Rouge & Greg: Pedot. Comanche 11 (Les Fauves, 1989). BD West 3. Suom. Anssi Rauhala. 48 s. Story House Egmont 2025.
Egmontin uusi albumisarja BD West paikkaa mainiosti keskieurooppalaisten huippuluokan lännensarjakuvien julkaisuaukkoja Suomessa. Tänä vuonna on jo ennen Comanchea saatu kaksi hienoa albumia, joita ei virallisesti ole aiemmin julkaistu suomeksi: Blueberryn nuoruus 1 ja Jim Cutlass.
Comanchen julkaisuhistoria Suomessa on ollut risainen. Ensin saatiin kaksi ja puoli albumia Zoom-lehdessä melko tuoreeltaan 1970-luvulla, samoin pari lyhyttarinaa SuperPokkarissa. Jalava aloitti albumijulkaisut alusta vuonna 2005, Apollo julkaisi albumit 2–8 vuosina 2008-2014 ja Zoom Teufel kaksi viimeistä Hermannin piirtämää albumia 2017.
BD West hyppää nyt Hermannin jälkeiseen aikaan tämän kyllästyttyä perinteiseen lännensarjaan. Sarja oli kuusi vuotta tauolla ennen kuin käsikirjoittaja Greg pyysi Michel Rougea vuonna 1989 jatkamaan sitä. Vuonna 1950 syntynyt Rouge oli jo kokenut ja taitava tekijä eikä piirtäjän vaihtuminen hyppää mitenkään silmille. Maisemat ovat komeita ja hahmot enimmäkseen rähjäisiä, kuten lännensarjaan kuuluukin.
Red Dustin menneisyys vainoaa häntä, kun hänen entiset rosvokaverinsa pakenevat vankilasta ja saapuvat Comanchen tilan seuduille, missä he ryöstävät kaupan ja postivaunu ja tappavat kaikki, jotka osuvat kohdalle.
Metsästysretkellä olevat cheyennesoturit joutuvat itse epäillyiksi mentyään ilmoittamaan tapahtuneesta sheriffille. Myös Red Dustia epäillään hänen tunnistettuaan konnat. Kotitilan väki sentään uskoo häneen, mutta Comanchen ja Ten Gallonsin hakiessa apujoukkoja Red Dust joutuu kohtaamaan tappajakolmikon vähemmän luotettavan palkkionmetsästäjän avulla.
Greg hallitsi tällaisen suoraviivaisen toimintaseikkailun loistavasti. Sankaria ei päästetä helpolla, vaan hänen mutkaiselle tielleen kasautuu yhä uusia vaikeuksia. Rosvotkin ovat sitkeähenkisiä, ja lopulta sankari tarvitsee myös muiden apua selviytyäkseen.
Toivon mukaan BD Westissä saadaan nyt suomeksi muutkin neljää Rougen piirtämää Comanchea. Viimeisen albumin käsikirjoituksen viimeisteli Gregin kuoleman jälkeen Rodolphe, jonka kanssa Rouge oli aiemminkin tehnyt yhteistyötä.
Tapani Bagge
Jim Cutlass saapuu Suomeen
Charlier - Giraud: Jim Cutlass: Mississippi River. BD West 2. Suom. Jukka Heiskanen. Story House Egmont 2025.
Vuonna 1976 Charlier ja Giraud riitaantuivat kustantaja Dargaudin kanssa tekijänoikeuksista. Blueberrystä oli tullut eurohitti, ja Dargaud halusi kahmaista hahmon omiin nimiinsä. Kun Piloten länkkärierikoisnumeroon tilattiin sarja, Charlier ja Giraud päättivät näpäyttää ja loihtivat pikavauhtia 17-sivuisen tarinan ”vaihtoehtoisesta” Mike Blueberrysta. Näin syntyi jenkkiluutnantti Jim Cutlass. Kolme vuotta myöhemmin tarina laajennettiin albumiksi.
Punatukkainen Jim on astetta hienostuneempi mutta myös lipevämpi veijari kuin tummakulmainen Mike. Yhteistä hahmoille on jatkuva joutuminen äkkivääriin tilanteisiin ja niistä selviytymiseen. Täyteen pakatussa alkujaksossa Cutlass ehtii ”suorittaa” tappeluun johtavan korttipelin, vapauttaa orjan ja paeta henkensä edestä, päätyäkseen takaisin armeijaan ja edelleen sisällissotaan.
