Siirry pääsisältöön

Sarjakuva-arvostelu: Preacher

Hurjaa kauhusatiiria

Preacher on käsikirjoittaja Garth Ennisin ja kuvittaja Steve Dillonin sekopäinen sarjakuva, joka ilmestyi alun perin vuosina 1995—2000. Preacheria kokeiltiin suomeksi ensimmäisen kerran Ruudinsavun alkuaikoina (ks. Ruudinsavu 3/2002), mutta silloin sarja jäi kesken. Nyt uusi kustantaja RW Kustannus on pannut ulos neljä komeaa kovakantista albumia, joissa Preacherin tarina pääsee pidemmälle kuin ensimmäisissä käännöksissä.
Preacher on jonkinlainen sekoitus Thomas Pynchonin harhaisia salaliittoparodioita ja Dan Brownin Da Vinci -koodia (tosin vuosikausia ennen Brownia) yhdistettynä äärimmäiseen graafiseen väkivaltaan ja räkäiseen satiiriin. Ennis ja Dillon ovat ottaneet aineksia niin klassisista kuin spagettilänkkäreistäkin, kaiken maailman taivasfantasioista sekä punkin rähjäromantiikasta ja käsitelleet niitä kuin Mad-lehden rääväsuisimmat parodioijat, joilla on vuosisadan krapula. Tarinan lähtökohta jo on mieletön: Jumala jättää tehtävänsä Taivaassa, joku tappaa Paholaisen ja yksinäinen saarnamies, Preacher, päättää selvittää, mitä on tapahtunut, ja samalla kostaa maailman pahuuden. 
Sarjakuvaromaanista suuri osa on silkkaa fantasiaa, mutta osa on — melkein — puhdasverista länkkäristä. Kolmannen kirjan pitkä taustatarina on sitä selvimmin. Siinä nimittäin kerrotaan Tappajien Pyhimyksen tarina. Voittamaton pyssysankari on entinen palkkionmetsästäjä, joka yrittää tehdä parannuksen. Mies katkeroituu kuitenkin Maan päällä niin pahoin, että hän uhkaa sulattaa Helvetin sinne lopulta joutuessaan. Päästäkseen eroon miehestä Paholainen tekee sopimuksen, mutta päätyy itsekin lihoiksi. Massiivinen ja pelottava lännenmies ilmestyy Maan päälle aikomuksenaan kostaa hänelle tehdyt vääryydet, ja Coltit laulavat. 
Myös neljännen kirjan kliimaksi ydinaseineen sijoittuu länkkärimaisemiin, John Fordin ja Sergio Leonen kuolemattomaksi tekemään Monument Valleyyn. 
Peruslänkkärin ystävä ei Preacherin parissa ehkä viihdy, mutta ennakkoluulottoman viihdesarjakuvan ystävän kannattaa sarjan pariin hypätä. Luvassa on ainakin jotain ennalta-arvaamatonta. 
Juri Nummelin

Edit: jutusta jäi epähuomiossa pois maininta, että Preacherista tehty tv-sarja on nähtävillä Suomessakin. Jutun julkaisun jälkeen Preacher myös valittiin Kvaak-sivuston äänestyksessä vuoden parhaaksi käännössarjakuvaksi. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…

Arvostelu: Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla

Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta

Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla. Elokuvien villi länsi. 205 s. Jalava 2017.

Helsingin Sanomien kriitikkona tunnettu Pertti Avola on ottanut itselleen uutuuskirjassaan Ruutia valkokankaalla mahdottoman tehtävän. Hän on yrittänyt mahduttaa pariinsataan runsaasti kuvitettuun sivuun sekä lännenelokuvien historian että niiden suhteen historialliseen villiin länteen.
Minä yritin samaa viiden tai kuuden sivun mittaisessa ylioppilasaineessani keväällä 1981 ja sain ällän, jossa taisi olla plussiakin perässä. Vaatimustaso ei silloin kuitenkaan ehkä ollut ihan sama kuin tietokirjan tekijällä.
Pertti Avola on tajunnut urakan mahdottomuuden ja valinnut joitakin sinänsä edustavia aiheita, joihin keskittyy: karjapaimen, muutama revolverisankari lain molemmin puolin, suhtautuminen intiaaneihin ja muihin vähemmistöihin. Lisäksi on erilliset luvut italowesternistä ja 2000-luvun länkkäristä.
Mistään aiheesta hän ei esitä mitään erityisen uutta ajatusta, ja peruste…

Luonnonsuojelun etiikkaa lännen maisemissa

Aldo Leopold: Sand Countyn almanakka ja luonnoksia sieltä täältä (A Sand County Almanac, 1949). Suom. Tapani Kilpeläinen. 212 s. niin & näin.

Luontokirjallisuus on merkittävä osa amerikkalaista kirjallisuutta. Siinä yhdistyvät filosofinen pohdinta ja lyyrinen luontokuvaus, kuten osoittaa luontokirjallisuuden suurin klassikko, Henry David Thoreaun Walden eli Elämää metsässä (1864).
Myöhempiä klassikoita ovat muun muassa Suomessakin viime aikoina muutamalla käännöksellä esiin noussut (ja Ruudinsavussakin laajasti käsitelty) John Muir sekä 1900-luvun puolivälissä vaikuttanut Aldo Leopold (1887–1949). Leopold on ollut Amerikassa merkittävä luontokirjailija, joka on vaikuttanut suuresti ekologiseen ajatteluun, mutta Suomessa hänet on tunnettu huonosti, jos ollenkaan.
Leopold työskenteli Yhdysvaltain liittovaltion hallinnossa riistanvartioinnin päällikkönä ja myöhemmin maanviljelystalouden professorina Wisconsinissa. Hän hankki osavaltiossa asuessaan omistukseensa 80 eekkeriä paljaaksi …