Floyd Gottfredson: Cowboy Mikki. Floyd Gottfredsonin hurjimmat Villin lännen seikkailut. Suom. Antti Hulkkonen. Sanoma Media 2017. Aku Ankka ja Carl Barks ovat ohjanneet suomalaisten – ja ehkä muidenkin eurooppalaisten – Disney-harrastusta hiukan vinoonkin suuntaan, ja Mikki Hiiri on jäänyt taka-alalle, vaikka hän (vai se?) onkin Disney-yhtiön tunnetuin yksittäinen hahmo. Jonkinlaista kulttuurista vinoumaa ovat paikanneet suuret Sanoman julkaisemat kirjat, joihin on koottu Floyd Gottfredssonin sanomalehtistrippejä Mikki Hiiren alkuajoilta 1930- ja 1940-luvuilta: Mikin oma sanomalehti, Vaarallinen Mikki ja Mikki, konnien kauhu . Sarjaa jatkoi viime vuoden lopulla Gottfredsonin Villin lännen seikkailuihin keskittyvä Cowboy Mikki , edeltäjiensä tavoin hyvin koottu ja painettu kokonaisuus. Osa Cowboy Mikin sarjoista on julkaistu Suomessa aiemminkin esimerkiksi Minä Hessu -kirjassa tai Mikki Hiiren kulta-aika -sarjassa. Osa on ilmestynyt alun perin vain sanomalehdessä, kuten j...
Tähän blogiin postitetaan Suomen Länkkäriseuran Ruudinsavu-lehden kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja. Blogiin postitetaan aina uusimman lehden arvostelut, mutta myös aiempien numeroiden tekstejä. Blogiin postitetaan myös lehden pidempiä artikkeleita, mutta ei kaikkia. Lehti ilmestyy vuodesta 2017 alkaen kaksi kertaa vuodessa. Vuosikerta maksaa 12 euroa, joka on samalla Länkkäriseuran jäsenmaksu. Tilaat Ruudinsavun kätevimmin sähköpostilla: ruudinsavu@gmail.com tai juri.nummelin@gmail.com.