Siirry pääsisältöön

Tekstit

Ruudinsavu 2/2020: sarjakuvanumero

Ruudinsavun numerosta 2/2020 tuli melkein vaivihkaa sarjakuvaspesiaali, sillä se sisältää kolme pitkää juttua Sinitakeista, Pecos Billista ja Punaniskasta. Tässä Anssi Hynysen Sinitakit-jutun alkua.   (Tästä välistä on jäänyt postaamatta parin numeron juttuja, älkää välittäkö siitä.)  Ei ole mikään ihme, että parhaat lännensarjakuvat voivat olla yhtä hyvin eurooppalaisia kuin amerikkalaisia: niin tuttu on klassinen Lännen kuvasto lähes kaikille maapallon asukkaille. Mutta kuinka käy, kun aiheeksi valitaan verinen veljessota Amerikan mantereella ja toteutustavaksi enimmäkseen huumoriin keskittynyt ”pottunokka”-sarjakuva? Sinitakkien tätä kirjoitettaessa jo 52 vuotta jatkunut huippusuosio osoittaa, että tästäkin lähtökohdasta voidaan luoda kestävää ja laadukasta viihdettä. Alkuvuodet Kun Morrisin ja Goscinnyn Lucky Luke siirtyi Dupuis’lta Dargaud’lle 1960-luvun loppupuolella, jäi Spirou-lehteen suuren lännensarjakuvan kokoinen aukko. Käsikirjoittaja, belgialainen Raoul Cauvin synnytti tu
Uusimmat tekstit

Charles Neider: The Authentic Death of Hendry Jones

Juri Nummelin on edennyt suomentamattomien lännenkirjaklassikoiden sarjassaan Charles Neiderin The Authentic Death of Hendry Jonesiin, joka ilmestyi alun perin vuonna 1956. Se on verhottu kertomus Billy the Kidin vaiheista, ja siihen perustuu Marlon Brandon ainoa ohjaustyö, Vihan riivaama (The One-Eyed Jacks, 1961). Tässä artikkelin alkua.  Billy the Kid on yksi lännenfiktion perushahmoja: nuori kapinallinen, joka ryhtyy rikolliseksi. Billy the Kidin hahmoon liittyy paljon romantiikkaa, joka ei nykykatsojasta tai -lukijasta ole enää perusteltua, mutta hahmon historiaan liittyy edelleen niin paljon epäselvyyksiä, että kaikenlaiselle romantisoinnille on ollut tilaa.  Yksi varhaisista yrityksistä murtaa Billy the Kidin peittämää utuista verhoa oli kirjailija ja tutkija Charles Neiderin romaani The Authentic Death of Hendry Jones . Se kertoo peitellysti Billy the Kidin viimeisisistä vaiheista, mutta tekee sen autenttisen tuntuisella puheenomaisella kerronnalla ja kuvaamalla väkivallantekoj

Wallu muistelee Punaniskan tekoa

Ruudinsavun 2/2020 pääjuttu on itsestäänselvästi Wallu Vaalion pitkä muistelu Punaniska-sarjakuvan tekemisestä. Mainiota tekstiä kuvittavat hienot näytteet sarjasta vuosien varrella, tässä jutun alkua.  Äänestä piirroshahmoksi Punaniskalla on vahva musikaalinen tausta. Hän ilmestyi ensimmäisen kerran ääniaalloille jo 1980-luvun lopulla, kun Rauli Rallu Nordberg aloitti Rytmiradio Lahti -nimisellä radiokanavalla Punaniska-nimimerkillä kantriohjelman. Punaniskaa ennen Rauli Nordberg oli tullut tutuksi paitsi musiikkiharrastuksestaan, myös useista sarjakuvallisista tekemisistä: Raulin vetämä Kalletuotanto Oy syndikoi suomalaisia sarjakuvia lehtiin hyvällä menestyksellä, Helsingin Sanomien sunnuntainumeroissa pyöri Raulin kirjoittama ja piirtämä Taneli-sarjis ja menestystä oli miehelle tullut Kemin sarjakuvakilpailuissakin. Punaniskan siirtyminen radioäänestä piirroshahmoksi toi mukaan toisen sarjakuvantekijän, Harri Wallu Vaalion. Rauli ei raaskinut itse piirtää riittävän rumaa ja epämusi

