Siirry pääsisältöön

Sarjakuva-arvostelu: Buddy Longway

Buddy Longway vihdoin suomeksi

Kun Zoomin albumisarjassa vuonna 1975 julkaistiin lännentarina nimeltä Sainuk, niin kovin moni ei olisi osannut arvata, että tarinakokonaisuuden seuraava osa saadaan suomeksi vasta yli 40 vuoden päästä. Samaan syssyyn tuli vielä kaksi seuraavaa osaa ja kaupan päälle ykkösosa uusiksi. Buddy Longway -niminen sarjakuvaintegraali nimittäin lävähti Helsingin sarjisfestareiden myyntitiskeihin syyskuussa 2016.
Sveitsiläisen Deribin kirjoittamaa ja piirtämää Buddy Longwayta on moni lännen sarjakuvien ystävä kaipaillut suomeksi jo vuosikymmenien ajan. Kyseessä on eittämättä eurooppalaisen sarjakuvalänkkärin yksi kulmakivi yhdessä Blueberryn ja Comanchen kanssa. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi alkukielisenä vuonna 1973 ja viimeinen, kahdeskymmenes osa vuonna 2006. Valtaosa albumisarjasta julkaistiin kuitenkin 1970- ja 80-luvuilla. Sarjan maineen kiiriessä tänne Pohjolan perukoille, on moni turhaan suomiversiota odotellut fani lähtenyt toivioretkelle Tuhkolman divareihin, sillä niistä vielä nykyäänkin saattaa löytää valtaosan Buddy Longway -albumeista ns. fiinimmällä kielellä präntättyinä. Nyt nämä Ruotsi-versiot voi kiikuttaa samoihin divareihin takaisin, eikä pelkästään siksi, että niitä nyt saa suomeksi: ainakin tämän ensimmäisen julkaistun integraalin painojälki on nimittäin paljon parempaa kuin 1970-luvulla julkaistuissa albumeissa.
Mistä Buddy Longwayssä on kyse? Päähenkilö on tietenkin Buddy itse, nuori turkismetsästäjä, joka ottaa itselleen intiaanivaimon, Chinookin (joka vuoden 1975 Zoom-albumissa oli siis muokattu Sainukiksi). He asettuvat erämaahan asumaan ja heille syntyy poika ja vähän myöhemmin tytär. Sarjan edetessä seurataan tämän perheen vaiheita. Näin kerrottuna perusjuoni kuulostaa hitusen tylsältä. Mutta tylsyys on tarinoista kuitenkin kaukana. Deribillä on kerronnassa harvinainen intiaaninäkökulma, ja sarjan intensiteetti syntyy kahden kulttuurin sekä villin luonnon yhteen törmäämisestä. Ote on humaani, ja tarinoissa ei yleensä ruumiita tehtailla ylen määrin. Buddy Longwaytä on verrattu Ken Parkeriin, ja onhan niissä paljon samaa sarjojen päähenkilöiden ulkonäköä myöten. Mutta siinä missä Ken Parker kallistuu paikoitellen inhorealismin puolelle, on Buddy Longway realistinen. Realismi lisääntyy sarjan edetessä, sillä Derib muunsi piirrostyyliään koko ajan realistisempaan suuntaan. Esimerkiksi jo näiden neljän ensimmäisen tarinan aikana Derib luopuu nukkemaisten, ns. mantelisilmien piirtämisestä. Tämän lisäksi toinen merkittävä ero on se, että Ken Parker on ikuinen vaeltaja, kun taas Buddy Longway viihtyy kotosalla.
Nyt suomeksi saatu Buddy Longway -integraali on Apollon julkaisema. Kustantamo on keskittynyt eurooppalaisiin laatusarjakuvasarjoihin, jotka ovat jääneet jostain käsittämättömästä syystä aiemmin suomeksi kääntämättä. Ruudinsavun lukijat muistanevat kustantamon muista sarjoista parhaiten Comanchen. Käännöstyö, josta vastaa Saara Pääkkönen, on hoidettu pieteetillä kuten kaikissa kustantamon sarjakuvissa. Taittaja Antti Hulkkonen on myös ollut hurjassa vireessä jopa muuntamalla kuviin piirretyt ääniefektit suomenkieliseen muotoon. Ei voi kyllin kehua suomalaista toimitustyötä. Pientä nillitettävääkin on. Integraalin oheisartikkeli ei loppujen lopuksi ole tietopuolisesti kovin häävi (onneksi Ruudinsavun lukijat voivat tarkistaa faktat Anssi Hynysen kirjoittamasta Derib-artikkelista numerosta 3/vol. 8, tosin tarinapaljastuksia kannattaa varoa). Välilehdillä olevien albumien kansikuvat ovat aivan liian pienessä koossa, minkä lisäksi näin hieno julkaisu olisi ehdottomasti ansainnut kovat kannet. Suomalainen toimitus on tuskin näihin puutteisiin pystynyt vaikuttamaan viimeiseksi mainittua kohtaa lukuun ottamatta.
Jos kaikki albumit julkaistaan suomeksi, tarkoittaa se viittä integraalia. On erittäin harvinaista, että ylipäätänsä mikään albumisarja saadaan kokonaisuudessaan suomennettua. Buddy Longwayn kohdalla se on mahdollista, mikäli ostajia löytyy. Sarjakuvafestivaaleilla Apollon nokkamies vastasi seuraavan integraalin kohtalosta, että ”Kyllä… Ehkä… Jos Luoja suo!”. Kannattaa siis varmistaa asia hankkimalla jo tämä ykkösosa itselle.
Janne Viitala


