Siirry pääsisältöön

Suoratoistoarvostelu: Godless

GODLESS - JUMALATONTA MENOA LÄNNESSÄ

Netflixille ilmestyi loppuvuodesta 2017 uusi seitsemänosainen länkkäriminisarja Godless. Sen on käsikirjoittanut ja ohjannut Scott Frank.
Frank (s. 1960) on aiemmin tunnettu lähinnä luottokäsikirjoittajana, joka on sovittanut taitavasti valkokankaalle sellaisia rikoskirjailijoita kuin Elmore Leonard (Get Shorty – Hyvä pätkä, Mieletön juttu), James Lee Burke (Taivaan vangit), Lawrence Block (Tanssi haudoilla) ja Charles Willeford (Hoke) tai tieteiskirjailija Philip K. Dickiä (Minority Report).
Hänen alkuperäiskäsikirjoituksensa eivät ole olleet yhtä innostavia. Paras niitä on ehkä ollut läpimurtoteos Pikku mies Tate. Samana vuonna 1991 teattereihin tullut Murha menneisyydestä maistui lähinnä pastissilta.
Ohjaajana Frank aloitti 2007 rikosfilmillä Lookout, oman käsikirjoituksensa pohjalta. Elokuvan katsoi sujuvasti, mutta päähenkilön nuoruutta lukuun ottamatta siitä ei jäänyt ihmeempää muistijälkeä. Sittemmin hän on ohjannut Tanssin haudoilla ja Hoken, joista kumpikaan ei ole ollut suuri menestys.
Länkkäri Godless on Frankilla ollut tekeillä jo 2000-luvun alusta saakka, ensin elokuvakäsikirjoituksena. Hän tarjosi sitä 2003 Steven Soderberghin ohjattavaksi, mutta tämä torjui sen koska ei tiennyt mitään hevosista. Vuosien varrella Frank koetti saada hanketta liikkeelle, mutta se onnistui vasta Netflixin myötä ja seitsemänosaiseksi minisarjaksi laajennettuna. Soderbergh toimi tuottajana.
Sarja näyttää komealta. Siihen on taatusti uponnut paljon rahaa, ja kuvakulmat on mietitty viimeisen päälle. Lavasteet ja rekvisiitta ovat aidon näköisiä. Myös monet näyttelijäsuoritukset ovat hienoja. Hyviä hahmoja, dialogeja ja kohtauksia riittää, eikä toiminnassa säästellä. Ikävä kyllä käsikirjoitus ei kokonaisuutena ole aivan huipputasoa.
Tarina alkaa vahvasti. Sam Waterstonin esittämä seriffi John Cook löytää raiteilta suistetun junan, joka on ryöstetty ja kaikki matkustajat tapettu. Cook epäilee teosta Frank Griffinin koplaa. Griffin on todella häijy ja arvaamaton, raamatun lauseita viljelevä roisto, jota muhkeapartainen Jeff Daniels näyttelee antaumuksella.
Pian Griffinin pettänyt nuorempi roisto Roy Goode (Jack O’Connell) hoipertelee erämaasta nuoren lesken Alice Fletcherin (Michelle Dockery) tilalle, ja leski ampuu häntä kaulaan mutta hoivaa sitten kuntoon.
Läheisen La Bellen kaupungin lähes kaikki miehet ovat kuolleet kaivosonnettomuudessa. Naisten lisäksi jäljellä on vain vanhuksia, kuten sokeutuva seriffi, ja nuori asesankariksi hinkuva apulaisseriffi, joka on rakastunut läheisen mustien kylän Blackdomin tyttöön.
Sheriffi Bill McNuen (Scoot McNary) tarinaa kehitellään ensin mainiosti. Hän yrittää salata heikenneen näkönsä, löytää sitten silmälasit ja huomaa taas näkevänsä. Lopussa hän kuitenkin jättää lasit pois ja toteaa pärjäävänsä ilman niitä. Ikänäkö on pelkkä tahdon asia. Samanlaista holtittomuutta sarjan henkilötarinoissa on pitkin matkaa.
Juonilankoja on runsaasti ja Frank pitelee niitä varsin löysästi. Ihmisiä ammutaan vähän väliä, sitten taas ratsastetaan maisemassa tai pidetään monologia. Arkistakin työtä kuvataan jonkin verran. Tarina etenee lähinnä sattumien kautta.
Välillä esitellään uusia yhteisöjä, jotka sitten kohta tapetaan ja unohdetaan. Toisinaan toistetaan takaumina asioita, jotka on jo kerrottu muuten tai jotka eivät tuo tarinaan tai henkilöihin mitään oleellista uutta. Tuntuu hieman siltä kuin Frank olisi keinotekoisesti yrittänyt venyttää elokuvan mittaista tarinaa seitsemään tuntiin. Jotkin osat kestävät hädin tuskin 40 minuuttia, alku- ja päätösosa taas noin 80.
Viimeisen osan päätaistelua on venytetty naurettavuuksiin asti, ja konnien toiminta on siinä käsittämättömän typerää. Suuri osa heistä lähinnä istuu hevosen selässä pääkadulla ja odottaa, että heidät ammutaan.
Sarjan vastaanotto Amerikassa on ollut vaihtelevaa. Sitä on kehuttu, se on valittu 10 parhaan tv-sarjan listalle vuonna 2017 ja toistakin kautta on toivottu. Sitä ei kuitenkaan ilmeisesti tule, eikä ollut tarkoituskaan.
Sarjaa on myös kritisoitu kliseisistä hahmoista, naisten jäämisestä sivuosaan ja juonen aukoista. Eikä syyttä.
Hienoa kuitenkin, että Frank pääsi yrittämään. Länkkäri säilyy ja huipputeoksia syntyy vain, jos tekijät saavat tilaisuuksia. Ei 50-luvullakaan pelkkiä mestariteoksia tehty.
Tapani Bagge

