Siirry pääsisältöön

Kirja-arvostelu: Kirottu kaupunki

Suomalaisia lännentarinoita kahden vuosisadan ajalta

Juri Nummelin (toimittanut): Kirottu kaupunki. Suomalaisia länkkäreitä 1820-2010-luvuilta. Turbator 2016

Kotimaisen lännentarinan historiansa Wild West Finlandin sisarteokseksi Juri Nummelin on koonnut parikymmentä novellia koko siltä ajalta, jona länkkäreitä on meillä kirjoitettu ja julkaistu. Kirja sisältää myös johdannon aiheeseen ja pienen esittelyn kustakin kirjoittajasta ja tekstistä. Jo novellien kaivaminen esiin vanhoista lehdistä, kokoelmista ja antologioista on ollut stetsoninnoston arvoinen urakka.
     Osa vanhimmista tarinoista on selvästi mukana lähinnä historiallisuutensa vuoksi. Esim. alun perin Wiikko-Sanomissa julkaistu Tarina intiaanin ja uudisasukkaan kohtaamisesta viehättää lähinnä vanhahtavan tyylinsä vuoksi. Ernesti Turvamäen Kivisydän taas on saksan kautta suomennettu lyhennelmä Gustave Aimardin kirjasta, mutta se on myös osa ensimmäistä kotimaista lännenkirjaa.
     Fredrika Runebergin Intiaanivaimo sen sijaan on mainio novelli, kuin Etsijät ilman John Waynen Ethan-enoa. Konni Zilliacus osoittaa kertojanlahjansa lyhyellä Buffalo Bill -tarinalla. Arvid Lydeckenin lastenlehti Pääskysessä ilmestynyt jatkokertomus Montezuman aarre on tiukkaa toimintaa. Mainio on myös Henry Etelän rennolla otteella etenevä veijaritarina Ei meillä pelätä.
     Matti Hälli, Reino Helismaa ja Seppo Tuisku ovat oman aikansa jännitysviihteen takuunimiä, jotka eivät petä tässäkään kokoelmassa. Kaikilla heillä on välillä hyvinkin mustaa huumoria. Joni Skiftesvikin Kuolemaantuomitun kotiinpaluu on hyvä toiminnallinen novelli, joka myös koskettaa lukijaa.
     Nuoren polven tekijöiden Petri Hirvosen ja Sami Myllymäen ei tarvitse yhtään hävetä kovassa seurassa. Kostotarina El Otoño on Hirvosta parhaimmillaan: yhdistelmä tunnelmaa ja toimintaa. Myllymäki kertoo Hyisessä kehdossa rankasta selviytymistaistelusta, joka käy lopussa suorastaan groteskiksi.
     Nuorena aloittanut western-konkari Totti Karpela tarjoaa toimivan jännityspalan pankkirosvon ja lehtimiehen kohtaamissta. Toinen konkari Harri Erkki risteyttää herkullisesti länkkärin ja scifin, Anne Leinonen taas vähintään yhtä onnistuneesti länkkärin ja kauhun.
     Ainoa huono puoli tässä kirjassa on harvinaisen pieni ja himmeä tekstityyppi. Se on kyllä tyyiltään länkkäriin sopiva, mutta silmiä joutui jatkuvasti siristelemään lasit päässäkin.
Tapani Bagge

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Arvostelu: Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla. Elokuvien villi länsi. 205 s. Jalava 2017.

Helsingin Sanomien kriitikkona tunnettu Pertti Avola on ottanut itselleen uutuuskirjassaan Ruutia valkokankaalla mahdottoman tehtävän. Hän on yrittänyt mahduttaa pariinsataan runsaasti kuvitettuun sivuun sekä lännenelokuvien historian että niiden suhteen historialliseen villiin länteen.
Minä yritin samaa viiden tai kuuden sivun mittaisessa ylioppilasaineessani keväällä 1981 ja sain ällän, jossa taisi olla plussiakin perässä. Vaatimustaso ei silloin kuitenkaan ehkä ollut ihan sama kuin tietokirjan tekijällä.
Pertti Avola on tajunnut urakan mahdottomuuden ja valinnut joitakin sinänsä edustavia aiheita, joihin keskittyy: karjapaimen, muutama revolverisankari lain molemmin puolin, suhtautuminen intiaaneihin ja muihin vähemmistöihin. Lisäksi on erilliset luvut italowesternistä ja 2000-luvun länkkäristä.
Mistään aiheesta hän ei esitä mitään erityisen uutta ajatusta, ja peruste…