Ruudinsavun juttuja

(ote artikkelista) Mitä Tex Willerin kuvittajat ovat miehiään, mitä he ovat tulleet tehneeksi ja miltä heidän tulevaisuutensa Texin parissa näyttää? Reilu kymmenen vuotta sitten tilanne Tex Willerin tekijäjoukoissa näytti uhkaavalta. Vanha kaarti oli osittain jo väistynyt, ja osa tekijöistä selvästi tuskaili iän tuomien vaikeuksien kanssa. Nyt tilanne on muuttunut lähes tyystin. Texin kultaista sukupolvea edustaa enää vuonna 1941 syntynyt ikinuori Giovanni Ticci, sekä Texin parissa myöhemmin aloittaneet veteraanit Miguel Angel Repetto, Roberto Diso ja Alfonso Font. Texin varsinainen tähtikaarti Ticcin rinnalla on melko harvalukuinen: vakiintuneimmat tähdet ovat Fabio Civitelli sekä lähes tyystin kansikuvamaakariksi joutunut Claudio Villa, jonka kauan valmisteilla ollut Texin suuralbumi toki tekee tuloaan. Myös superlahjakkaat vuonna 1975 syntyneet Cestaron kaksoset, Raul ja Gianluca, jotka tuskastuttavasta hitaudestaan ja vierailuista muissa sarjoissa (viimeksi heitä on julkaist

Salama-Santerin kiva Villi Länsi (ote artikkelista) Sarjakuvatarjonta Suomessa oli 1960-luvun jo varsin runsasta. Erilaisten seikkailusarjojen lisäksi oli lapsille tarjolla kolme kilpailevaa lehteä: Aku Ankka, Nakke sekä Retu ja kumppanit, jotka olivat juuri tuolloin varsin hyvässä iskussa. Retu ja kumppanit -lehti syntyi vuonna 1965, kun pari vuotta ilmestyneet Jetsonit ja Kiviset ja Soraset -lehdet yhdistyivät kesken sesongin uudeksi Retu ja kumppanit -lehdeksi. Kyse oli Hanna & Barberan moninaisiin hahmoihin perustuvasta lehdestä. Itselleni Retu ja kumppanit -lehti tuli kaksi vuotta, vuosina 1966 ja 1967. Näistä lehdistä hyllyssäni on yhä iso osa huolimatta lukuisista muutoista ja kuluneesta viidestäkymmenestä vuodesta! Itse asiassa, paksuine kiiltopaperikansineen ja laajoine henkilögallerioineen Retu oli hetken aikaa melko varteenotettava vaihtoehto tämäntyyppiselle sarjakuvalle, ennen lehden tason äkillistä romahdusta. Hyväntahtoinen polle sheriffinä Salama-Santerissa

"It seems terrible that something bad can happen and all anybody can do is stand by and watch." Delmer Davesin ohjaama Armoton ase on 50-luvun lännenelokuvien parhaimmistoa: taloudellisesti, suorastaan lakonisesti kerrottu tarina lainsuojatonta telkien taakse saattavasta pientilallisesta tiukentaa otettaan katsojasta minuutti minuutilta. Lähin vertailukohta elokuvalle on Zinnemanin Sheriffi ( High Noon , 1952), jossa myös kamppaillaan aikaa vastaan ja jossa kaupunkilaiset kääntävät yksi toisensa jälkeen selkänsä tiukassa tilanteessa olevalle lainvartijalle. Armoton ase on kuitenkin vielä Sheriffiäkin terävämpi leffa, joka muistuttaa osiltaan myös samoihin aikoihin tehtyjä Boetticher-Scott -westernejä; lähimpänä esimerkkinä kenties Pettämätön pistooli ( The Tall T , 1957). Niin Armoton ase kuin Pettämätön pistoolikin perustuvat Elmore Leonardin tarinoihin; molemmat elokuvat myös kuvasi mestarillisesti Charles Lawton Jr. Kuvauspaikatkin olivat osittain samat Arizonan m

