Siirry pääsisältöön

Sarjakuva-arvostelu: Buddy Longway

Buddy Longway vihdoin suomeksi

Kun Zoomin albumisarjassa vuonna 1975 julkaistiin lännentarina nimeltä Sainuk, niin kovin moni ei olisi osannut arvata, että tarinakokonaisuuden seuraava osa saadaan suomeksi vasta yli 40 vuoden päästä. Samaan syssyyn tuli vielä kaksi seuraavaa osaa ja kaupan päälle ykkösosa uusiksi. Buddy Longway -niminen sarjakuvaintegraali nimittäin lävähti Helsingin sarjisfestareiden myyntitiskeihin syyskuussa 2016.
Sveitsiläisen Deribin kirjoittamaa ja piirtämää Buddy Longwayta on moni lännen sarjakuvien ystävä kaipaillut suomeksi jo vuosikymmenien ajan. Kyseessä on eittämättä eurooppalaisen sarjakuvalänkkärin yksi kulmakivi yhdessä Blueberryn ja Comanchen kanssa. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi alkukielisenä vuonna 1973 ja viimeinen, kahdeskymmenes osa vuonna 2006. Valtaosa albumisarjasta julkaistiin kuitenkin 1970- ja 80-luvuilla. Sarjan maineen kiiriessä tänne Pohjolan perukoille, on moni turhaan suomiversiota odotellut fani lähtenyt toivioretkelle Tuhkolman divareihin, sillä niistä vielä nykyäänkin saattaa löytää valtaosan Buddy Longway -albumeista ns. fiinimmällä kielellä präntättyinä. Nyt nämä Ruotsi-versiot voi kiikuttaa samoihin divareihin takaisin, eikä pelkästään siksi, että niitä nyt saa suomeksi: ainakin tämän ensimmäisen julkaistun integraalin painojälki on nimittäin paljon parempaa kuin 1970-luvulla julkaistuissa albumeissa.
Mistä Buddy Longwayssä on kyse? Päähenkilö on tietenkin Buddy itse, nuori turkismetsästäjä, joka ottaa itselleen intiaanivaimon, Chinookin (joka vuoden 1975 Zoom-albumissa oli siis muokattu Sainukiksi). He asettuvat erämaahan asumaan ja heille syntyy poika ja vähän myöhemmin tytär. Sarjan edetessä seurataan tämän perheen vaiheita. Näin kerrottuna perusjuoni kuulostaa hitusen tylsältä. Mutta tylsyys on tarinoista kuitenkin kaukana. Deribillä on kerronnassa harvinainen intiaaninäkökulma, ja sarjan intensiteetti syntyy kahden kulttuurin sekä villin luonnon yhteen törmäämisestä. Ote on humaani, ja tarinoissa ei yleensä ruumiita tehtailla ylen määrin. Buddy Longwaytä on verrattu Ken Parkeriin, ja onhan niissä paljon samaa sarjojen päähenkilöiden ulkonäköä myöten. Mutta siinä missä Ken Parker kallistuu paikoitellen inhorealismin puolelle, on Buddy Longway realistinen. Realismi lisääntyy sarjan edetessä, sillä Derib muunsi piirrostyyliään koko ajan realistisempaan suuntaan. Esimerkiksi jo näiden neljän ensimmäisen tarinan aikana Derib luopuu nukkemaisten, ns. mantelisilmien piirtämisestä. Tämän lisäksi toinen merkittävä ero on se, että Ken Parker on ikuinen vaeltaja, kun taas Buddy Longway viihtyy kotosalla.
Nyt suomeksi saatu Buddy Longway -integraali on Apollon julkaisema. Kustantamo on keskittynyt eurooppalaisiin laatusarjakuvasarjoihin, jotka ovat jääneet jostain käsittämättömästä syystä aiemmin suomeksi kääntämättä. Ruudinsavun lukijat muistanevat kustantamon muista sarjoista parhaiten Comanchen. Käännöstyö, josta vastaa Saara Pääkkönen, on hoidettu pieteetillä kuten kaikissa kustantamon sarjakuvissa. Taittaja Antti Hulkkonen on myös ollut hurjassa vireessä jopa muuntamalla kuviin piirretyt ääniefektit suomenkieliseen muotoon. Ei voi kyllin kehua suomalaista toimitustyötä. Pientä nillitettävääkin on. Integraalin oheisartikkeli ei loppujen lopuksi ole tietopuolisesti kovin häävi (onneksi Ruudinsavun lukijat voivat tarkistaa faktat Anssi Hynysen kirjoittamasta Derib-artikkelista numerosta 3/vol. 8, tosin tarinapaljastuksia kannattaa varoa). Välilehdillä olevien albumien kansikuvat ovat aivan liian pienessä koossa, minkä lisäksi näin hieno julkaisu olisi ehdottomasti ansainnut kovat kannet. Suomalainen toimitus on tuskin näihin puutteisiin pystynyt vaikuttamaan viimeiseksi mainittua kohtaa lukuun ottamatta.
Jos kaikki albumit julkaistaan suomeksi, tarkoittaa se viittä integraalia. On erittäin harvinaista, että ylipäätänsä mikään albumisarja saadaan kokonaisuudessaan suomennettua. Buddy Longwayn kohdalla se on mahdollista, mikäli ostajia löytyy. Sarjakuvafestivaaleilla Apollon nokkamies vastasi seuraavan integraalin kohtalosta, että ”Kyllä… Ehkä… Jos Luoja suo!”. Kannattaa siis varmistaa asia hankkimalla jo tämä ykkösosa itselle.
Janne Viitala


