Ruudinsavun uusimmassa numerossa on kolmen artikkelin juttukokonaisuus Marshall Groveriin eli suosittujen Bill ja Ben -kirjojen tekijään liittyen. Tässä maistiaisia kahdesta jutusta, ensiksi Pentti Koskelon varsinaisesta Grover-artikkelista ja sitten Juri Nummelinin australialaista kioskikirjallisuutta laajemmin taustoittavasta jutusta. Kokonaisuuteen kuuluu myös amerikkalaisen lännenkirjailijan James Reasonerin muistelma Marshall Groverista eli Len Mearesista, jonka kanssa Reasoner kävi pitkään kirjeenvaihtoa. Marshall Grover on omassa sarjassaan Jotkut lännenkirjailijat ovat hyvinkin tuotteliaita. Toiset ovat vielä tuotteliaampia. Ja sitten on vielä Marshall Grover. Leonard Frank Meares (1921–1993) on kirjoittanut uskomattomat 746 lännenkertomusta paitsi omalla nimellään myös monilla eri taiteilijanimillä.Tunnetuin niistä on Marshall Grover, mutta hän on käyttänyt myös nimiä Marshall McCoy, Ward Brennan ja Glen Murrell. Mearesin ja McCoyn nimellä ei ain...
Tähän blogiin postitetaan Suomen Länkkäriseuran Ruudinsavu-lehden kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja. Blogiin postitetaan aina uusimman lehden arvostelut, mutta myös aiempien numeroiden tekstejä. Blogiin postitetaan myös lehden pidempiä artikkeleita, mutta ei kaikkia. Lehti ilmestyy vuodesta 2017 alkaen kaksi kertaa vuodessa. Vuosikerta maksaa 12 euroa, joka on samalla Länkkäriseuran jäsenmaksu. Tilaat Ruudinsavun kätevimmin sähköpostilla: ruudinsavu@gmail.com tai juri.nummelin@gmail.com.