo Länsi Special N:o 1: Mekaaninen morsian. 77 s. Lempo Kustannus.
Kiero-Dick: Rivo Länsi N:o 4: Mambo, musta kostaja. 100 sivua. Lempo Kustannus.

Kiero-Dickin eli nykyään Tampereella asuvan Pauli Hirtolahden kiero mielentuotos eli Rivo Länsi on löytänyt selvästi oman lokeronsa ja jatkaa ilmestymistään.
Sarjaan teki spesiaalin salanimellä toinen sarjakuvantekijä nimellä Onanias Onnekas – hän ei kuulemma halua nimeään julkisuuteen. Tarina poikkeaa aiemmista Rivo Länsi -sarjan kirjoista huomattavasti: se on scifi- ja steampunk-henkinen juttu hullusta professorista, joka on rakentanut seksirobotin. Robotti on tosin vain yksi sivujuoni mielettömiä ideoita heittelevästä tarinasta, jossa fyysinen kiihotus ei ole niinkään tärkeää kuin varsinaisen Kiero-Dickin omissa kertomuksissa.
Lähikuvia pyllyistä ja penetroivista peniksistä tarjoilee sitten taas runsain mitoin Kiero-Dickin paluu sarjaan. Mambo, musta kostaja (kannen mukaan nimi on Mambo pääsee kahleistaan) on mukaelma 1970-luvun suosituista orjaplantaasikirjoista ja -elokuvista ja varmasti saanut innoitusta Tarantinon Django Unchainedista.
Mambo on musta orja, joka pääsee tuikkaisemaan emäntää kakkoseen tuon tuosta – emäntä ei luonnollisesti halua tulla raskaaksi. Isäntä ei tällaista peliä kuitenkaan kauan katsele ja Mambo ruoskitaan verille. Lisäksi hänen puolisonsa raiskataan rajusti. Alkaa sisällisota ja Mambo karkaa liittyäkseen pohjoisen joukkoihin. Härskien käänteiden jälkeen tulee kosto, jossa jälleen kerran tuikataan kakkoseen.
Nopeasti luettavat sarjat eivät aina ole riittävän parodisia ollakseen hauskoja, nyt ne vaikuttavat paikoitellen kuin ne olisivat aitoja 70-luvun fumetteja aina kankeaa kuvajakoa myöten. Mekaaninen morsian -spesiaali on hiukan monimuotoisempi, mutta sen juoneen taas on ängetty aivan liikaa kamaa.
Juri Nummelin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Arvostelu: Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla. Elokuvien villi länsi. 205 s. Jalava 2017.

Helsingin Sanomien kriitikkona tunnettu Pertti Avola on ottanut itselleen uutuuskirjassaan Ruutia valkokankaalla mahdottoman tehtävän. Hän on yrittänyt mahduttaa pariinsataan runsaasti kuvitettuun sivuun sekä lännenelokuvien historian että niiden suhteen historialliseen villiin länteen.
Minä yritin samaa viiden tai kuuden sivun mittaisessa ylioppilasaineessani keväällä 1981 ja sain ällän, jossa taisi olla plussiakin perässä. Vaatimustaso ei silloin kuitenkaan ehkä ollut ihan sama kuin tietokirjan tekijällä.
Pertti Avola on tajunnut urakan mahdottomuuden ja valinnut joitakin sinänsä edustavia aiheita, joihin keskittyy: karjapaimen, muutama revolverisankari lain molemmin puolin, suhtautuminen intiaaneihin ja muihin vähemmistöihin. Lisäksi on erilliset luvut italowesternistä ja 2000-luvun länkkäristä.
Mistään aiheesta hän ei esitä mitään erityisen uutta ajatusta, ja peruste…