Ruudinsavun juttuja

Ruudinsavun numerosta 2/2020 tuli melkein vaivihkaa sarjakuvaspesiaali, sillä se sisältää kolme pitkää juttua Sinitakeista, Pecos Billista ja Punaniskasta. Tässä Anssi Hynysen Sinitakit-jutun alkua.   (Tästä välistä on jäänyt postaamatta parin numeron juttuja, älkää välittäkö siitä.)  Ei ole mikään ihme, että parhaat lännensarjakuvat voivat olla yhtä hyvin eurooppalaisia kuin amerikkalaisia: niin tuttu on klassinen Lännen kuvasto lähes kaikille maapallon asukkaille. Mutta kuinka käy, kun aiheeksi valitaan verinen veljessota Amerikan mantereella ja toteutustavaksi enimmäkseen huumoriin keskittynyt ”pottunokka”-sarjakuva? Sinitakkien tätä kirjoitettaessa jo 52 vuotta jatkunut huippusuosio osoittaa, että tästäkin lähtökohdasta voidaan luoda kestävää ja laadukasta viihdettä. Alkuvuodet Kun Morrisin ja Goscinnyn Lucky Luke siirtyi Dupuis’lta Dargaud’lle 1960-luvun loppupuolella, jäi Spirou-lehteen suuren lännensarjakuvan kokoinen aukko. Käsikirjoittaja, belgialainen Raoul Cauvin synnytti tu

Juri Nummelin on edennyt suomentamattomien lännenkirjaklassikoiden sarjassaan Charles Neiderin The Authentic Death of Hendry Jonesiin, joka ilmestyi alun perin vuonna 1956. Se on verhottu kertomus Billy the Kidin vaiheista, ja siihen perustuu Marlon Brandon ainoa ohjaustyö, Vihan riivaama (The One-Eyed Jacks, 1961). Tässä artikkelin alkua.  Billy the Kid on yksi lännenfiktion perushahmoja: nuori kapinallinen, joka ryhtyy rikolliseksi. Billy the Kidin hahmoon liittyy paljon romantiikkaa, joka ei nykykatsojasta tai -lukijasta ole enää perusteltua, mutta hahmon historiaan liittyy edelleen niin paljon epäselvyyksiä, että kaikenlaiselle romantisoinnille on ollut tilaa.  Yksi varhaisista yrityksistä murtaa Billy the Kidin peittämää utuista verhoa oli kirjailija ja tutkija Charles Neiderin romaani The Authentic Death of Hendry Jones . Se kertoo peitellysti Billy the Kidin viimeisisistä vaiheista, mutta tekee sen autenttisen tuntuisella puheenomaisella kerronnalla ja kuvaamalla väkivallantekoj

Ruudinsavun 2/2020 pääjuttu on itsestäänselvästi Wallu Vaalion pitkä muistelu Punaniska-sarjakuvan tekemisestä. Mainiota tekstiä kuvittavat hienot näytteet sarjasta vuosien varrella, tässä jutun alkua.  Äänestä piirroshahmoksi Punaniskalla on vahva musikaalinen tausta. Hän ilmestyi ensimmäisen kerran ääniaalloille jo 1980-luvun lopulla, kun Rauli Rallu Nordberg aloitti Rytmiradio Lahti -nimisellä radiokanavalla Punaniska-nimimerkillä kantriohjelman. Punaniskaa ennen Rauli Nordberg oli tullut tutuksi paitsi musiikkiharrastuksestaan, myös useista sarjakuvallisista tekemisistä: Raulin vetämä Kalletuotanto Oy syndikoi suomalaisia sarjakuvia lehtiin hyvällä menestyksellä, Helsingin Sanomien sunnuntainumeroissa pyöri Raulin kirjoittama ja piirtämä Taneli-sarjis ja menestystä oli miehelle tullut Kemin sarjakuvakilpailuissakin. Punaniskan siirtyminen radioäänestä piirroshahmoksi toi mukaan toisen sarjakuvantekijän, Harri Wallu Vaalion. Rauli ei raaskinut itse piirtää riittävän rumaa ja epämusi

Ruudinsavun sarjakuvaspesiaalin 2/2020 täydentää Kari Elkelän juttu italialaisesta Pecos Bill -sarjakuvasta. Tässä siitä alkua.  Pecos Bill -sarjakuvalehti aloitti Italiassa vuonna 1949 Guido Martinan käsikirjoittamana ja Raffaele Paparellan piirtämänä. Jatkossa mukaan tuli useita muitakin piirtäjiä. Suomessa Pecos Billin julkaiseminen alkoi vuonna 1953 ja lehti saavutti nopeasti suuren suosion, jonka taustalla olivat loisteliaat värit, huikeat maisemat, mielenkiintoiset henkilöhahmot ja vauhdikkaat tarinat. Pecos Bill -sarjakuvalehden kultakausi oli Suomessa 1953–1961, jolloin julkaistiin 163 numeroa. Pecos Billin tarina kulkee hengästyttävästi jännittävästä tilanteesta toiseen. Lukija saa seurata takaa-ajoja, vangitsemisia ja mielikuvituksellisia pakoja. Mukana on valepukuja, kaksoisolentoja, juonittelua, petkutusta ja syyttömänä epäiltyjä. Uhkana on tämän tästä kidutus, uhrikuolema ja hukkuminen. Usein toistuvissa taisteluissa ja kamppailuissa monet haavoittuvat ja jotkut jopa kuole