Pecos Bill -jutun alkua

Ruudinsavun sarjakuvaspesiaalin 2/2020 täydentää Kari Elkelän juttu italialaisesta Pecos Bill -sarjakuvasta. Tässä siitä alkua.  Pecos Bill -sarjakuvalehti aloitti Italiassa vuonna 1949 Guido Martinan käsikirjoittamana ja Raffaele Paparellan piirtämänä. Jatkossa mukaan tuli useita muitakin piirtäjiä. Suomessa Pecos Billin julkaiseminen alkoi vuonna 1953 ja lehti saavutti nopeasti suuren suosion, jonka taustalla olivat loisteliaat värit, huikeat maisemat, mielenkiintoiset henkilöhahmot ja vauhdikkaat tarinat. Pecos Bill -sarjakuvalehden kultakausi oli Suomessa 1953–1961, jolloin julkaistiin 163 numeroa. Pecos Billin tarina kulkee hengästyttävästi jännittävästä tilanteesta toiseen. Lukija saa seurata takaa-ajoja, vangitsemisia ja mielikuvituksellisia pakoja. Mukana on valepukuja, kaksoisolentoja, juonittelua, petkutusta ja syyttömänä epäiltyjä. Uhkana on tämän tästä kidutus, uhrikuolema ja hukkuminen. Usein toistuvissa taisteluissa ja kamppailuissa monet haavoittuvat ja jotkut jopa kuole

Pekka Hakala: Vaeltava vainaja

Noir-juonteita ja monisyistä intiaanikuvaa Pekka Hakala: Härmäläistä dynamiittia. 233 s. Kustantamo Helmivyö 2019. Juri Nummelinin luotsaama Kustantamo Helmivyö on pitänyt julkaisuissaan esillä myös kioskilukemistojen perinnettä. Tuota linjaa jatkaa Pekka Hakalan kirja Härmäläistä dynamiittia, joka sisältää kaksi hänen FinnWest-lännensarjaan kirjoittamaansa, tavallista pitempää tarinaa. Kaikkiaan Hakalan kynästä syntyi vuosina 1976–1992 ilmestyneeseen FinnWestiin toistakymmentä vihkosta, kaikki 1980-luvun puolella. Nopeana kirjoittajana hän saattoi työstää tarinan kahdessa päivässä. Nopeus ei näy Hakalan teksteissä kuitenkaan löysyytenä, vaan hänen tekstinsä kulkee juohevasti. Tuota sopii tietysti elämäntyönsä pääosin toimittajana – nykyään Helsingin Sanomain palveluksessa – tehneeltä kirjoittajalta odottaakin. Härmäläistä dynamiittia koostuu FinnWestin erikoisnumeroina ilmestyneistä kertomuksista Vaeltava vainaja ja Härmäläistä dynamiittia. Ensimmäisessä niistä voi huomata länn

Jacques Audiard: Sistersin veljekset

Karut tappajajannut eurolänkkärissä Ohjaus: Jacques Audiard. Käsikirjoitus: Thomas Bidegain Patrik De Wittin romaanista. Pääosissa: Joaquin Phoenix, Fred C. Reilly, Jake Gyllenhaal.  Lännenelokuvan paljonpuhuttu kuolema on edennyt niin pitkälle, että tunnettu ranskalainen elokuvaohjaaja Jacques Audiard on valmistanut eurooppalaisin voimin tyylikkään ja vahvan lännenelokuvan Sistersin veljekset. Tai sitten lännenelokuva ei olekaan kuoll ut, päinvastoin kuin jotkut kriitikot edelleen väittävät. Audiardin elokuva ainakin todistaa siitä, että edelleen on mahdollista tehdä tuoreita länkkäreitä. Sistersin veljekset perustuu Patrick De Wittin laajasti kiitettyyn samannimiseen romaaniin, jonka filmausoikeudet toinen pääosanesittäjä John C. Reilly osti melkein saman tien. Tarinassa kaksi palkkatappajaveljestä palkataan päästämään päiviltä Hermann Kermit Warm -niminen kullankaivaja. Toimeksiannon taustoja ei Sistersin pojille tarjoilla eikä se heitä aluksi kiinnostakaan. Hankalan ja m

The Collected Works of Billy the Kid

Juri Nummelinin artikkelisarjan "Suomentamattomia länkkäriklassikoita" aloitus.  Billy the Kidistä on kirjoitettu satoja opuksia, mutta kanadalaisen Michael Ondaatjen pieni kirja (vain 107 sivua käyttämässäni laitoksessa) The Collected Works of Billy the Kid: The Left-Handed Poems on niistä todennäköisesti erikoisin. Samalla se on ehkä äärimmäisin lännenromaani koskaan: se koostuu pelkistä fragmenteista. Osa katkelmista on lyhyitä runoja, jotka ovat itsensä Billy the Kidin "kirjoittamia", osa on eri henkilöiden proosamuodossa kertomia muistikuvia Billy the Kidin elämän varrelta. Mukana on myös sanomalehtijuttuja sekä proosaksi muutettu Charlton-yhtiön Billy the Kid -sarjakuva vuodelta 1969. Lisäksi kirjassa on muutama vanha epäselvä valokuva sekä yksi sivu, jolla pitäisi olla valokuva, mutta joka onkin jätetty tyhjäksi – aivan kuin osoitukseksi siitä, että Billy the Kidin kaltaisesta hahmosta ei pysty oikeasti kertomaan totuutta. Hän ei jähmety niin kuin kuvaan