Sodan päätyttyä Cutlass palaa alkuperäiseen suunnitelmaansa ja matkustaa Louisianaan ottaakseen haltuunsa sedältään perimänsä plantaasin. Tila on heikossa kunnossa, ja sitä yrittää pitää pystyssä Jimin serkkutyttö. Pian selviää, että paikkakunnalla on vahvoja tahoja, joita Cutlassin saapuminen ei ilahduta. Uusia ja vanhoja vihollisuuksia nousee eteen. Mukaan mahtuu niin Ku-Klux-Klania kuin voodootakin. Giraud on selvästi päässyt vaikuttamaan tarinaan, sillä Charlier ei pitänyt yliluonnollisista elementeistä.
Mississippi River -tarinaa vaivaa juuri runsauden pula. Giraudin piirros on tutun tarkkaa, mutta osin kiireestä johtuen ilmavaa ja muistuttaa hänen loppuaikojensa karikatyristisempää linjaa. Ongelmana on Charlierin tarve ängetä mukaan mahdollisimman paljon kaikkea. Puhekuplat pullistelevat ja tarinan rytmi kärsii, vaikka Giraud yrittää parhaansa mukaan pitää flowta yllä. Cutlassin kun oli tarkoitus jäädä vain välityöksi ja yhden albumin sankariksi.
Kymmenen vuotta myöhemmin eli vuonna 1989 Charlier kuitenkin palasi hahmon pariin Giraudia avustaneen piirtäjä Christian Rossin kanssa. Hänen elämänsä päättyi kesken työn. Giraud riensi apuun ja kirjoitti tarinan loppuun. Myöhemmin Giraud ja Rossi tekivät Cutlassia vielä viisi albumillista lisää. Suunnitelmissa oli tarina, jossa Cutlass ja Blueberry kohtaisivat, mutta nyt oli Giraudin aika mennä.
Vesa Kataisto
Kirvesmies kohtaa coltinsoittajan
Boselli – Piccinelli: Tex Willer & Zagor: Bandera! Suom. Ville Mäkelä. 128 s. Story House Egmont 2025.
Italiassa lännentarinat ovat aina olleet suosittuja. Bonellin perhekustantamo julkaisi runsaasti lännensarjakuvia, joista Tex Willer on kohonnut supersuosioon. Sergio Bonelli tunsi kuitenkin jotain puuttuvan. Hän halusi luoda erilaisen, mahdollisimman fantastisen western-sarjan, jossa olisi kevyempi ja viihteellisempi sankari.
Näin syntyi Zagor vuonna 1961. Bonellin kirjailijanimellään Guido Nolitta luoma Za-Gor-Te-Nay eli ”Kirveen henki” on hybridihahmo, jossa on vaikutteita muun muassa Tarzanista, Mustanaamiosta, Robin Hoodista ja Don Quijotesta, nykyisin myös supersankareista.
Patrick Wilding oli nuori poika, jonka äidin ja isän intiaanit tappoivat. Kostaakseen murhat Patrickista tuli erinäisten vaiheiden jälkeen Zagor, kyvyiltään puolijumala, joka heiluttelee vuoroin kivikirvestä ja coltteja. Myöhemmin Zagor sai tietää, että hänen isänsä oli todellinen intiaanien teurastaja ja ansaitsi kohtalonsa. Niinpä Zagor ryhtyi sovittamaan tämän syntejä ryhtymällä puolustamaan heikkoja ja sorrettuja näiden ihonväriin katsomatta. Tukikohtana toimii Darkwoodin metsä jossakin kohdin Pennsylvaniaa. Rämeen ympäröimällä saarella Zagor liikkuu liaanien varassa ja kajauttelee vertahyytävää sotahuutoaan.
Texin seikkailut sijoittuvat 1800-luvun lopulle, Zagorin noin vuosiin 1820–1840. Tällä ei ole niin väliä, sillä sarjassa on Villin lännen lisäksi nähty scifiä, kauhua, haamuja, hulluja tiedemiehiä ja viikinkejä, mitä milloinkin.
Tiukkapöksyinen Zagor ei silti ole erityisen humoristinen hahmo. Kevennyksistä huolehti hänen apurinsa Chico, pyöreä meksikolainen, jolla on aina nälkä. Moinen stereotyyppi ei ole ihan tätä päivää, joten uudessa suomennetussa Bandera! -tarinassa Chicoa ei nähdä. Muutenkin käskirjoittaja Mauro Boselli on ollut maltillinen kehiessään Texin ja Zagorin yhteistarinaa.
Banderan alkupuolella Zagor jää taustalle. Toiminnasta vastaa pääosin hänen veriveljensä, luopioksi ryhtynyt ranger Adam Crane, joka niittää katuun intiaaneja tappavan palkkasoturijoukkion. Samaan aikaan nuori Tex pelastaa vankkurikaravaanin comanchien hyökkäykseltä. Pian selviää, miksi heimo on levoton ja armoton valkoisia kohtaan.