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan tun

Esa Paloniemi: Arizona Ranger

  Tanskasta Arizonaan   Esa Paloniemi: Arizona Ranger. 349 s. Firma Piasteri 2021.   Oululaisen Esa Paloniemen (s. 1971) omakustanteisen romaanin pääosassa on tanskalainen Jens T. Holm. Nuori mies pakenee skandaalin vuoksi kotimaastaan ja työskentelee sekä kaivoksilla että karjapaimenena ennen päätymistään lainvartijaksi kesyttömään Arizonan territorioon.  Todellisten henkilöiden inspiroima teos sijoittuu peckinpahilaiseen saumaan, jolloin Villi länsi vetelee viimeisiään ja uusi tekniikan aikakausi tekee tuloaan. Osuvimpia kohtauksia ovat juuri vanhan ja uuden kohtaaminen. Karski cowboy hämmentyy, kun hänen pitäisi soittaa elämänsä ensimmäinen puhelu. Rosvot miettivät, pitäisikö heidän ryhtyä varastamaan pankkien sijasta autoja.  Tarina kulkee turhia viipyilemättä, joten Paloniemen kyydissä ei pitkästy. Miinuksina voi mainita ohueksi jäävät henkilöhahmot ja sen, että teos ei ota draamasta kaikkia tehoja irti. Yksi esimerkki: Holm on rangerina murtamassa kaivoslakkoja, vaikka tuntee sym

Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood

  Tarantinon romaani on osittain länkkäri Quentin Tarantino: Once Upon A Time in Hollywood. Suom. Juha Ahokas. 392 s. Like 2021. Kulttiohjaaja Quentin Tarantinon romaanista Once Upon a Time in Hollywood puhuttiin etukäteen paljon enemmän kuin sen lopulta ilmestyttyä. Ilmeisesti kirja oli lähes kaikille jonkin sortin pettymys, vaikka varmasti moni suhtautui siihen jo etukäteenkin epäillen. Tarantino on parhaimmillaan loistava elokuvantekijä, mutta hänen uransa on ollut epätasainen. Lisäksi Tarantinon tapa rakentaa pitkä dialogi on nimenomaan elokuvallista, ei proosallista. Once Upon A Time in Hollywood -elokuva, johon romaani perustuu, oli tietysti luonnollista jatketta Tarantinon aiemmalle työlle. Hän on elokuvissaan aina kierrättänyt ideoita ja kohtauksia vanhoista suttuisista sivukatujen leffateattereissa pyörineistä leffoista: länkkäreistä, sotaelokuvista, kaahausta ja tissejä tarjoilevista rikosfilmeistä... Ylipäätään häntä on innoittanut eksploitaatioryönä, ja hän on harvoista 1