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan...

Elokuva-arvostelu: Bone Tomahawk

Bone Tomahawk (USA 2015). Ohjaus & käsikirjoitus: S. Craig Zahler. Näyttelijät: Kurt Russell, Patrick Wilson, Matthew Fox, Richard Jenkins ja Lili Simmons. Lännenelokuva on olleet jo kauan kuollut ja kuopattu. Silti laadukkaita lännenelokuvia tehdään jatkuvasti. Joskus aivan odottamattomat tekijät pääsevät yllättämään positiivisesti. Näin on laita erityisesti vuonna 2015 valmistuneessa Bone Tomahawkissa, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut S. Graig Zahler. Kyseessä on miehen debyyttiohjaus. Aiemmin hän on saavuttanut mainetta lähinnä kirjoittamalla synkän ja palkitun lännenromaanin A Congregation of Jackals (2010). Kun kaikki näyttelijätkin ovat melko tuntemattomia kaupungin sheriffiä esittävää Kurt Russellia lukuun ottamatta, miljöö on melko vaatimaton, aluksi pimeä ja lopulta tyhjä, niin elokuva haiskahtaa jo kauas pienen budjetin tuotannolta. Elokuva onkin toteutettu vain 1,8 miljoonalla taalalla. Tästä summasta Kurt Russell lienee ahmaissut suurimman osan. Vertailun vuoksi ...

Elokuva-arvostelu: In a Valley of Violence

Väkivallan alhossa In a Valley of Violence (USA 2016). Ohjaus ja käsikirjoitus: Ti West. Pääosissa: Ethan Hawke, John Travolta, Taissa Farmiga.  Ohjaaja-käsikirjoittaja Ti Westin filmografiassa pääpaino on kauhuleffoissa. Hyppy In a Valley of Violence -elokuvan maailmaan on hänelle siis samalla genren vaihdos. Tarinassa yksinäinen mies, Paul (Ethan Hawke), koirineen on matkalla Meksikoon, kun hän törmää pikkukaupungin läpi kulkiessaan rettelöitsijään, paikallisen sheriffin (John Travolta) Gilly-poikaan (James Ransone). Paul ei provosoidu pahemmin, vaan päätyy vain tinttaamaan uhittelijaa nenään, kylpee pikaisesti paljussa ja poistuu paikalta. Gilly ei tyydy tähän, vaan lähtee seuraamaan Paulia ja hyökkää apureineen tämän kimppuun yön pimeydessä. Miehen koira tapetaan, ja hänet itsensä työnnetään alas rotkoon. Aamulla Paul kuitenkin tointuu kivikolta ja lähtee lähes vahingoittumattomana kostoretkelle. Kyse on siis varsin yksinkertaisesta, tavanomaisesta ja tyylipuhtaasta kerto...