Sweet Vengeance (Sweetwater, USA 2013). Ohjaus: Logan Miller. Käsikirjoitus: Logan ja Noah Miller. Pääosissa: January Jones, Ed Harris, Jason Isaacs. Maailmalla julkaistaan nykyään kiitettävän paljon lännenelokuva. Hyvin harva niistä pääsee Suomessa kuitenkaan teatterilevitykseen saatikka edes dvd-levitykseen. Ja jos pääsee, niin on vaarana, että elokuva menee ohi matalalla profiililla lähes jälkiä jättämättä. Yksi tällainen elokuva on Loga Sweet Vengeance . Elokuvaa ei Suomessa ole esitetty elokuvateattereissa, mutta se tuli myyntiin yhteispohjoismaisena dvd-julkaisuna pienenä painoksena, ja nykyään se on jo loppuunmyyty. Sääli, sillä elokuva olisi ansainnut enemmän huomiota. n Millerin ohjaama ja yhdessä veljensä Noahin kanssa kirjoittama Elokuvan juoni on hyvin yksinkertainen. Entinen prostituoitu (January Jones) menettää aviomiehensä ja lähtee kostoretkelle. Jännitys kohdistuu lähinnä siihen, että saako paha palkkansa ja säilyttääkö kostaja itse henkensä ja inhimillisyytensä.

Kulttibändin nokkamiehen yliyritteliäs länkkäri Lännenfilmien luuloteltua kuolemaa ilmeisesti mainostetaan niin paljon, että joidenkin ilmiselvien, laadukkaidenkin lännenelokuvien ensi-iltaa ei tule huomanneeksi. Näin kävi Slow West -nimiselle elokuvalle, joka on ehtinyt nousta jo pieneksi kulttielokuvaksi. Suomessa se julkaistiin dvd:nä; lisäksi se on ollut vuokrattavana viihdepalveluissa. Minkäänlaisia juttuja elokuvasta ei suomalaisissa medioissa ole ollut. Slow West on kuitenkin ajatuksella tehty ja huolellisesti toteutettu omaperäinen lännenelokuva, joka vertautuu helposti vaikkapa Monte Hellmanin Hän ampui ensin -elokuvaan tai uudemmista Tommy Lee Jonesin The Homesmaniin . Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut 1990-luvulla kulttimainetta nauttineen The Beta Bandin nokkamies John Maclean. Joku voi muistaa bändin High Fidelity -elokuvasta, jonka yhdessä kohtauksessa koko levykaupallinen yleisöä innostuu bändin biisistä. Maclean oli Slow Westiä ennen ohjannut vain pari lyh

Väkivallan alhossa In a Valley of Violence (USA 2016). Ohjaus ja käsikirjoitus: Ti West. Pääosissa: Ethan Hawke, John Travolta, Taissa Farmiga.  Ohjaaja-käsikirjoittaja Ti Westin filmografiassa pääpaino on kauhuleffoissa. Hyppy In a Valley of Violence -elokuvan maailmaan on hänelle siis samalla genren vaihdos. Tarinassa yksinäinen mies, Paul (Ethan Hawke), koirineen on matkalla Meksikoon, kun hän törmää pikkukaupungin läpi kulkiessaan rettelöitsijään, paikallisen sheriffin (John Travolta) Gilly-poikaan (James Ransone). Paul ei provosoidu pahemmin, vaan päätyy vain tinttaamaan uhittelijaa nenään, kylpee pikaisesti paljussa ja poistuu paikalta. Gilly ei tyydy tähän, vaan lähtee seuraamaan Paulia ja hyökkää apureineen tämän kimppuun yön pimeydessä. Miehen koira tapetaan, ja hänet itsensä työnnetään alas rotkoon. Aamulla Paul kuitenkin tointuu kivikolta ja lähtee lähes vahingoittumattomana kostoretkelle. Kyse on siis varsin yksinkertaisesta, tavanomaisesta ja tyylipuhtaasta kertomuks

