Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella dvd-arvostelu merkityt tekstit.

Dvd-arvostelu: Hostiles

Yrmy ratsuväkidraama Hostiles (USA 2017). Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Stuart Cooper. Pääosissa: Christian Bale, Rosamund Pike, Wes Studi. 2 t 7 min. Saatavilla dvd:nä ja mm. Telia TV:ssa.  Stuart Cooper on aiemmissa ohjaustöissään ( Crazy Heart, Rautakaupunki, Black Mass ) osoittautunut mielenkiintoiseksi tekijäksi, jonka töitä leimaa miehinen ahdistus. Väkivalta purkautuu esiin vahvana draamallisena elementtinä, mutta samalla Cooper antaa näyttelijöille tilaa. Hyvä esimerkki tästä on myös Cooperin uusin elokuva, viime vuonna kansainvälisen ensi-iltansa saanut ratsuväkikuvaus Hostiles . On harmi, että näin hyvää elokuvaa ei tuotu Suomessa elokuvateattereihin, vaan se nähdään täällä vain suoratoisto- ja vuokrapalveluissa sekä dvd:nä. Elokuvan valmistuminen on hyvä esimerkki siitä, että länkkärit ja niiden tematiikka kiinnostavat tuottajia ja näyttelijöitä, mutta sama ei aina näy lippuluukuilla. Vuoten 1892 sijoittuvan Hostilesin pääosassa Christian Bale on väkivaltaisuudestaan...

Dvd-arvostelu: Brimstone

Brimstone (USA 2016). Ohjaus ja käsikirjoitus: Martin Koolhoven. Pääosissa: Dakota Fanning, Guy Pearce ja Emilia Jones. Julkaisija: Nonstop Entertainment.  Hyviä lännenelokuvia putkahtelee tasaiseen tahtiin markkinoille, vaikka harva niistä pääsee enää Suomessa elokuvateatterilevitykseen. Yksi ehdottomasti parhaista uutuuksista on Martin Koolhovenin ohjaama ja käsikirjoittama Brimstone, joka sai Suomessa ensi-iltansa Blu-Ray- ja DVD-muodossa joulukuussa 2017. Koolhoovenin, saatikka kenenkään elokuvan näyttelijän, nimi tuskin herättää etukäteen odotuksia suuresta western-nautinnosta. Koolhoven on hollantilainen elokuva-ohjaaja, jonka edellinen ohjaustyö, toiseen maailmansotaan sijoittuva Winter in Wartime sai ensi-iltansa vuonna 2008. Perinteinen sankarilänkkäri tämä uutukainen ei olekaan, vaan jännäri, joka sattuu sijoittumaan Villiin länteen. Kyseessä on neljästä episodista koostuva elokuva, joka sijoittuu 10–15 vuoden aikajanalle. Alussa saarnaaja (Guy Pearce) saapuu pikkukau...

Elokuva-arvostelu: Sweet Vengeance

Sweet Vengeance (Sweetwater, USA 2013). Ohjaus: Logan Miller. Käsikirjoitus: Logan ja Noah Miller. Pääosissa: January Jones, Ed Harris, Jason Isaacs. Maailmalla julkaistaan nykyään kiitettävän paljon lännenelokuva. Hyvin harva niistä pääsee Suomessa kuitenkaan teatterilevitykseen saatikka edes dvd-levitykseen. Ja jos pääsee, niin on vaarana, että elokuva menee ohi matalalla profiililla lähes jälkiä jättämättä. Yksi tällainen elokuva on Loga Sweet Vengeance . Elokuvaa ei Suomessa ole esitetty elokuvateattereissa, mutta se tuli myyntiin yhteispohjoismaisena dvd-julkaisuna pienenä painoksena, ja nykyään se on jo loppuunmyyty. Sääli, sillä elokuva olisi ansainnut enemmän huomiota. n Millerin ohjaama ja yhdessä veljensä Noahin kanssa kirjoittama Elokuvan juoni on hyvin yksinkertainen. Entinen prostituoitu (January Jones) menettää aviomiehensä ja lähtee kostoretkelle. Jännitys kohdistuu lähinnä siihen, että saako paha palkkansa ja säilyttääkö kostaja itse henkensä ja inhimillisyytensä. ...

Elokuva-arvostelu: Slow West

Kulttibändin nokkamiehen yliyritteliäs länkkäri Lännenfilmien luuloteltua kuolemaa ilmeisesti mainostetaan niin paljon, että joidenkin ilmiselvien, laadukkaidenkin lännenelokuvien ensi-iltaa ei tule huomanneeksi. Näin kävi Slow West -nimiselle elokuvalle, joka on ehtinyt nousta jo pieneksi kulttielokuvaksi. Suomessa se julkaistiin dvd:nä; lisäksi se on ollut vuokrattavana viihdepalveluissa. Minkäänlaisia juttuja elokuvasta ei suomalaisissa medioissa ole ollut. Slow West on kuitenkin ajatuksella tehty ja huolellisesti toteutettu omaperäinen lännenelokuva, joka vertautuu helposti vaikkapa Monte Hellmanin Hän ampui ensin -elokuvaan tai uudemmista Tommy Lee Jonesin The Homesmaniin . Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut 1990-luvulla kulttimainetta nauttineen The Beta Bandin nokkamies John Maclean. Joku voi muistaa bändin High Fidelity -elokuvasta, jonka yhdessä kohtauksessa koko levykaupallinen yleisöä innostuu bändin biisistä. Maclean oli Slow Westiä ennen ohjannut vain pari lyh...

Elokuva-arvostelu: In a Valley of Violence

Väkivallan alhossa In a Valley of Violence (USA 2016). Ohjaus ja käsikirjoitus: Ti West. Pääosissa: Ethan Hawke, John Travolta, Taissa Farmiga.  Ohjaaja-käsikirjoittaja Ti Westin filmografiassa pääpaino on kauhuleffoissa. Hyppy In a Valley of Violence -elokuvan maailmaan on hänelle siis samalla genren vaihdos. Tarinassa yksinäinen mies, Paul (Ethan Hawke), koirineen on matkalla Meksikoon, kun hän törmää pikkukaupungin läpi kulkiessaan rettelöitsijään, paikallisen sheriffin (John Travolta) Gilly-poikaan (James Ransone). Paul ei provosoidu pahemmin, vaan päätyy vain tinttaamaan uhittelijaa nenään, kylpee pikaisesti paljussa ja poistuu paikalta. Gilly ei tyydy tähän, vaan lähtee seuraamaan Paulia ja hyökkää apureineen tämän kimppuun yön pimeydessä. Miehen koira tapetaan, ja hänet itsensä työnnetään alas rotkoon. Aamulla Paul kuitenkin tointuu kivikolta ja lähtee lähes vahingoittumattomana kostoretkelle. Kyse on siis varsin yksinkertaisesta, tavanomaisesta ja tyylipuhtaasta kerto...