Militantit palkkionmetsästäjät jatkavat tappoiskujaan ajaen tilannetta uudisasukkaiden ja alkuperäisväestön välillä yhä kireämmäksi. Uusi intiaanisota on melkein ovella. Ratsuväki ei puutu asiaan, sillä Washingtonista on annettu käsky pakata heimot yhä tiiviimmin reservaatteihin.
Lopulta Tex ja Zagor kohtaavat, tietenkin väärinkäsityksen kautta. Rentouttavan nyrkkitappelun jälkeen he ymmärtävät olevansa samalla puolella. Alkaa kahden legendan taistelu militantteja vastaan. Ensimmäinen vastaisku on tehokas, mutta lopullinen tulos jää alkuvuodesta ilmestyvään jatko-osaan.
Alessandro Piccinelli on teknisesti osaava piirtäjä, vaan ei kovin persoonallinen. Välillä hahmoja on hankala erottaa toisistaan, kun Boselli vaihtelee tarinan näkökulmia tiiviiseen tahtiin. Vaikka juoni ei junnaakaan, huippukohtia on vähänlaisesti. Kyse on hyvin perustasoisesta episodista, jossa Tex ja Zagor pidetään tasavertaisina, vaikka omissa sarjoissaan hahmot ovat varsin erilaisia.
Kokeellisempi Zagor on pysynyt suosiossa Texin rinnalla vuosikymmenien ajan. Vuodesta 1965 ilmestyneessä perussarjassa on menossa numero 750. Kaikkiaan julkaisuja on jo toista tuhatta. Meillä Zagor ilmestyi ensimmäisen kerran 1976–1977 neljäntoista lehden verran. Ne oli koottu sekalaisista tarinoista hahmon taipaleen varrelta. Egmontilta ilmestyy myöhemmin suomeksi Banderan jatkon lisäksi uusintapainoksia 1970-luvun Zagoreista.
Vesa Kataisto
Punaniskan paluu
Harri Vaalio - Rauli Nordberg: Punaniska palaa. 72 s. Zum Teufel 2025.
Harri Vaalion piirtämä ja Rauli Nordbergin käsikirjoittama Punaniska-sarjakuva oli melko outo lintu aikoinaan: sen lisäksi että sarjakuvaa nähtiin Helsingin Sanomissa, sitä ilmestyi myös Sanoma Median kustantamina albumeina. Koettakaapa nyt saada Hesariin lännensarjakuva!
Viimeinen Punaniska-albumi, Juba Tuomolan piirtämä Pancho Villan nahkahousut, ilmestyi jo melkein 30 vuotta sitten. Helsingin Sanomissa Punaniskaa ei ole nähty vuosikymmeniin. Sarjakuvan tarina ei ole kuitenkaan missään vaiheessa päättynyt, sillä sitä on nähty Mobilisti-lehdessä. Sarjakuvalla on vakiintunut lukijakunta.
Uusin Punaniska-sarjakuvakirja on kuitenkin nimeltään Punaniska palaa! Kyse on enemmänkin sanaleikistä kuin varsinaisesta paluusta. Nimiösivulla Punaniska on sidottu perinteiseen kidutuspaaluun, jota liekit lähestyvät.
Uusi tarina on länkkäri vain alkupuolellaan. Punaniska kuulee unessaan hyvän laulun, jota tapailee banjollaan. Herättyään hän alkaa laulaa sitä voimallisesti. Moni inhoaa biisiä, mutta siitä tulee myös suosittu muiden laulamana. Punaniska saa ihailijakirjeitä, vaikka biisi merkitään Tradin säveltämäksi, ja hän lähtee Eurooppaan kiertueelle. Anakronismeja tarkoituksella vilisevässä nopeatahtisessa ja absurdissa tarinassa tullaan Suomeen asti ja Punaniska pääsee muun muassa panemaan sahtia.
Kirjassa nähdään myös muiden piirtäjien tekemiä kunnianosoituksia rakastetulle hahmolle. Piirtäjien joukossa ovat muun muassa Mämmilän Tarmo Koivisto, Fingerporin Pertti Jarla ja Peräsmiehen Timo Kokkila, mutta myös Petri Hiltunen, joka tunnetaan lännensarjakuvien tekijänä (Vala auringolle, Kalkkaro jne.). Vierailevat piirtäjät lisäävät tarinan kaoottisuutta, mutta osoittavat, että Punaniskalla on edelleen paljon ystäviä. Lisäksi ne kertovat yhteisöllisyydestä: erilaiset tyylit ja sarjakuvantekijät viihtyvät hyvin samojen kansien sisällä.
Juri Nummelin
Kommentit
Lähetä kommentti