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Arvostelu: Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla. Elokuvien villi länsi. 205 s. Jalava 2017.

Helsingin Sanomien kriitikkona tunnettu Pertti Avola on ottanut itselleen uutuuskirjassaan Ruutia valkokankaalla mahdottoman tehtävän. Hän on yrittänyt mahduttaa pariinsataan runsaasti kuvitettuun sivuun sekä lännenelokuvien historian että niiden suhteen historialliseen villiin länteen.
Minä yritin samaa viiden tai kuuden sivun mittaisessa ylioppilasaineessani keväällä 1981 ja sain ällän, jossa taisi olla plussiakin perässä. Vaatimustaso ei silloin kuitenkaan ehkä ollut ihan sama kuin tietokirjan tekijällä.
Pertti Avola on tajunnut urakan mahdottomuuden ja valinnut joitakin sinänsä edustavia aiheita, joihin keskittyy: karjapaimen, muutama revolverisankari lain molemmin puolin, suhtautuminen intiaaneihin ja muihin vähemmistöihin. Lisäksi on erilliset luvut italowesternistä ja 2000-luvun länkkäristä.
Mistään aiheesta hän ei esitä mitään erityisen uutta ajatusta, ja peruste…

Luonnonsuojelun etiikkaa lännen maisemissa

Aldo Leopold: Sand Countyn almanakka ja luonnoksia sieltä täältä (A Sand County Almanac, 1949). Suom. Tapani Kilpeläinen. 212 s. niin & näin.

Luontokirjallisuus on merkittävä osa amerikkalaista kirjallisuutta. Siinä yhdistyvät filosofinen pohdinta ja lyyrinen luontokuvaus, kuten osoittaa luontokirjallisuuden suurin klassikko, Henry David Thoreaun Walden eli Elämää metsässä (1864).
Myöhempiä klassikoita ovat muun muassa Suomessakin viime aikoina muutamalla käännöksellä esiin noussut (ja Ruudinsavussakin laajasti käsitelty) John Muir sekä 1900-luvun puolivälissä vaikuttanut Aldo Leopold (1887–1949). Leopold on ollut Amerikassa merkittävä luontokirjailija, joka on vaikuttanut suuresti ekologiseen ajatteluun, mutta Suomessa hänet on tunnettu huonosti, jos ollenkaan.
Leopold työskenteli Yhdysvaltain liittovaltion hallinnossa riistanvartioinnin päällikkönä ja myöhemmin maanviljelystalouden professorina Wisconsinissa. Hän hankki osavaltiossa asuessaan omistukseensa 80 eekkeriä paljaaksi …