Alkua Tapio Tuomisen artikkelista: John Sturges kolusi laveasti lännenelokuvan maita, sillä hän ohjasi sekä suoraviivaisia seikkailuja, psykologisia westerneitä että komedioita. Uralle mahtui myös elokuvia, joita kriitikot ja katsojat vierastivat, mutta Mies astui junasta ja 7 rohkeata miestä kuuluvat lajityypin merkkiteosten joukkoon. John Sturges esittelee 7 rohkeata miestä -elokuvan ensimmäiset urhot niin, että he kuljettavat ruumiin hautausmaalle. Kukaan ei aluksi uskalla tarttua ruumisvaunujen ohjaksiin, sillä hautausmaan portilla odottaa miesjoukko, jonka mielestä vainaja ei ansaitse leposijaa saapaskukkulalta. Sitten pukille istuutuvat kiertelevät revolverimiehet Chris (Yul Brynner) ja Vin (Steve McQueen). He vievät vainajan perille ammuttuaan ensin hautaamisen vastustajilta aseet käsistä. Sturges ohjasi kolmekymmentä vuotta kestäneellä urallaan kaikkiaan 13 westerniä. Jälki oli kirjavaa, sillä joukossa oli niin synkkiä psylogisesti painottuneita l...
Tähän blogiin postitetaan Suomen Länkkäriseuran Ruudinsavu-lehden kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja. Blogiin postitetaan aina uusimman lehden arvostelut, mutta myös aiempien numeroiden tekstejä. Blogiin postitetaan myös lehden pidempiä artikkeleita, mutta ei kaikkia. Lehti ilmestyy vuodesta 2017 alkaen kaksi kertaa vuodessa. Vuosikerta maksaa 12 euroa, joka on samalla Länkkäriseuran jäsenmaksu. Tilaat Ruudinsavun kätevimmin sähköpostilla: ruudinsavu@gmail.com tai juri.nummelin@gmail.com.