Siirry pääsisältöön

Sarjakuva-arvostelu: Bouncer 3

Bouncer jo kolmanteen osaan

François Boucqin piirtämä ja Alejandro Jodorowskyn kirjoittama Bouncer-sarja on tullut Suomessakin jo kolmanteen osaan. Tarinassa ei taaskaan siekailla turhia. Ankeus ja inhorealismi vellovat päällimmäisenä, kun heti alkajaisiksi Bouncer joutuu hirttämään lapsia syöneen ihmisraunion. Tämän jälkeen Bouncer, tunnettu tappaja, rientää alttarille rakastamansa Naomin, ansioitunut ilotyttö, kanssa vain tullakseen jätetyksi viime metreillä. Ja tämä kaikki on vain alkua tapahtumien vyörylle. Meininki on sen verran tutun oloista aiemmista tarinoista, että niistä pitäneet takuulla pitävät myös tästä uutukaisesta.
Tarinasta tai oikeastaan koko albumisarjasta on vaikea löytää mitään muuta kuin ihmisen elämän synkimpiä sävyjä. Ihmishenget ovat alennusmyynnissä, rakkaus kaupan ja hyvin usein ystävyyskin lunastetaan rahalla. On sanottu, että Bouncer on sukua varhaisemmille Blueberry ja Comanche -sarjoille. Mitään muuta yhteistä näillä ei kuitenkaan ole kuin genre, formaatti, kerrassaan upea kuvitus ja hyvä tarinan kerronta. Bouncerissä ei ole häivähdystäkään etenkään Blueberryä leimaavasta seikkailullisuudesta. Yhtenevyyttä löytyy ehkä eniten italo-westernien antisankareihin, Jonah Hexiin tai ahdistuneisiin supersankareihin. Mutta ei niihinkään ihan täysin, sillä esimerkiksi Jonah Hex on onnistunut rujoudestaan huolimatta säilyttämään ison osan moraalisesta selkärangastaan. Bouncerissa antisankarius on viety niin pitkälle, että hyvyyttä on vaikea löytää enää mistään. Lukijan on vaikea löytää itselleen samaistumiskohdetta, ja siksi joidenkin on vaikea pitää tästä sarjasta. Käytännössä Bouncerin ainut inhimillinen piirre on päähenkilö itse, alkoholisoitunut, yksikätinen tappaja, joka kuitenkin edelleen on kykenevä rakkauteen ja ystävyyteen.
Nyt käsillä oleva tarina kaksiosaisen seikkailun aloitusosa. Tuskinpa Jalava olisi tätäkään julkaissut ellei olisi aikeissa päräyttää myös jatko-osaa painokoneesta ulos. Ranskassa sarja on edennyt jo yhdeksänteen osaan, joten Jalavalla on vielä paljon työsarkaa edessään, mikäli sarja löytää Suomessa tarpeeksi ostajia. Onneksi Bounceria suomentamaan on otettu legendaarinen Heikki Kaukoranta, joka tulkitsee tämänkin tarinan suomilukijoille pettämättömällä ammattitaidollaan. Parhaan mahdollisen kotimaisen toimittamisen ja kääntämisen näin laadukas sarjakuva todella ansaitseekin.
Janne Viitala

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirja-arvostelu: Wild West Finland

ENSYKLOPEDISTINEN LÄNNENKIRJALLISUUDEN HISTORIA

Juri Nummelin: Wild West Finland. Suomalaisen lännenkirjallisuuden historia. 384 s. Avain 2016.

”Villiä länttä enää ole ei”, lauloivat Lasse Liemola ja Four Cats singlelevyllä 1960-luvun alussa. Laulun ”Viimeinen mohikaani” sepittänyt Peter Wehle ja suomentanut Kari Tuomisaari olivat omassa ajassaan oikeassa. Ilmiönä ”villi länsi”, jolla käsitteellä yleisesti viitataan Yhdysvaltojen ekspansiiviseen laajenemiseen länteen ja sen myötä konflikteihin intiaanien kanssa, oli tuolloin kauan sitten jäänyt historiaan. Siitä huolimatta villin lännen tarinat jatkuivat elinvoimaisina niin laulujen, näytelmien, elokuvien kuin kirjojenkin muodossa. Vielä 2000-luvulla villin lännen kuvauksilla on oma yleisönsä eri medioiden piirissä.
Yleisten uskomusten mukaan lännenkirjallisuus Suomessa on perustunut käännettyyn tuotantoon. Juri Nummelinin kokoama teos Wild West Finland todistaa vastaansanomattomasti, että luulo ei ole tiedon väärti. Tuottelias tekijä …

Lännenmies Roger Moore (Ruudinsavu 3 / vol. 8)

Peribrittiläiseksi mielletty Roger Moore on urallaan päätynyt mukaan myös länkkäreihin.
Roger Mooren tunnetuin rooli on tappolupa taskussaan ympäri maapalloa suhaava agentti James Bond. Toiset pitävät Moorea kaikkien aikojen Bondina, ja toiset puolestaan pitävät häntä rikoksena Ian Flemingin maineikasta perintöä kohtaan. Makuasioita. Moorella on kautta näyttelijäuransa ollut pyrkyä nimenomaan isolle kankaalle, mutta itse asiassa suurimman osan töistään hän on kuitenkin tehnyt televisioruudussa. Bondia pohjustanut Pyhimys (The Saint, 1962–69) ja sitä seurannut hahmopäivitys Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders, 1971–72) tarjoavat ehkä parhaimman kattauksen Roger Mooren ominta  näyttelijänlaatua, johon kuuluu reilu annos kulmakarvankohottelua, peribrittiläistä huumoria sekä äärimmäisen kaunista ääntämystä. Mooren tähtäin oli jo 1950-luvulla Hollywoodin kirkkaimmille kankaille, ja hän lähti siksi vuonna 1953 toivorikkaana kohti Amerikkaa päätyen muutamaan tv-produktioon ja radion kuu…

Tex Willerin uuden sukupolven kuvittajat

(ote artikkelista)

Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää?

Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa.
Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font.
Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan.
Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaistu Dylan…