Siirry pääsisältöön

Sarjakuva-arvostelu: Preacher

Hurjaa kauhusatiiria

Preacher on käsikirjoittaja Garth Ennisin ja kuvittaja Steve Dillonin sekopäinen sarjakuva, joka ilmestyi alun perin vuosina 1995—2000. Preacheria kokeiltiin suomeksi ensimmäisen kerran Ruudinsavun alkuaikoina (ks. Ruudinsavu 3/2002), mutta silloin sarja jäi kesken. Nyt uusi kustantaja RW Kustannus on pannut ulos neljä komeaa kovakantista albumia, joissa Preacherin tarina pääsee pidemmälle kuin ensimmäisissä käännöksissä.
Preacher on jonkinlainen sekoitus Thomas Pynchonin harhaisia salaliittoparodioita ja Dan Brownin Da Vinci -koodia (tosin vuosikausia ennen Brownia) yhdistettynä äärimmäiseen graafiseen väkivaltaan ja räkäiseen satiiriin. Ennis ja Dillon ovat ottaneet aineksia niin klassisista kuin spagettilänkkäreistäkin, kaiken maailman taivasfantasioista sekä punkin rähjäromantiikasta ja käsitelleet niitä kuin Mad-lehden rääväsuisimmat parodioijat, joilla on vuosisadan krapula. Tarinan lähtökohta jo on mieletön: Jumala jättää tehtävänsä Taivaassa, joku tappaa Paholaisen ja yksinäinen saarnamies, Preacher, päättää selvittää, mitä on tapahtunut, ja samalla kostaa maailman pahuuden. 
Sarjakuvaromaanista suuri osa on silkkaa fantasiaa, mutta osa on — melkein — puhdasverista länkkäristä. Kolmannen kirjan pitkä taustatarina on sitä selvimmin. Siinä nimittäin kerrotaan Tappajien Pyhimyksen tarina. Voittamaton pyssysankari on entinen palkkionmetsästäjä, joka yrittää tehdä parannuksen. Mies katkeroituu kuitenkin Maan päällä niin pahoin, että hän uhkaa sulattaa Helvetin sinne lopulta joutuessaan. Päästäkseen eroon miehestä Paholainen tekee sopimuksen, mutta päätyy itsekin lihoiksi. Massiivinen ja pelottava lännenmies ilmestyy Maan päälle aikomuksenaan kostaa hänelle tehdyt vääryydet, ja Coltit laulavat. 
Myös neljännen kirjan kliimaksi ydinaseineen sijoittuu länkkärimaisemiin, John Fordin ja Sergio Leonen kuolemattomaksi tekemään Monument Valleyyn. 
Peruslänkkärin ystävä ei Preacherin parissa ehkä viihdy, mutta ennakkoluulottoman viihdesarjakuvan ystävän kannattaa sarjan pariin hypätä. Luvassa on ainakin jotain ennalta-arvaamatonta. 
Juri Nummelin

Edit: jutusta jäi epähuomiossa pois maininta, että Preacherista tehty tv-sarja on nähtävillä Suomessakin. Jutun julkaisun jälkeen Preacher myös valittiin Kvaak-sivuston äänestyksessä vuoden parhaaksi käännössarjakuvaksi. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…