Delmer Daves Maisema ja muisti Delmer Davesin lännenelokuvissa 1950–1959  (ote artikkelista)  Delmer Daves ohjasi 1950-luvulla sarjan huolellisesti suunniteltuja lännenelokuvia, jotka olivat myös kaupallisia menestyksiä. Artikkelissa käsitellään miten Daves rakensi oman ikonografiansa ennen kaikkea Arizonan maisemien varaan ja miten hän tehosti kuvastoa omalla persoonallisella visuaalisella tyylillään. Davesin lännenelokuvat ovat rakentaneet kulttuurista muistia myös audiovisuaalisessa mielessä, muovaamalla westernin kuvastoa ja sitä tapaa, jolla lajityyppi itse muistaa omaa menneisyyttään. Delmer Daves (1904–1977) teki näyttävän Hollywood-uran, ensin näyttelijänä ja myöhemmin ohjaajana. Häntä ei useinkaan mainita keskeisten westernin tekijöiden joukossa, vaikka hän loi 1950-luvulla sarjan persoonallisia Villin lännen tulkintoja. Davesin kehitystä voi verrata sellaisiin tekijöihin kuin André de Toth ja Rudolph Maté, joiden uralla lännenelokuva merkitsi erityisen intensiivistä

Ratsuväkikomedian paluu Sinitakit: Nukketeatteri (Puppet Blues, 1997). Zoom Teufel 2017. Käsikirjoitus: Raoul Cauvin. Piirros: Willy Lambil. Värit: Leonardo. Suomennos: Anssi Rauhala. Tekstaus: Rasmus Brink Kronholm. Zoon Teufel on turkulaisen Zun Teufelin ja tanskalaisen Zoomin yhteisyritys, joka tuo Suomeen keskieurooppalaista seikkailusarjakuvaa. Yhdeksi avaussarjaksi on valittu Sinitakit, jota Semic julkaisi aikoinaaN yhden suomennoksen Trumf-sarjassa 1973 ja toisen omassa sarjassaan viisitoista vuotta myöhemmin. Kummallakaan kerralla ei jatkoa seurannut.     Sinitakit sai alkunsa 1968, kun Morris lähti Lucky Lukeineen Spirou-lehdestä Piloteen, jota toimitti hänen käsikirjoittajansa Goscinny. Aloitteleva käsikirjoittaja Raoul Cauvin sai tehtäväkseen kehittää aiemminkin koomisia lännensarjoja piirtäneen Louis Salvériuksen eli Salvén kanssa uusi lännensarja Spiroulle.     Alkuun Sinitakit koostui sivun tai parin mittaisista gageista, joissa ratsuväenosasto otti yhteen intiaanie

Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta Pertti Avola: Ruutia valkokankaalla. Elokuvien villi länsi. 205 s. Jalava 2017. Helsingin Sanomien kriitikkona tunnettu Pertti Avola on ottanut itselleen uutuuskirjassaan Ruutia valkokankaalla mahdottoman tehtävän. Hän on yrittänyt mahduttaa pariinsataan runsaasti kuvitettuun sivuun sekä lännenelokuvien historian että niiden suhteen historialliseen villiin länteen. Minä yritin samaa viiden tai kuuden sivun mittaisessa ylioppilasaineessani keväällä 1981 ja sain ällän, jossa taisi olla plussiakin perässä. Vaatimustaso ei silloin kuitenkaan ehkä ollut ihan sama kuin tietokirjan tekijällä. Pertti Avola on tajunnut urakan mahdottomuuden ja valinnut joitakin sinänsä edustavia aiheita, joihin keskittyy: karjapaimen, muutama revolverisankari lain molemmin puolin, suhtautuminen intiaaneihin ja muihin vähemmistöihin. Lisäksi on erilliset luvut italowesternistä ja 2000-luvun länkkäristä. Mistään aiheesta hän ei esitä mitään erityisen uutta ajatusta,