Ruudinsavun juttuja

Noir-juonteita ja monisyistä intiaanikuvaa Pekka Hakala: Härmäläistä dynamiittia. 233 s. Kustantamo Helmivyö 2019. Juri Nummelinin luotsaama Kustantamo Helmivyö on pitänyt julkaisuissaan esillä myös kioskilukemistojen perinnettä. Tuota linjaa jatkaa Pekka Hakalan kirja Härmäläistä dynamiittia, joka sisältää kaksi hänen FinnWest-lännensarjaan kirjoittamaansa, tavallista pitempää tarinaa. Kaikkiaan Hakalan kynästä syntyi vuosina 1976–1992 ilmestyneeseen FinnWestiin toistakymmentä vihkosta, kaikki 1980-luvun puolella. Nopeana kirjoittajana hän saattoi työstää tarinan kahdessa päivässä. Nopeus ei näy Hakalan teksteissä kuitenkaan löysyytenä, vaan hänen tekstinsä kulkee juohevasti. Tuota sopii tietysti elämäntyönsä pääosin toimittajana – nykyään Helsingin Sanomain palveluksessa – tehneeltä kirjoittajalta odottaakin. Härmäläistä dynamiittia koostuu FinnWestin erikoisnumeroina ilmestyneistä kertomuksista Vaeltava vainaja ja Härmäläistä dynamiittia. Ensimmäisessä niistä voi huomata länn

Karut tappajajannut eurolänkkärissä Ohjaus: Jacques Audiard. Käsikirjoitus: Thomas Bidegain Patrik De Wittin romaanista. Pääosissa: Joaquin Phoenix, Fred C. Reilly, Jake Gyllenhaal.  Lännenelokuvan paljonpuhuttu kuolema on edennyt niin pitkälle, että tunnettu ranskalainen elokuvaohjaaja Jacques Audiard on valmistanut eurooppalaisin voimin tyylikkään ja vahvan lännenelokuvan Sistersin veljekset. Tai sitten lännenelokuva ei olekaan kuoll ut, päinvastoin kuin jotkut kriitikot edelleen väittävät. Audiardin elokuva ainakin todistaa siitä, että edelleen on mahdollista tehdä tuoreita länkkäreitä. Sistersin veljekset perustuu Patrick De Wittin laajasti kiitettyyn samannimiseen romaaniin, jonka filmausoikeudet toinen pääosanesittäjä John C. Reilly osti melkein saman tien. Tarinassa kaksi palkkatappajaveljestä palkataan päästämään päiviltä Hermann Kermit Warm -niminen kullankaivaja. Toimeksiannon taustoja ei Sistersin pojille tarjoilla eikä se heitä aluksi kiinnostakaan. Hankalan ja m

Juri Nummelinin artikkelisarjan "Suomentamattomia länkkäriklassikoita" aloitus.  Billy the Kidistä on kirjoitettu satoja opuksia, mutta kanadalaisen Michael Ondaatjen pieni kirja (vain 107 sivua käyttämässäni laitoksessa) The Collected Works of Billy the Kid: The Left-Handed Poems on niistä todennäköisesti erikoisin. Samalla se on ehkä äärimmäisin lännenromaani koskaan: se koostuu pelkistä fragmenteista. Osa katkelmista on lyhyitä runoja, jotka ovat itsensä Billy the Kidin "kirjoittamia", osa on eri henkilöiden proosamuodossa kertomia muistikuvia Billy the Kidin elämän varrelta. Mukana on myös sanomalehtijuttuja sekä proosaksi muutettu Charlton-yhtiön Billy the Kid -sarjakuva vuodelta 1969. Lisäksi kirjassa on muutama vanha epäselvä valokuva sekä yksi sivu, jolla pitäisi olla valokuva, mutta joka onkin jätetty tyhjäksi – aivan kuin osoitukseksi siitä, että Billy the Kidin kaltaisesta hahmosta ei pysty oikeasti kertomaan totuutta. Hän ei jähmety niin kuin kuvaan

Alkua Taija Tuomisen artikkelista "Näkymätön kansa" Poppamies Keltainen Lintu tanssi muutaman askeleen aaveiden tanssia ja lauloi pyhää laulua vakuuttaen, etteivät sotilaiden luodit pystyisi tunkeutumaan heidän pyhien vaatteidensa lävitse. – Luodit eivät tule teitä kohti, hän lauloi siouxien kielellä. – Preeria on laaja, eivätkä luodit tule teitä kohti. Toisin kävi. Luodit tulivat kohti ja kulkivat lävitse satojen lakota-intiaanien Wounded Kneessä joulukuussa vuonna 1890. Nebraskan puolella elokuisten viljapeltojen keskellä kysyn motellia hoitavalta Bettyltä, mitä nähtävyyksiä lähellä on. Hän kehuu vuolaasti turkismuseota. Ei sanaakaan heti South Dakotan rajan toisella puolella olevasta Wounded Kneestä. Kun sanon meneväni sinne, hän toteaa, että älä sitten pysähdy Pine Ridgen reservaatissa, sillä intiaanit varastavat ja pummaavat, ja jos pysähdyt, älä jätä autoa tai kävele yksin. En viitsi sanoa, että olen menossa asumaan sinne. Betty kertoo kerran joutuneensa ajamaan

Spagettipäivä 2019 Rutiinia ja mestariteoksia Paavo Ihalainen Helsingin filmikulttuurin ydinpaikaksi noussut WHS Teatteri Union tarjosi jälleen helmikuussa 2019 jo perinteeksi muodostuneen vuosittaisen katsauksen eurowesterneihin. Näytösten lomassa tarjoiltiin myös varsin maukasta kasvisbolognesea. Alberto De Martino: VAIN NOPEIN ELÄÄ HUOMISEEN / 100.000 DOLLARI PER RINGO (1965 / 35mm) Festivaali aukesi jännittävällä kohtauksella, jossa intiaanit jahtaavat valkoista naista halki erämaan. Tapausta käytetään tekosyynä tuoda uudisasukkaiden ja intiaanien suhteet veitsenterälle. Salaperäinen kulkija saa toimia tasapainottajana, vaikka ajaa ensisijaisesti tietenkin omaa etuaan. Kyseessä lienee ollut elokuvapäivän ”tyypillisin” spagettiwestern, jossa käydään läpi tyypillisimmät genren kohtaukset niin kulta-aarteen etsimisestä meksikolaissotilaiden kanssa taisteluun ja kapakkatappeluun. Geneerisyydestä ei kovinkaan herkästi jää muita muistikuvia kuin taitavasti tehdyt toimintakoht